
Suomalainen ICT-asiantuntijayritys Codemen Oy kasvaa ja kansainvälistyy - Tavoitteena ICT-osaajapulan taltuttaminen

Kasvustrategian myötä Codemenin johto muuttuu vahvemmin myyntivetoiseksi. Talon sisältä toimitusjohtajaksi tulee Eero Hyytinen ja nykyinen toimitusjohtaja Juha Karjalainen toimii jatkossa Codemenin hallituksen puheenjohtajana ja vastaa kansainvälistymisestä sekä Caleon liiketoiminnasta.
Räjähdysmäisesti kasvaneet asiakastarpeet vaativat uudistumista
”Haluamme toimia entistäkin aktiivisemmin ja läheisemmin sekä asiakkaidemme että kumppaneidemme kanssa. Suomen suurimman osaajaverkostomme avulla, ja satsaamalla asiakaslähtöisyyteen, varmistamme etteivät IT-hankkeet jää ainakaan osaavista tekijöistä kiinni. Caleon avulla voimme tarjota kumppaneillemme ja asiakkaillemme markkinoiden parhaan palvelun, jossa tarve ja tehtävään parhaiten soveltuva osaaja kohtaavat tehokkaasti. Erityisesti julkisen sektorin puolella olemme tärkeä toimittaja ja haluamme jatkossakin olla mukana rakentamassa asiakkaillemme parhaita sähköisiä palveluita”, Codemenin tuore toimitusjohtaja Eero Hyytinen iloitsee.
Kansainvälistyminen alkanut Virosta ja jatkuu Puolassa
”Ensivaiheessa kasvatamme Viron toimintoja ja käynnistämme operatiivisen toiminnan Puolassa. Keskitymme Poznańin alueelle, sillä siellä on noin 20.000 ICT-alan työntekijää ja myös tulevaisuus näyttää houkuttelevalta; alueen kolmesta IT-alan yliopistosta valmistuu vuosittain noin 1.500 uutta asiantuntijaa. Lisäksi alueella toimii jo valmiiksi hyvin vilkas ICT-verkosto käsittäen myös useita suomalaisia yrityksiä”, Codemen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Karjalainen kommentoi.
Kasvua edesauttaa Codemenin kehittämä, tekoälyä hyödyntävä verkkoalusta Caleo, joka yhdistää tarpeen ja tekijän jopa 30 sekunnissa. Se on käyttäjilleen maksuton ja nopeasti käyttöönotettava. ”Miksemme tarjoaisi näin toimivaa ja valmista alustaa muidenkin kuin suomalaisten yritysten käyttöön”, Karjalainen jatkaa.
Liitteet:
Kuva Eero Hyytinen ja Juha Karjalainen (lisäkuvapyynnöt petra.vaisalo@q-factory.fi)
Caleo https://caleo.fi/wp-content/uploads/2022/01/caleo_16x9_ENG_h264.mp4
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Codemen Oy
Hallituksen puheenjohtaja Juha Karjalainen
juha.karjalainen@codemen.fi
p. 0400 855 846
Toimitusjohtaja Eero Hyytinen
eero.hyytinen@codemen.fi
p. 040 577 6338
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Codemen Oy
Codemen Oy on Suomen suurin ohjelmistoyritysten verkosto ja alan kokeneista ammattilaisista rakentunut asiantuntijayritys. Se kokoaa yhteen konsultoinnin, ohjelmistokehityksen ja projektihallinnan asiantuntijat sekä yritykset. Yrityksen nykyiset toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Ylivieskassa, Lahdessa ja Tallinnassa. www.codemen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Codemen Oy
Digitalisaatio rantautuu ravintoloihin7.2.2019 09:01:00 EET | Tiedote
Tiedote 07.02.2019. Tilaus- ja maksuprosesseja tehostamalla ravintola- ja hotellihenkilökunnan resursseja vapautuu tuottavampaan työhön, parempaan asiakaspalveluun ja nykyään entistä vahvempana kilpailuetuna koettuun elämyksellisyyteen.
Suomen johtavat ohjelmistorobotiikan ja keinoälyn asiantuntijat sinetöivät liittonsa16.8.2018 16:08:58 EEST | Tiedote
Ohjelmistoyritys Codemen ja keinoälyasiantuntija AI4Value ovat liittoutuneet tarjoamaan yhdessä ohjelmistorobotiikan ja keinoälyn ratkaisuja asiakkailleen. Codemen Oy on nyt AI4Value Oy:n osakas. Toisiaan täydentävien yritysten viesti on se, että keinoäly ei tarjoa pikavoittoja, vaan sen hyödyntäminen edellyttää riittävästi dataa ja kärsivällisyyttä kouluttaa keinoälyä suoriutumaan tehtävistään parhaalla mahdollisella tavalla.