Maidon maine on mullistunut – uutuuskirja selvittää syyt

Mainoksissa Teemu Selänne menestyi maidon ansiosta, Lemmy Kilmister sen takia, ettei sitä juonut. Eikä se ole ainoa kiista, jota maidosta on käyty. Maito oli ennen ruokapöydän itsestäänselvyys ja terveen elämän peruspilari. Nyt suunta on kuitenkin muuttunut.
Superjuomasta on tullut ilmaston pilaaja ja verisuonien tukkija. Mitä oikein tapahtui? Kansallisylpeydestä kiistakapulaksi joutuminen kuumentaa tunteita, ja se jos jokin kertoo siitä, kuinka tärkeä maito suomalaisille on.
Maidon voimin Suomi koulutti sotien jälkeen lapsensa ja rakensi maahan tehtaita ja terveyskeskuksia. EU mullisti maatalouden, eikä heinäseipäitä tai laiduntavia lehmiä näe enää missään.
Vielä suurempi muutos on tapahtunut tiedon määrässä. Kun terveysvalistus ja ilmastonmuutos iskeytyivät tajuntaamme, moni alkoi pohtia, voiko maitoa enää juoda. Onko maito lopullisesti pilalla, vai voisiko lehmä olla jopa osa ratkaisua ympäristöongelmiin? Entä miten lehmät voivat nykynavetassa?
Ensimmäinen teos maidon merkityksestä Suomelle on tarkoitettu meille kaikille, jotka ihmettelemme maidon muuttunutta mainetta ja mietimme omaa suhtautumistamme siihen. Kirja tuo äärilaitojen keskusteluun tosiasioihin perustuvan vaihtoehdon, järjen äänen.
Tiina Sarja on vapaa kirjoittaja ja koulutukseltaan tekniikan tohtori ja tiedeviestinnän maisteri. Häneltä on aiemmin julkaistu Kuka oikein tietää – kun mielipide haastoi tieteen (Docendo, 2016) sekä lastentietokirjat Minne sähkö meni? (2018) ja Kuka vei roskat? (2020).
Tiina Sarja: Maito – Superjuomasta kiistakapulaksi (Docendo 2022), sidottu, 270 sivua.
Toimittaja, pyydä mediavedos ennakkoon
tiedotus@docendo.fi
Tekijän yhteystiedot
Tiina Sarja, puhelin 0407003830, sarja.tiina@gmail.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annika BackTiedottajaDocendo
Puh:040 412 6123annika.back@docendo.fidocendo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Tarja Lappalaisen Myrkkymurhat pureutuu Lembit Kapasen tapaukseen sekä muihin järkyttäviin myrkytysmurhiin4.9.2025 08:00:00 EEST | Kutsu
Virolainen valesairaanhoitaja Lembit Kapanen murhasi hoitamansa vanhuksen Salossa vuonna 2014. Tapaus ravisteli suomalaista rikoshistoriaa poikkeuksellisella tavalla.
Näin teiniradikaalista tuli miljonääri – Kutsu kirjanjulkistukseen2.9.2025 02:00:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa Peter Fagernäsin elämäkerran julkistustilaisuuteen Ravintola Ostrobotnian juhlasaliin 2.9. klo 13 osoitteessa Museokatu 10. Fagernäsin kanssa keskustelemassa kirjailija Lasse Lehtinen.
Docendon syksyn 2025 kustannusohjelma on nyt julkaistu8.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Docendon syksyn kirjat tarjoavat näkökulmia yhteiskuntaan ja tutustuttavat värikkäisiin henkilöihin, jotka eivät aiemmin ole olleet äänessä. Kaunossa tarjolla on teräksenkovia sarjan avauksia sekä tosipohjaisia romaaneja. Tutustu koko luetteloon tiedotteen linkistä.
Alpo Rusis bok visar hur Finlands utrikespolitik under 1990-talet fortfarande hanterades genom Ryssland.2.4.2025 02:00:00 EEST | Pressmeddelande
Alpo Rusis verk Venäjää emme eristä publiceras den 2 april. Ett offentlig lanseringstillfälle öppet för allmänheten anordnas på Helsingfors centralbibliotek Ode vid Saarikoski-mattan den 2 april kl. 17.30. Journalisten Pekka Virkki diskuterar boken tillsammans med Rusi.
Alpo Rusin kirja osoittaa, kuinka Suomen ulkopolitiikkaa hoidettiin 1990-luvulla edelleen Venäjän kautta2.4.2025 02:00:00 EEST | Tiedote
Alpo Rusin teos Venäjää emme eristä julkaistaan 2.4. Yleisölle avoin julkistustilaisuus järjestetään Helsingin pääkirjasto Oodissa Saarikoski-matolla 2.4. klo 17.30. Kirjasta keskustelemassa Rusin kanssa toimittaja Pekka Virkki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme