Hartela rakentaa Lahden Asemantaustan kaupunginosaan uusia asuntoja

Lahden Vahva-Jussin Verso on omalle tontilleen rakennettava kahdeksankerroksinen hissillinen asuintalo. Yhtiöön tulee 1–3 huoneen parvekkeellisia asuntoja yhteensä 57 kappaletta. Kaksioista ja kolmiosta löytyy myös sauna. Kohteeseen tulee myös osakkeina myytäviä parkkipaikkoja.
Yhtiö sijaitsee viihtyisällä uudella asuinalueella vajaan kahden kilometrin päässä Lahden ydinkeskustasta, ja lähistöltä löytyvät hyvät palvelut ja virkistysmahdollisuudet.
“On ollut ilo aloittaa yhteistyö Hartelan kanssa. Uskomme näiden asuntojen kiinnostavan paitsi asumisen laatua arvostavia omistusasujia että asuntosijoittajia, jotka hakevat hyvää vuokratuottoa ja kevyen kunnossapitotarpeen kohteita”, kertoo Suomen Asuntoneuvojan hankintapäällikkö Timo Kupula.
”Laadukkaista palveluista ja vehreästä luonnostaan tunnettu Vahva-Jussin asuinalue tarjoaa edellytykset mutkattomaan ja kestävään asumiseen. Entisestä rautakauppakonsernin alueesta rakentuu vähitellen noin tuhannen asunnon moderni esikaupunkikeskus. Lahden alue on Helsingin työssäkäyntialuetta ja aseman läheisyys tekee kohteesta kiinnostavan myös pendelöijille”, sanoo Hartelan Lahden aluejohtaja Tuomas Ruponen.
Rakennustyöt alkavat huhtikuussa 2022 ja työ on valmis kesän lopulla 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hartela
TUOMAS RUPONEN
Aluejohtaja
050 444 1109
tuomas.ruponen@hartela.fi
Asuntoneuvoja Oy
TIMO KUPULA
hankintapäällikkö
0400 273 114
timo.kupula@asuntoneuvoja.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 600 rakentamisen ammattilaista. Hartela on rakentanut koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942, ja sen toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa.
Suomen Asuntoneuvoja auttaa asiakkaita vaurastumaan tukemalla oman kodin ja sijoitusasunnon ostamisessa ja omistamisessa. Yhtiön toimintaa ohjaa vahva sitoutuminen turvata ja sujuvoittaa asiakkaan vaurastumismatkaa. Asuntoneuvojan tavoitteena on nousta Suomen suurimpien rakennuttajien joukkoon ja jatkaa vahvaa kasvua tulevina vuosina. Lisätietoa osoitteessa asuntoneuvoja.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartela toteuttaa hoivahankkeen Attendolle Kirkkonummen Masalaan18.6.2025 13:03:18 EEST | Tiedote
Attendo ja Hartela aloittavat yhteistyössä uuden Attendo-kodin rakentamisen Kirkkonummen Masalaan. Hanke vastaa alueen kasvavaan asumispalveluiden tarpeeseen ja sen suunnittelussa painottuvat esteettömyys, turvallisuus ja energiatehokkuus. Kodin arvioidaan valmistuvan syksyllä 2026.
Hartela toteuttaa uusia hoivahankkeita Kototiimille Kaarinassa ja Liedossa18.6.2025 08:55:57 EEST | Tiedote
Rakennusyhtiö Hartela on sopinut uusien hoivahankkeiden toteuttamisen Kototiimille Kaarinassa ja Liedossa.
Hartelan toimitusjohtajaksi Jani Nieminen11.6.2025 10:30:38 EEST | Tiedote
Rakennusyhtiö Hartela-yhtiöt Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi DI, MBA Jani Niemisen.
Hartela rakentaa TVT Asunnot Oy:lle kolme asuinkerrostaloa Turun Kaerlaan5.6.2025 08:06:33 EEST | Tiedote
Rakentaminen on alkanut maaliskuussa 2025, ja kohde valmistuu alkusyksystä 2026.
Hartela käynnistää ensimmäisen RS-asuntokohteensa yli kahteen vuoteen Lahden Asemantaustassa3.6.2025 08:44:07 EEST | Tiedote
Asunto Oy Lahden Vahva-Jussin Taimi tuo 40 uutta A-energialuokan kotia palveluiden äärelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme