Keskuskauppakamarin vientijohtajakysely: Pakotteiden vaikutus liiketoimintaan merkittävä neljännekselle vientiyrityksistä – maksuliikenne, raaka-aineiden saatavuus ja rahtivaikeudet suurimmat huolenaiheet
4.3.2022 07:00:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Suurimmat huolet yrityksillä olivat kyselyn mukaan pankkisektoriin kohdistuvat pakotteet ja niiden myötä maksuliikenteen estyminen. Seuraavaksi nousivat raaka-aineiden saatavuus ja rahtivaikeudet. Moni yritys ilmoitti avoimissa vastauksissa jo keskeyttäneensä kaiken kaupankäynnin Venäjälle.
“Avoimissa vastauksissa korostui myös yleinen geopoliittinen epävarmuus ja tilanteen vaikutukset laajemmin raaka-aineiden saatavuuteen ja alihankintaketjuihin. On pelkoa siitä, että sodan aiheuttama epävarmuus yritysten toimintaan leviää laajemminkin eikä jää vain Eurooppaan”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka.
Pakotteiden vaikutus yritysten toimintaan nähtiin pääsääntöisesti negatiivisena. Yrityksistä 80 prosenttia vastasi pakotteilla olevan kielteisiä vaikutuksia. Vain 3,6 prosenttia yrityksistä arveli, että pakotteilla on positiivisia vaikutuksia yrityksen liiketoimintaa.
Kysely tehtiin valikoiduille suomalaisille vientiyrityksille 2.3.2022. Kyselyyn vastasi 125 yritystä. Vajaalla kolmannekselle yrityksistä yksi päämarkkina-alueista on Venäjä. Suoraa tai välillistä kauppaa Venäjän kanssa tekee 78,4 prosenttia vastanneista yrityksistä.
Kielteistä vaikutusta myös tulevaisuudennäkymiin – yli puolet kuitenkin ennakoi kasvua tänä vuonna
Venäjän aloittama sota ja sen aiheuttama geopoliittinen epävarmuus sekä pakotteet vaikuttavat kielteisesti myös yritysten tulevaisuudennäkymiin. 39 prosenttia vastanneista yrityksistä sanoo tilanteen vaikuttavan merkittävästi tulevaisuudennäkymiin, 30 prosenttia jonkin verran ja 22,5 prosenttia hieman.
Siitä huolimatta 56 prosenttia yrityksistä arvioi, että vienti kokonaisuutena kasvaa joko merkittävästi tai jonkin verran tänä vuonna verrattuna viime vuoteen. Reilu 15 prosenttia vastanneista yrityksistä puolestaan arvioi viennin laskevan joko merkittävästi tai jonkin verran kuluvan vuoden aikana verrattuna edellisvuoteen.
”Helmikuun kyselyn erittäin positiivisiin tuloksiin verrattuna viennin tulevaisuudennäkymät laskivat selvästi. Kuitenkin hyvä uutinen on se, että yli puolet yrityksistä edelleen näkee viennin kasvavan vuoden aikana merkittävästi tai jonkin verran”, sanoo Toivakka.
Suomalaiselle osaamiselle kysyntää ympäri maailmaa
Suurimmalla osalla (81%) vastanneista yrityksistä Venäjän kaupan osuus liikevaihdosta on alle 11 prosenttia. Vain seitsemällä prosentilla yrityksistä liikevaihdosta yli neljännes muodostuu Venäjän kaupasta.
“Vaikka Venäjä on edelleen ollut tärkeä markkina osalle suomalaisista yrityksistä, niin suurimmalla osalla päämarkkina-alue on joku muu. Lisäksi yritykset ovat pienentäneet Venäjä-riskiään liiketoimintaympäristön heikentyessä jo aiemmin. Kun kauppa Venäjällä käy vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi, suomalaiselle osaamiselle on suurta tarvetta paljon helpommassa liiketoimintaympäristössä ympäri maailmaa, lähellä ja kaukana”, Toivakka sanoo.
Keskuskauppakamarin vientiyritysten johtajille 2.3.2022 suunnattuun kyselyyn vastasi 125 yritystä. Vastanneet yritykset olivat työnantajayrityksiä. 44,5 prosentilla vuosiliikevaihto on yli 50 miljoonaa euroa ja 75 prosentilla henkilöstömäärä on 50 tai enemmän.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lenita ToivakkaKeskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja, ICC:n maajohtaja
Puh:050 4646 552lenita.toivakka@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Sää lämpenee ja moottoripyörähaaveet heräävät – asiakirjat ja kunto kannattaa tarkistaa huolella ennen kauppoja1.4.2026 10:10:24 EEST | Tiedote
Kevään lähestyessä moottoripyöräkaupoilla käy jälleen vilkas sutina. Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) Mikko Summa muistuttaa, että innostuksen keskellä ostajan kannattaa pitää mielessä huolellinen valmistautuminen.
Keskuskauppakamari: Kertasatsaus rekrytoivaan koulutukseen vauhdittaisi työllisyyttä ja purkaisi osaajapulaa30.3.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Työttömyyden pitkittyminen Suomessa ei ole vain suhdannekysymys, vaan oire työmarkkinoiden vakavasta kohtaanto-ongelmasta. Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen tulevassa kehysriihessä tarvitaan päätöksiä, jotka puuttuvat suoraan työmarkkinoilla vallitsevaan haasteeseen ja vahvistavat työllisyyttä nopeasti ilman pysyvää menolisäystä. Keskuskauppakamari esittää 40 miljoonan euron kertaluontaista lisärahoitusta rekrytoitaviin koulutuksiin tilanteen ratkaisemiseksi.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Kuluttajat vajoavat synkkyyteen27.3.2026 08:48:26 EET | Tiedote
Kotitalouksien luottamus talouteen heikkeni entisestään, selviää Tilastokeskuksen tuoreesta luottamusindikaattorista. Luottamus heikkeni Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan jopa suhteessa helmikuun valmiiksi sysisynkkään lukemaan. ”Tiedot on kerätty maaliskuun kahden ensimmäisen viikon aikana, eli ne heijastelevat yleisen pessimismin lisäksi osittain Iranin sodan alkuvaiheita”, sanoo Appelqvist.
Keskuskauppakamari: EU–Australian kauppasopimus vauhdittaa Euroopan kasvua ja avointa kauppaa24.3.2026 15:38:20 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan Euroopan unionin ja Australian välinen tuore kauppasopimus on turbulenttisen maailmantilanteen keskellä merkittävä ja tervetullut avaus Euroopan kasvulle ja avoimelle kaupalle. Sopimus parantaa eurooppalaisten yritysten kauppaehtoja jopa miljardilla eurolla vuodessa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinatrendit vaakasuunnassa – työvoiman kasvu luo potentiaalia24.3.2026 08:55:06 EET | Tiedote
Työmarkkinoilta ei saatu vielä sanottavammin hyviä uutisia helmikuussa. Vuodentakaiseen verrattuna sekä työttömyys että työllisyys olivat plussalla, mutta viime kuukausina työllisyyskehitys on kulkenut vaakasuunnassa. ”Onneksi työttömyyden nousua selittää työvoiman määrän kasvu, ei työllisyyden aleneminen”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme