Asuntosäätiö kehittää Hyvinkään Hangonsillan asuinaluetta yhdessä A-Kruunun ja YIT Suomen kanssa
Asuntosäätiön, A-Kruunun ja YIT Suomen yhteenliittymän suunnitelmassa luodaan monimuotoinen ja arkkitehtonisesti toimiva asuinalueen ydin Hyvinkään Hangonsiltaan. Hangonsillan kortteliin rakentuu 5–6-kerroksinen nauhamainen lamellikerrostalo ja kolme pistetaloa. Taloissa on monipuolinen asuntotarjonta: asumisoikeus-, vuokra- ja omistusasuntoja.
Kortteliin tulee suojaisa ja viihtyisä sisäpiha, josta avautuu näkymiä ympäristöön. Sisäpihalta on vaivattomat reitit ympäröiville kevyen liikenteen väylille. Suunnitelmassa esitetyt ratkaisut ottavat huomioon erityisesti ilmastonmuutokseen sopeutumisen. Hankkeen rakentaminen käynnistyy arviolta vuosien 2023–2024 aikana.
Asuntosäätiö rakennuttaa kortteliin noin 50 asumisoikeusasuntoa.
– Olemme iloisia päästessämme jatkamaan Hyvinkään Hangonsillan kehittämistä. Rakennutamme hyvien kulkuyhteyksien äärelle uusia asumisoikeusasuntoja erityisesti lapsiperheiden tarpeisiin. Astreankadun asumisoikeuskohteemme kodit ovat olleet erittäin haluttuja, mikä kannusti meitä lisäämään asumisoikeuskotikantaamme Hyvinkäällä, kertoo Asuntosäätiön hankekehitysjohtaja Katariina Haigh.
A-Kruunu rakennuttaa kortteliin noin 50 ARA-vuokra-asuntoa.
– Jo Hangonsillan ensimmäisessä vaiheessa panostimme laadukkaan asuntosuunnittelun lisäksi kohteen kaupunkikuvallisiin tekijöihin. Tässä kakkosvaiheessa keskityimme näiden lisäksi erityisesti kestävän kehityksen teemoihin, joista ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen näkyvät ehdotuksessamme monipuolisesti esimerkiksi aurinkovoimaloina, määräyksiä energiatehokkaampana rakentamisena sekä hulevesi- ja viherratkaisuina, jotka myös lisäävät piha-alueen viihtyisyyttä, kertoo A-Kruunu Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.
YIT Suomi toteuttaa korttelin vapaarahoitteiset asunnot.
– YIT:n perustehtävä on rakentaa toimivia ja kestäviä koteja ja elinympäristöjä kasvavissa kaupungeissa, jotta kestävästä asumisesta ja elämisestä tulee helppoa. Hyvinkään keskustan tuntumassa sijaitseva Hangonsilta on hyvä esimerkki tästä; alueella asuminen ja liikkuminen on vaivatonta ja palvelut, kuten lukio- ja opistorakennus Kipinä löytyvät läheltä, toteaa YIT Suomi Oy:n yksikönjohtaja Mikko Lempinen.
Arkkitehtuuri sitoo alueen yhteen
– Arkkitehtuuri on rauhallisen tyylikästä ja aikaa kestävää. Harjakattomuodot luovat tunnistettavan ja omaleimaisen ilmeen alueelle. Valitut materiaalit ja värit luovat kortteliin miellyttävää ulkotilaa ja mielenkiintoisia näkymiä sekä suojaisan sisäpihan, josta on luontevat reitit ympäröiville kevyen liikenteen kulkuväylille, kertovat Arco Arhitecture Company / Aihio arkkitehdit Oy:n arkkitehdit Juha Röysä ja Marko Niittynen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asuntosäätiö
Hankekehitysjohtaja Katariina Haigh, katariina.haigh@asuntosaatio.fi, puh. 020 161 2440
A-Kruunu Oy
Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, jari.makimattila@a-kruunu.fi, puh. 040 755 3924
YIT Suomi Oy
Hankekehityspäällikkö Miikka Kilpinen, miikka.kilpinen@yit.fi, puh. 040 195 4077
Arco Architecture Company / Aihio Arkkitehdit Oy
Arkkitehti Marko Niittynen, marko.niittynen@aihioark.fi, puh. 040 046 2323
Tietoja julkaisijasta
Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme lähes 18 000 kotia 31 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli lähes 200 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiansäästötavoitteisiin – tavoitteena vähentää energiankäyttöä 10 prosenttia9.10.2025 12:41:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen (VAETS) energiansäästötavoitteisiin sopimuskaudella 2026–2035. Osana sitoumustaan Asuntosäätiö on asettanut tavoitteeksi vähentää energiankäyttöään 10 prosenttia alkavan sopimuskauden aikana.
Jopa puolet suomalaisista innokkaita kotileipureita - Nuoret ja onnelliset leipovat eniten7.10.2025 14:56:37 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat innokkaita leipureita: jopa puolet suomalaisista kertoo leipovansa joka kuukausi tai sitä useammin. Leipomisella on myös selvä yhteys onnellisuuteen.
Tampereen Tesomalle valmistui Asuntosäätiön uusia asumisoikeustaloja25.9.2025 10:15:11 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Tampereen Tesomalle. Kahdesta viisikerroksisesta asuinrakennuksesta koostuvaan kohteeseen valmistui yhteensä 54 asumisoikeusasuntoa. Asukkaat pääsevät muuttamaan koteihinsa tällä viikolla.
Milla Kalmi Asuntosäätiön talousjohtajaksi10.9.2025 12:45:35 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö-konsernin uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.10.2025 alkaen Milla Kalmi. Hänellä on usean vuoden laaja-alainen kokemus vaativista talouden tehtävistä. Kalmi on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
Asuntosäätiö-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi Jukka Helminen14.8.2025 10:40:00 EEST | Tiedote
Jukka Helminen on nimitetty Asuntosäätiö-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi, ja seuraa tehtävässä eläkkeelle loppuvuodesta 2025 jäävää toimitusjohtaja, rakennusneuvos Esa Kankaista. Helminen aloittaa työnsä Asuntosäätiössä lokakuussa varatoimitusjohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
