Oy Snellman Ab

Snellmanilla vakaa tulos, nousevat kustannukset varjostivat loppuvuotta

Jaa
Vuosi 2021 oli Snellman-konsernille menestyksellinen. Vaikka toimintaolosuhteet olivat hyvin haasteelliset, konsernin liikevaihto kasvoi kaikkien aikojen ennätykseen 372,0 miljoonaan euroon (353,3 M€) ja liiketulos nousi 17,1 miljoonaan euroon (14,6 M€). Vuoden jälkimmäistä puoliskoa varjostivat nopeasti heikentynyt tuottajien tilanne ja jyrkästi nousseet kustannukset.

Vastoin odotuksia koronapandemia leimasi myös koko toimintavuotta 2021. Vähittäiskaupan kautta tapahtuva myynti kehittyi hyvin, mutta foodservice-sektori joutui sopeutumaan alati muuttuviin rajoituksiin ja kärsi asiakaskadosta. Loppuvuonna päähuomio oli tuottajatilanteen kriisiytymisessä samaan aikaan kun muut tuotantokustannukset, kuten pakkausmateriaalit, energia ja palkat, nousivat tuntuvasti. Nostimme tuottajahintoja useassa vaiheessa, allokoimme rahaa kohdennetusti ketjun kriittisiin osiin ja maksoimme vuoden tuloksesta 1,5 miljoonaa euroa tuottajabonusta. Tehtyjen panostusten seurauksena Lihanjalostus saavutti hyvin maltillisen tuloksen, jääden edellisestä vuodesta, vaikka liikevaihto kasvoi.

Eläinruoka jatkoi erinomaista kehitystään. Liikevaihto kasvoi 23 prosenttia ja liiketulos lähes kaksinkertaistui. Koko ala on pandemian aikana kehittynyt hyvin lemmikkien määrän lisääntyessä ja näkymät ovat valoisat. Päätetyt investoinnit pakastekuivaukseen tulevat entisestään vahvistamaan asemiamme markkinoilla.

Ready Meals Suomen liikevaihto kasvoi 15 prosenttia ja tulos parani selvästi. Pandemiatilanteen aikana kokonaismarkkina on kehittynyt suotuisasti, ja vähittäiskauppoihin on tullut tarjolle entistä monipuolisempi valikoima korkealaatuisia, ravintolatasoisia valmisruokia. Tämä on lisännyt yleistä kiinnostusta kategoriaa kohtaan ja tuonut myös uusia asiakkaita. Erityisen suotuisaa kehitys oli Ruotsin yksikössämme, jossa tuotantoa tehostettiin ja tuotevalikoimaa fokusoitiin. Foodservice-markkinalla selvisimme toimintaympäristö huomioiden vuodesta tuloksellisesti hyvin.

Vuoden aikana hyväksyttiin useita isoja investointeja. Snellman-konserni suunnittelee investoivansa vuosina 2021 - 2023 yhtensä yli 80 miljoonaa euroa kasvua tukeviin hankkeisiin. Merkittävimpänä näistä toteutetaan Pietarsaareen ruokatehdas, jolla reagoidaan kulutustrendien muutokseen ja laadukkaan valmisruoan kysynnän kasvuun. Ensimmäiset uudet tuotteet lanseerataan markkinoille jo kuluvan vuoden syksyllä. Tämän lisäksi investoidaan Pietarsaaren ja Keravan uusiin lähettämöihin.

 –  Voimme olla tyytyväisiä suoritukseemme haasteellisena vuonna 2021. Tuottajien tilanne huolestuttaa meitä kaikkia ja pyrimme omalta osaltamme tekemään kaiken voitavamme, jotta saamme varmistettua kotimaisen lihantuotannon jatkumisen. Ratkaisu edellyttää hyvää yhteistyötä alan muiden toimijoiden, kaupan, kuluttajien ja valtiovallan kanssa. Yleisesti ottaen riskit ovat kasvaneet Ukrainan viimeaikaisten tapahtumien ja alkutuotannon tilanteesta johtuen,” toteaa konsernijohtaja Erkki Järvinen.

 – Tehdyt investointipäätökset ovat poikkeuksellisen suuria ja strategisesti tärkeitä. Niiden avulla varmistamme, että yrityksen ja sen tuotteiden houkuttelevuus säilyy korkealla tasolla ja että Snellmanin tuotemerkit ovat jatkossakin asiakkaiden priorisoimia. Haluan osoittaa lämpimät kiitokset asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja erityisesti omalle henkilöstöllemme kuluneesta vuodesta, jatkaa Järvinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Erkki Järvinen, konsernijohtaja, Snellman-konserni
puh. +358 400 455913

Tietoja julkaisijasta

Oy Snellman Ab
Oy Snellman Ab
Kuusisaarentie 1
68600 PIETARSAARI

06 786 6111http://www.snellmangroup.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oy Snellman Ab

Snellman beviljas sällsynt färgvarumärke - välkänd grön färg bekant för nästan alla finländare7.7.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande

Oy Snellman Ab har beviljats ett, i Finland och Europa sällsynt, färgvarumärke för sin karakteristiska mörkgröna färg. Färgen har varit en central del av Snellmans visuella identitet i nästan tre decennier. Patent- och registerstyrelsen har registrerat färgen för Snellman att använda i stor utsträckning i samband med olika köttprodukter, främst tack vare färgens etablerade position och distinkta karaktär på marknaden.

Snellmanille harvinainen väritavaramerkki – vihreä, jonka lähes kaikki suomalaiset tunnistavat7.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Oy Snellman Ab:n tunnusomaiselle tummanvihreälle brändivärille on myönnetty Suomessa ja Euroopassa harvinainen väritavaramerkki. Väri on ollut keskeinen osa Snellmanin visuaalista identiteettiä jo lähes 30 vuoden ajan. Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt värin laajasti Snellmanin käyttöön erilaisille lihatuotteille, johtuen värin vakiintuneesta asemasta ja erottuvuudesta markkinoilla.

Snellman granted rare colour trademark – a green colour, which almost all Finns recognize7.7.2025 09:00:00 EEST | Press release

Oy Snellman Ab's distinctive dark green brand colour has been granted a colour trademark, that is rare in Finland and Europe. The colour has been a central part of the company’s visual identity for nearly 30 years. The Finnish Patent and Registration Office has registered the colour for Snellman's wide use with various meat products, due to the colour's established position and distinctiveness in the market.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye