Koronarokotteen kolmas annos 12 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville
Myöhemmin on mahdollista myös varata aika rokotukseen. Ajanvaraus kolmanteen annokseen kyseiselle ryhmälle aukeaa lähiaikoina, ja tiedotamme asiasta erikseen.
Rokotuspisteet ja niiden aukiolot näkyvät osoitteessa hel.fi/rokotukseen.
Kolmas rokoteannos voidaan antaa riskiryhmille aikaisintaan 2 kuukautta toisen annoksen jälkeen. Koronavirustaudin sairastaneet ja kaksi rokoteannosta saaneet eivät rokotesuojan kannalta toistaiseksi tarvitse kolmatta rokoteannosta.
Myös muille 12–17-vuotiaille voidaan antaa kolmas rokoteannos, jos se on tarpeen erityisestä syystä, esimerkiksi rokotustodistusta varten. Tällöin kolmas rokote annetaan vähintään kuusi kuukautta toisesta rokoteannoksesta.
Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavat sairaudet ja tilat (riskiryhmä 1)
Vakavalle koronavirustaudille altistavat sairaudet ja tilat (riskiryhmä 2)
Rokottamiseen tarvitaan huoltajien suostumus
Alaikäinen voi itse päättää koronarokotteen ottamisesta, jos terveydenhuollon ammattilainen arvioi hänen olevan ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenevä siihen. Tilanne arvioidaan rokotuspisteellä.
Jos nuori ei ole kykenevä päättämään rokotuksestaan itse, tarvitaan rokottamiseen molempien huoltajien kirjallinen suostumus. Suostumus tehdään tällä lomakkeella. Mikäli nuori on saanut koronarokotteen ensimmäisen ja/tai toisen annoksen Helsingissä ja suostumus on silloin annettu, lomaketta ei tarvitse tuoda uudestaan rokotuspisteelle.
Lisätietoja
- Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, timo.lukkarinen@hel.fi, p. 09 310 42700
- Helsinkiläisten koronarokotukset – koronarokotus.hel.fi
- THL, Rokotteet ja koronavirus – thl.fi/koronarokote
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Markus Snellman
viestintäasiantuntija
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut juhannuksena 202518.6.2025 08:41:22 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös juhannuksena.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 17.6. kokouksen päätöstiedote17.6.2025 18:21:59 EEST | Tiedote
Helsingin uusi sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontui ensimmäistä kertaa apulaispormestari Maarit Vierusen johdolla tiistaina 17. toukokuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Lautakunta kokoontuu seuraavan kerran 12. elokuuta klo 16.15. Uuden lautakunnan kokoonpano Lautakunnan syyskauden kokousajat
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 17.6. kokouksen ennakkotiedote13.6.2025 14:57:25 EEST | Tiedote
Helsingin uusi sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontuu ensimmäistä kertaa tiistaina 17. toukokuuta klo 16.15. Kyseessä on ensimmäinen kokous apulaispormestari Maarit Vierusen johdolla. Uuden lautakunnan kokoonpano löytyy verkkosivuiltamme. Linkit Kokouksen esityslista sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan verkkosivuilla Lautakunnan sivulla julkaistaan kokouksen päätöstiedote kokouksen jälkeen
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut helatorstaina 202528.5.2025 09:15:08 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös helatorstaina.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 20.5.20.5.2025 18:35:35 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 20. toukokuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Tämä oli nykyisen lautakunnan viimeinen kokous. Uusi lautakunta pitää ensimmäisen kokouksensa 17. kesäkuuta 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme