Suomettumishaamut ja "erityissuhde" Venäjään saatava historiaan - Ville Niinistö kommentoi Fennovoima-Rosatomia
12.3.2022 14:11:55 EET | Vihreät Euroopan parlamentissa | Tiedote

Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö kommentoi blogikirjoituksessaan Fennovoima-Rosatomin ydinvoimapäätöstä ja silloisten vastuuministerien toimia.
Niinistö näkee, että kun päätöstä Fennovoimasta tehtiin, Venäjän ja Putinin riskit olisi pitänyt huomioida paremmin. Vihreät lähti Stubbin hallituksesta hankkeen takia ja Niinistö piti jo silloin julkisissa lausunnoissaan sen saamaa hallituksen enemmistön tukea erikoisena juuri hankkeen poikkeuksellisen huonouden eli sen geopoliittisten riskien takia.
Stubbin hallituksen Fennovoima-Rosatom ydinvoimalapäätöksen arkkitehti, silloinen energiaministeri Jan Vapaavuori sanoi haastattelussaan jälkiviisauden asiassa olevan “imelää” (STT).
- Venäjä oli jo silloin miehittänyt Krimin. Tiesimme jo minkälainen yhtiö Rosatom, todellisuudessa Venäjän ydinase- ja ydinvoimaministeriö, on. Tiesimme jo minkälainen Putin on ja miten hän käyttää energiapolitiikkaa valtansa välineenä. Sen sijaan että tämä olisi johtanut hankkeen hylkäämiseen, hallituksessa kokoomuksen johdolla kritiikki vaiennettiin ja hanketta kuvattiin vain energiapolitiikaksi, vailla mitään turvallisuuspoliittista kytköksiä, Niinistö sanoo.
Samassa sopassa ryvettyi myös Sipilän hallituksen elinkeinoministeri Olli Rehn.
- Olli Rehn antoi lisäaikaa suomalaisen omistajapohjan varmistamiseen hankkeelle, lykkäsi aikatauluja ja varmisti siten että Fortum tuli mukaan “pelastamaan” Putinin voimalaa Migrit Solarna -pöytälaatikkoyhtiön huijausyrityksen jälkeen – kyseinen kroatialaisyhtiö oli todellisuudessa venäläisen Sberbankin bulvaani ja sillä yritettiin nostaa EU-rahoittajien osuutta päätöksen edellyttämälle tasolle. Kyllä, Esko Ahon (kesk) sittemmin hallituksen jäsenenä edistämä pulju, Niinistö kommentoi.
Kokoomuksessa Niinistö arvioi talouselämän vaikuttajien kuiskuttelun Venäjän markkinoista suomalaisille yrityksille menneen ohi turvallisuuspoliittisen harkintakyvyn. Sitä hän pitää naiivina. Eduskunnan lopullisessa päätöksessä keskustan ja SDP:n kannoissa Niinistö uskoo vanhan suomettumisen perinnön kulttuurin painaneen: päätettiin että ei vaan puhuta tästä Venäjästä, kyllä se siitä, saadaan ymmärrystä ja syvennetään “erityissuhdetta”.
- Miksi puhua vanhoista? Siksi että vihdoin Suomessa opittaisiin virheistä. Siksi että Suomen politiikassa on hyvin vanha vaientamisen ja hiljaisuuden kulttuuri kun puhutaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Venäjästä, Niinistö kirjoittaa.
- Tärkeintä on että Suomi vihdoin pääsee suomettumishaamujen yli ja kykenee analysoimaan Venäjää sellaisena kuin se on, riskeineen. Ja ankkuroi itsensä politiikallaan läntiseksi demokratiaksi, joka aina puolustaa oikeusvaltiota ja kansainvälistä oikeutta eikä enää naiivisti ajattele olevansa “erityissuhteessa” idästä nousevaan autoritäärisyyteen, Niinistö kirjoittaa.
Niinistö vaatii, että Fennovoima-Rosatom hanke on vihdoin nyt pysäytettävä. Hallitus voi siitä päättää jo sillä perusteella laillisesti selkeästi, että hanke ei ole täyttänyt periaatepäätöksen ehtoja rakennuslupahakemuksen ollessa jo yli kuusi vuotta myöhässä.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
“Kaivostoimintaa ei voi edistää hinnalla millä hyvänsä” - Vihreät mepit Ohisalo ja Niinistö vaativat komissiolta kantaa Soklin kaivoshankkeen ympäristöriskeistä24.4.2026 08:15:32 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikot Maria Ohisalo ja Ville Niinistö ovat huolissaan kaivostoiminnan kiihdyttämisestä luonnon ja ympäristön kustannuksella ja paikallisyhteisöjen tahdon vastaisesti. Mepit jättivät komissiolle kirjallisen kysymyksen Savukoskella sijaitsevan Soklin kaivoshankkeen ympäristöriskeistä ja pyytävät arviota siitä, miten hanke noudattaa EU:n ympäristölainsäädäntöä.
Ville Niinistö: Fossiilienergian kriisi ratkeaa vain fossiilisten käytön alasajon vauhdittamisella ja kestävien vaihtoehtojen edistämisellä22.4.2026 14:05:09 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Ville Niinistö pitää EU-komission tänään julkaisemia toimia energiakriisiin vastaamiseksi tarpeellisina, mutta riittämättöminä. Euroopan komissio julkaisi tänään ”AccelerateEU”-paketin, vastauksena historiallisen vakavaan energian hintakriisin, jonka Yhdysvaltojen hyökkäys Iraniin ja sitä seurannut Hormuzinsalmen sulku käynnisti.
Suomalaiset europarlamentaarikot vaativat komissiolta muutosta korkotukilainojen sisällyttämisestä julkiseen velkaan17.4.2026 10:44:16 EEST | Tiedote
Suomalaiset europarlamentaarikot Maria Ohisalo, Li Andersson, Maria Guzenina, Eero Heinäluoma, Anna-Maja Henriksson, Merja Kyllönen, Ville Niinistö, Sirpa Pietikäinen ja Jussi Saramo vaativat kirjallisessa kysymyksessään Euroopan komissiolta tarkennusta korkotukilainojen sisällyttämisestä osaksi julkista velkaa EU:n julkisen talouden ohjausjärjestelmässä. Europarlamentaarikot ovat huolissaan, että vuonna 2022 annettu ohjeistus keinotekoisesti paisuttaa julkisen velan määrää ja haittaa näin kohtuuhintaisen asuntotuotannon tukemista.
Ville Niinistö: EU-komissio ei voi hidastella venäläisen öljyn tuontikieltoa25.3.2026 18:25:52 EET | Tiedote
Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) pitää Euroopan komission päätöstä lykätä Venäjän öljyntuonnin täyskieltoa virheenä. EU-komissio poisti lakiesityksen huhtikuussa päätettävien lakiesitysten listalta. Niinistö neuvotteli parlamentin pääneuvottelijana Venäjän kaasutuonnin kiellosta. Maakaasun ja LNG:n tuontikielto astui voimaan nyt maaliskuussa.
Vihreiden mepit Niinistö ja Ohisalo selvittivät komissiolta: Suomi voi saada sanktioita EU-oikeuden vastaisesta metsästyslaista19.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo saivat komissiolta vastauksen tammikuussa yhdessä MEP-kollegoiden kanssa jättämäänsä kirjalliseen kysymykseen komissiolle tiukasti suojeltujen ja uhanalaisten lajien kiintiömetsästyksestä ja Suomen metsästyslain muutosten yhdenmukaisuudesta EU-oikeuden kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
