Timo Saksela Solo Health yhtiöiden toimitusjohtajaksi

Jaa
VTM Timo Saksela aloitti Solo Health yhtiöiden toimitusjohtajana 14.3.2022. Saksela on toiminut aikaisemmin useissa johtotehtävissä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sakselalla on kokemusta yksityiseltä sektorilta mm. Mehiläisestä, Terveystalosta, Oralista sekä SYNLAB:ista. Saksela siirtyy Solo Healthin toimitusjohtajaksi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin toimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän toimi lähes kolmen vuoden ajan.

Solo Health toimii kasvavalla terveys- ja henkilöstöpalvelualalla. Toimialan työmarkkinat ovat tällä hetkellä voimakkaan muutoksen alla, perinteiset työsuhteet vähenevät ja henkilöiden työurat monipuolistuvat. Työnantajat hakevat joustavuutta ja tehokkuutta, työntekijät puolestaan monitaitoisuutta ja vaihtelua. Solo Health on nopeasti kasvava terveyspalveluita ja henkilöstöratkaisuja tarjoava yritys. Toimialalla on tapahtunut viime vuosien aikana paljon toimintaympäristön muutoksia, jotka tulevat jatkumaan vielä useita vuosia eteenpäin johtuen mm hyvinvointialueiden muodostumisesta (sote uudistus), hoitajamitoituksesta, digitalisaatiosta sekä alan houkutteluvuudesta ja resurssien niukkuudesta.

”Voin sanoa, että olen erittäin innostunut aloittaessani uudessa tehtävässä Solo Health toimitusjohtajana. Sololla on erittäin hyvä maine terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa, asiakaslähtöinen kulttuuri ja erinomainen asiakastyytyväisyys. Henkilöstön hyvinvointi, osaaminen ja erinomaiset puitteet tehdä töitä ja keskittyä oleelliseen ovat Sololle kunnia-asioita”, sanoo toimitusjohtaja Timo Saksela.

"Olemme enemmän kuin iloisia saadessamme Timo Sakselan Solon toimitusjohtajaksi. Timon toimialan kokemuksen ja liiketoimintajohtamisen osaamisella tulemme kasvattamaan yhtiötä seuraavalle tasolle, niin liikevaihdollisesti kuin toiminnallisesti ja prosessi mielessä. Näkemykseni mukaan toimialalla tulee tulevaisuudessa tapahtumaan merkittäviä toimintamallien muutoksia ja joissa uskon Solon olevan vahvasti mukana", sanoo Solo Health yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Martti Kiuru.

Solo Health konsernin liikevaihto oli yli 7 miljoonaa euroa vuonna 2021. Yhtiön palveluksessa on yli 20 toimihenkilöä, jonka lisäksi yli sata terveydenhuollon ammattilaista työskentelee Solossa tai Solon kautta. Solo toimii Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Yhtiöllä on toimipiste myös Virossa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Martti Kiuru, hallituksen puheenjohtaja,
sähköposti: martti.kiuru@solohealth.fi, puh: 040 5811 545


Timo Saksela, toimitusjohtaja,
sähköposti: timo.saksela@solohealth.fi, puh: 040 0811 996

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Solo Health on terveys- ja henkilöstöpalveluiden. Tarjoamme asiakkaillemme luotettavia ja laadukkaita palvelukokonaisuuksia yksittäisistä palveluista aina strategiseen kumppanuuteen saakka. Toimimme valtakunnallisesti ja liikevaihtomme vuonna 2021 oli yli 7 meur. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Pasilassa. www.solohealth.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye