Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin elinkeinopoliittiset tavoitteet mahdollistavat kaupungin vetovoiman ja yritysten toimintaedellytysten kehittymisen

Jaa
Kaupunkistrategian mukaan Helsinki on kasvun paikka. Kaupungin elinkeinopolitiikan painopisteet ovat tärkeässä roolissa toteuttamassa tätä tavoitetta. Ne kehittävät Helsinkiä osaajille ja yrityksille houkuttelevana paikkana, joka vetää puoleensa uusia ihmisiä, yrityksiä ja investointeja. Tavoitteena on, että Helsingin taloudellinen toimeliaisuus kasvaa ja sekä elinkeinot että ammatit monipuolistuvat. Helsingin kaupunki on nyt päivittänyt elinkeinopoliittiset painopisteensä. Elinkeinopolitiikan onnistuminen on tärkeää, sillä se vahvistaa kaupungin taloutta ja kykyä tuottaa hyvää asuinympäristöä ja hyvinvointia tukevia palveluita kaupunkilaisille.
Helsingin elinkeinopolitiikan tavoite on kaupungin houkuttelevuuden lisääminen. Kuva: Janne Hirvonen
Helsingin elinkeinopolitiikan tavoite on kaupungin houkuttelevuuden lisääminen. Kuva: Janne Hirvonen

Helsingin kaupungin tavoitteena on tehdä ennakoitavaa ja johdonmukaista elinkeinopolitiikkaa. Kasvun edellytyksiä luovat kaupungin pitkäjänteiset tavoitteet ovat helsinkiläisten työllistymisen parantaminen, yritysten osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen sekä yritysten kilpailukykyä tukevan toimintaympäristön kehittäminen. Lisäksi tavoitteena on, että Helsingin vetovoima kestävän matkailun, kulttuurin ja tapahtumien kaupunkina vahvistuu entisestään. Tämä kasvattaa kaupungin kansainvälistä tunnettuutta myös investointien ja osaavan työvoiman näkökulmasta.

”Kaupungin tavoitteena on, että helsinkiläinen yrittäjyys ja yritystoiminta kasvaa, uudistuu ja monipuolistuu. Kaupunki vauhdittaa uusien yritysten perustamista sekä yritysten kiinnittymistä Helsinkiin tarjoamalla kohdennettuja neuvonta- ja kehittämispalveluita, tapahtumia ja koulutuksia. Lisäksi kaupunki kehittää jatkuvasti omien palveluidensa yritysmyönteisyyttä ja arvioi kaupungin päätösten vaikutuksia elinkeinoelämälle,” toteaa Helsingin pormestari Juhana Vartiainen.

Elinkeinopolitiikan tavoite on Helsingin houkuttelevuuden lisääminen

Elinkeinopoliittisten tavoitteiden mukaan matkailu, kulttuuripalvelut ja tapahtumat ovat tärkeä osa Helsingin vetovoimaa ja kaupunki kehittää niiden toimintaedellytyksiä. Lisäksi myös monet muut tekijät vaikuttavat kaupungin kilpailukykyyn yritysten toimintaympäristönä. Elinkeinopolitiikan tavoitteiden näkökulmasta onkin tärkeää, että Helsinki on houkutteleva asuinympäristö, jossa viihtyisä kaupunki, toimivat peruspalvelut, riittävä asunto-, toimitila- ja koulutustarjonta, sujuva liikenne ja toimiva hallinto muodostavat pohjan yritysten ja työntekijöiden menestykselle.

Samalla kaupungin on tärkeää olla omassa toiminnassaan asiakaslähtöinen, läpinäkyvä ja tasapuolinen. Tärkeää on myös edistää kaupungin omalla toiminnalla kilpailullisia ja hyvin toimivia markkinoita.

Strategiakaudella painotetaan kansainvälisten osaajien houkuttelua, globaaleihin haasteisiin vastaamista ja ydinkeskustan elinvoimaa

Pitkäjänteisesti toteutettavien elinkeinopoliittisten tavoitteiden lisäksi Helsinki on määritellyt kolme erillistä painopistettä tulevalle strategiakaudelle. Niistä ensimmäinen on kansainvälisten osaajien, yritysten ja investointien houkuttelu, jota kaupunki edistää toteuttamalla esimerkiksi kansainvälistä rekrytointia tukevia houkuttelukampanjoita ja parantamalla kaupungin asettautumispalveluita. Niissä tärkeää on englanninkielisten palveluiden kehittäminen.

Toisena kaupungin painopisteenä on tunnistaa keinoja, joilla Helsingin kaupunki voi tukea alueen elinkeinoelämää kehittämään liiketoimintaa, joka ratkaisee globaalisti merkityksellisiä ongelmia. Kaupunki haluaa toimia etenkin aktiivisena innovaatiotoiminnan kumppanina uudenlaisia ratkaisuja kehittäville yrityksille.

”Kaupunkistrategian mukaan Helsinki on aktiivinen maailmanlaajuisten merkityksellisten ja viheliäisten ongelmien ratkaisijana. Uskon, että jatkossa yhä suurempi osa uudesta liiketoiminnasta ja investoinneista suuntautuu tällaisten ratkaisujen kehittämiseen ja Helsinki voi ottaa tässä merkittävän roolin,” tiivistää Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva.

Helsinki panostaa myös yhteistyöhön alueen korkeakoulujen kanssa. Tavoitteena on vahvistaa Helsingin asemaa yhtenä Euroopan parhaana innovaatioympäristönä, startup-keskuksena ja uusien elinkeinojen kehtona. Kaupunki tukeekin vahvasti korkeakoulukampusten kehittymistä vahvoiksi innovaatio- ja osaamiskeskittymiksi.

Kolmas painopiste on ydinkeskustan elinvoiman vahvistaminen, jota tehdään kehittämällä siihen liittyvien hankkeiden, päätösten ja toimenpiteiden koordinaatiota kaupungin sisällä ja lisäämällä edelleen yhteyttä elinkeinoelämän kanssa.

Elinkeinopoliittisia tavoitteita seurataan ja päivitetään jatkossa vuosittain

Elinkeinopolitiikan painopisteet voivat myös päivittyä ajankohtaisten ja ennakoimattomienkin tapahtumien myötä ja niitä tullaan tarkastelemaan vuosittain. Esimerkiksi nyt vallitseva sota Ukrainassa voi sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä vaikuttaa elinkeinopolitiikan edellytyksiin myös Helsingissä. Sotatilanne voi pakottaa pohtimaan erityisesti matkailun tilannetta ja Helsingin kansainvälistä vetovoimaa.

Uusista elinkeinopoliittisista painopisteistä päätettiin kaupunginhallituksen elinkeinojaoston kokouksessa 14. maaliskuuta 2022. Kokouksessa elinkeinojaosto käsitteli ja hyväksyi Helsingin kaupungin elinkeinopolitiikan painopisteet 2022–2025 -asiakirjan. Elinkeinopolitiikan painopisteiden toteutumista tullaan myös jatkossa seuraamaan säännöllisesti kaupunginhallituksen elinkeinojaostossa.

Lue lisää Helsingin kaupungin elinkeinopolitiikan painopisteet 2022–2025 -asiakirjasta tästä linkistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Pormestari Juhana Vartiainen, yhteydenotot erityisavustaja Antti Leinon kautta, puh. 040 705 8769
Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva, puh. 050 559 9183


Viestin välitti:
Viestintäasiantuntija Tero Lahti, puh. 040 334 4801

Kuvat

Helsingin elinkeinopolitiikan tavoite on kaupungin houkuttelevuuden lisääminen. Kuva: Janne Hirvonen
Helsingin elinkeinopolitiikan tavoite on kaupungin houkuttelevuuden lisääminen. Kuva: Janne Hirvonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye