Atena

Näin puhuttiin äideille sodasta - naistenlehti päätti tehdä kotirintaman naisista sankareita

Jaa

Seija Aunila ja Jukka-Pekka Heiskanen:
Kotien salainen armeija. Naiset tiukassa ohjauksessa sotavuosina

Ilmestyy 20.4.2022

Talvi- ja jatkosodan aikana isänmaalle kaikkensa antava nainen oli Suomessa ideaali. Tämän ymmärsi myös Kotilieden päätoimittaja Alli Wiherheimo. Hän uskoi, että henkisellä ilmastolla on kodeissa jopa ratkaiseva merkitys maanpuolustukseen, ja hän muutti lehden oma-aloitteisesti osaksi sotapropagandaa. Wiherheimo ymmärsi jo silloin, että juuri naistenlehdellä on erinomainen mahdollisuus muokata mielialoja. Alli Wiherheimo oli alallaan yksi tämäntyyppisen informaatiovaikuttamisen edelläkävijöitä.

Tehtävää suorittamaan Wiherheimo kokosi joukon toimittajia, joista monet olivat tunnettuja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Keskeisiksi kirjoittajiksi nousivat kirjailija Tyyni Tuulio, pienviljelijänemäntä Impi Aronaho, Sotilaskotiliiton perustaja Katri Bergholm ja Väestöliiton varapuheenjohtaja Elsa Enäjärvi-Haavio.

Ennen sotaa Kotilieden tehtävä oli perheenemäntien sivistäminen ja käytännön ohjeiden tarjoaminen niin kodinhuollossa, ruokataloudessa kuin lastenkasvatuksessa. Sodan sytyttyä kirjoitustyyli muuttui. Nainen nähtiin osana sodan koneistoa, hänen tehtävänsä oli synnyttää uusia kansalaisia, luopua omista tavoitteistaan ja olla olla valmis antamaan poikansa tai puolisonsa uhriksi isänmaalle. Kotilieden toimittajat olivat myös tietoisia ajan ristiriidasta: epätoivosta ei saanut kirjoittaa, vaikka omatkin pojat kaatuivat rintamalla.

Kustantaja ei tällaista lehteä aluperin halunnut, vaan toivoi viihteellisempää sisältöä. Wiherheimo piti kuitenkin linjastaan kiinni, ja lehti oli menestys.

Seija Aunilan ja Jukka-Pekka Heiskasen Kotien salainen armeija seuraa kotirintaman mielialoja talvisodasta jatkosodan loppuun. Sota-aika oli ankara poikkeustila, jolloin elämän ja kuoleman kysymykset olivat läsnä arjessa. Voimakkaan propagandistinen kotirintamanaisia ohjeistanut kausi oli myös Kotiliedessä poikkeustila. Se alkoi, kun sota syttyi ja se päättyi lähes yhtä nopeasti sodan päätyttyä.  

Seija Aunila (s. 1960) on Yleisradiossa tuottajana toimiva filosofian tohtori. Aunila on syksyllä 2020 hyväksytyssä väitöskirjassaan tutkinut Kotiliesi-lehden naisiin toisen maailmansodan aikana kohdistamaa propagandaa. Aunila oli perustamassa Yleisradion Elävä arkisto -palvelua, joka sai tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 2007.

Jukka-Pekka Heiskanen on Ylen vastaava tuottaja, jonka erikoisalaa ovat historiaohjelmat. Heiskanen on aiemmin tehnyt Seija Aunilan kanssa humoristisen vanhojen lehtien yleisönosastoilmoituksia kokoavan kirjan Äkkilähtöjä menneisyyteen (Atena 2021).

Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@atena.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Atena
Atena
PL 436 (Asemakatu 6)
40101 Jyväskylä

010 4214 200https://atena.fi

Atena on osa Otava-konsernia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atena

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye