Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Harrastamisen Suomen malli kerää helsinkiläisten oppilaiden harrastustoiveet ensi lukuvuodelle

Jaa
Helsingissä oppilaat voivat vaikuttaa ensi lukuvuoden harrastusvalikoimaan osallistumalla harrastuskyselyihin kevään aikana. Harrastamisen Suomen mallin toiminnassa on mukana jo noin 4 000 lasta ja nuorta joka lukuvuosi. Kyselyjen mukaan uudet harrastusmahdollisuudet ovat tavoittaneet hyvin lapsia ja nuoria, joilla on vähän harrastuksia.

Lasten ja nuorten kuuleminen on keskeinen osa harrastamisen Suomen mallin toimintaa. Helsinkiläiset lapset ja nuoret pääsevät pian listaamaan toiveharrastuksensa ensi lukuvuodelle. Toivoa voi vaikkapa sellaista harrastusta, jonka aloittamisesta on aina haaveillut, mutta harrastuksen hinta tai pitkä etäisyys ovat olleet esteinä harrastamiselle. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kiipeily, cheerleading, katutaide, bänditoiminta tai elokuvanteko. Suosituimmat toiveet toteutetaan. 

Alakouluissa 2.–5. luokkien oppilaat täyttävät kyselyn viikoilla 14–16. Osa kouluista lähettää kyselyn myös Wilman kautta huoltajille. Yläkouluissa toteutettavan harrastustoiminnan suunnittelussa hyödynnetään Nuorten budjetin tiedonkeruuta ajanjaksolla 28.3.–3.6.2022.

Jo noin 4 000 helsinkiläistä oppilasta mukana harrastamisen Suomen mallin toiminnassa

Monen oppilaan harrastustoiveet on jo toteutettu. Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalveluiden koordinoimassa harrastamisen Suomen mallin toiminnassa on mukana jo noin 4 000 lasta ja nuorta joka lukuvuosi. Toiminnan käynnistymisen jälkeen, eli keväästä 2021 lähtien maksutonta harrastustoimintaa on tarjottu yhteensä jo lähes 10 000 oppilaalle kaikki toimintakaudet mukaan laskien.

Tällä hetkellä oppilaat voivat valita yli 30 erilaisesta maksuttomasta harrastuksesta itselleen mieluisan. Jokaisessa Helsingin koulussa on valittavana kolme erityyppistä harrastusta: liikunta-, kulttuuri- ja digitaalinen tai muu harrastus. Tätä kutsutaan kolmen korin malliksi.

“Harrastusten jakaminen kolmeen koriin takaa mahdollisimman erilaisten harrastusten tarjoamisen kouluissa. Näin vahvistamme harrastamisen yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta”, kertoo Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden projektipäällikkö Irma Sippola.

Malli on tavoittanut erityisesti heitä, joilla on vähän harrastuksia

Harrastamisen Suomen mallin toiminnassa Helsingissä mukana olleilta oppilailta saatu palaute on ollut erittäin positiivista. Syksyllä 2021 toteutettuihin palautekyselyihin tuli yhteensä noin 1600 vastausta. Vastausten perusteella voidaan todeta, että uudet harrastusmahdollisuudet ovat tavoittaneet hyvin lapsia ja nuoria, joilla on vähän harrastuksia.

Lokakuussa tehdyssä kyselyssä viidennes vastaajista ilmoitti, ettei heillä ollut muita harrastuksia. Marraskuun kyselyssä lähes kolmannes oppilaista kertoi, että heidän ainoa harrastuksensa oli Suomen mallin järjestämä. Tärkeimmiksi syiksi uuden harrastuksen aloittamiseen oppilaat mainitsivat kiinnostavan aiheen, halun oppia uusia taitoja tai kokeilla jotain uutta sekä vanhempien kannustuksen. Harrastukset saivat kiitettävän arvosanan.

“Harrastamisen Suomen malli on osoittautunut hyväksi keinoksi vahvistaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia laadukkaaseen harrastamiseen lähellä”, iloitsee aluepäällikkö Tiina Hörkkö Helsingin kaupungin nuorisopalvelusta.

Matalan kynnyksen harrastustoiminta tukee myös koulutyötä ja oppimista. “On erittäin tärkeää huomioida lasten ja nuorten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tämä on erityisen tärkeää näinä poikkeuksellisina aikoina. Harrastamisen Suomen malli on lisännyt hyvinvointia ja tuonut koulupäiviin iloa ja uusia virikkeitä”, kertoo Helsingin kaupungin perusopetuksen aluepäällikkö Kimmo Mustonen.

Harrastamisen Suomen malli on opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) hanke, jonka tarkoituksena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia. Helsinki on sitoutunut rakentamaan maksuttomasta, koulupäivän jälkeen järjestettävästä harrastustoiminnasta pysyvän toimintamallin, mikä tuo jatkuvuutta matalan kynnyksen harrastustoimintaan. Harrastuksia tarjotaan Helsingin kaikissa peruskouluissa 3.–9.-luokkalaisille koulujen tiloissa tai niiden lähiympäristössä koulupäivän jälkeen, ennen klo 17. Kevätlukukaudella 2022 toiminta laajeni myös valtion, sopimus- ja yksityiskouluihin. Harrastusvalikoimaa täydennetään ja ryhmien määrää kasvatetaan koko ajan.

Tämä tiedote julkaistaan ruotsiksi ja englanniksi mahdollisimman pian Helsingin kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.hel.fi.

Kuva: Maarit Hohteri, Helsingin kaupunki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Harrastamisen Suomen malli Helsingissä

Aluepäällikkö, nuorisopalvelut
Tiina Hörkkö
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
p. 050 3026404
tiina.horkko@hel.fi


Aluepäällikkö, perusopetus
Kimmo Mustonen
Helsingin kaupunki, kasvatus ja koulutus
p. 040 6603304
kimmo.mustonen@hel.fi


Projektipäällikkö, nuorisopalvelut
Irma Sippola
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
p. 041 5121795
irma.sippola@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Esplanadestradens sommarprogram med hundratals artister drar igång den 16 maj i hjärtat av Helsingfors9.5.2025 07:51:00 EEST | Pressmeddelande

Esplanadestradens sommar kickstartar den 16 maj och fortsätter sommaren ut till den 30 augusti med gratisprogram fem dagar i veckan i hjärtat av Helsingfors. De sammanlagt 300 artisterna garanterar att det finns något fint att njuta av för alla. Eller vad sägs om exempelvis Johanna Försti, Pelle Miljoona, Jimi Tenor, Maria Ylipää och Marzi Nyman, Arne Alligator och Robert Jägerhorn?

Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande

Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.

Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye