Katujen kevätpesut ovat alkamassa ja etenevät sään mukaan

Katujen kevätpuhdistuksessa talven aikana kertynyt lika, pöly ja hiekoitussepeli puhdistetaan yhteensä 2 500 kilometrin matkalta. Katujen kevätpesun alkamisajankohta riippuu säästä. Ensin nostetaan karkeaa sepeliä. Hienompi hiekka-aines saadaan puhdistettua kaduilta vasta, kun yöpakkasia ei enää ole.
Katujen puhdistus on alkanut tällä viikolla keskustassa, jossa karkeaa sepeliä nostetaan ajoradoilta sekä vilkkaimmilta kävelyn ja pyöräilyn väyliltä. Puhdistus on alkanut sieltä, missä kaikki lumet on poistettu, jotta lumien sulamisvesi ei jäätyessään muodosta liukkautta. Työt jatkuvat katujen kunnossapitoluokituksen mukaan kevään etenemisen määrittämässä aikataulussa. Hiekannosto ja katupesut etenevät kaupungin eri alueilla hieman eri tahtiin.
Jalkakäytävien puhdistaminen on kantakaupungissa pääasiassa kiinteistöjen vastuulla, muualla kaupunki huolehtii niistäkin. Katso aluejako kartasta.
“Etenkin keskustan kiinteistöjen on syytä pestä kadut päivittäin erityisesti vilkkaasti liikennöityjen katujen varsilla niin kauan, kun kadut pölyävät. Pesu ei kuitenkaan saa aiheuttaa liukkautta”, katukunnossapidon tiimipäällikkö Tarja Myller muistuttaa.
Tänä vuonna katujen puhdistusurakan arvioidaan kestävän toukokuun loppuun asti. Työtä hidastaa talven aikana kaduille levitetty poikkeuksellisen suuri sepelimäärä. Myös jäljellä oleva runsas lumimassa sekä yöpakkaset viivästyttävät pesu-urakan valmistumista.
Liukkaudentorjunnalle on yhä tarvetta – hiekoitussepeli käymässä vähiin
Kevät etenee eri puolilla kaupunkia eri tahtiin, ja monin paikoin ajoradoilla sekä jalankulun ja pyöräilyn väylillä tarvitaan yhä sepeliä torjumaan liukkautta. Liukkaudentorjuntaa tehdäänkin vielä päivittäin.
Talven poikkeuksellisen vaativien olosuhteiden vuoksi sepelin kulutus on ollut niin runsasta, että sepelivarastot uhkaavat loppua ja sepelin saatavuudessa on vaikeuksia. Sepeliä on tänä talvena käytetty noin 30 % enemmän kuin tavallisena talvena.
"Joudumme säännöstelemään hiekoitussepeliä ja hiekoitamme ensisijaisesti paikoissa, joissa kadun käyttäjiä on eniten. Vilkkaimmin liikennöidyt väylät ja asemien seudut hiekoitetaan. Sepelin lisäksi liukkautta torjutaan karhentamalla kadun pintaa. Kannattaa kuitenkin olla varovainen kulkiessaan”, sanoo Tarja Myller.
Liukkauden ennakoinnissa auttaa tekstiviestipalvelu, joka varoittaa liukkaasta kelistä. Ohjeet ilmaisen palvelun tilaamiseksi: hel.fi/lumi.
Pölyä vastaan kamppaillaan monin keinoin
Katupölypitoisuuksia seurataan ja pölyämistä pyritään hillitsemään monin keinoin.
Katupöly sisältää tyypillisesti muun muassa nastarenkaiden irrottamaa päällystemateriaalia, hiekoitussepeliä ja tiesuolaa sekä ajoneuvojen tuottamia metalli- ja kumihiukkasia. Katupölyn määrää seurataan kolmella HSY:n mittausasemalla.
Helsingin kaupunki pyrkii aktiivisesti vähentämään katupölyhaittoja. Hiekoitukseen käytetään mahdollisuuksien mukaan pestyä ja seulottua sepeliä, joka pölyää vähemmän kuin pesemätön sepeli. Katujen päällysteissä käytetään aiempaa lujempia materiaaleja, jotta nastojen irrottaman aineksen määrä vähenee. Pahimpina pölypäivinä katupölyä sidotaan laimealla suolaliuoksella kadun pintaan.
Kaupunki pyrkii myös edistämään kitkarenkaiden käyttöä talvirenkaina muun muassa viestinnän keinoin, jotta nastarenkaiden aiheuttamaa katupölyn määrää saadaan vähennettyä. Nastarenkailla läpiajon kieltävää liikennemerkkiä kokeillaan Lönnrotinkadulla syksystä 2022 kevääseen 2025. Tavoite on nostaa kitkarenkaiden osuus 70 prosenttiin talveen 2030–31 mennessä. Tällä hetkellä kitkarenkaiden osuus on noin 30 prosenttia.
Katso puhdistusaikataulut ja siirrä autosi tarvittaessa
Katupesujen päästessä kunnolla vauhtiin autoilijoiden kannattaa seurata tarkasti siirtokehotuksia. Puhdistusajankohta selviää siirtokehotuskylteistä, jotka tuodaan kadulle vähintään kaksi päivää ennen katupesun alkua. Jos auto on pysäköity siirtokehotuskyltin pystyttämisen jälkeen, siirtokustannukset, alkaen 91 euroa, peritään auton omistajalta.
Katso tulossa olevat siivouskohteet Katujen puhdistussuunnitelmat -sivulta.
Tilaa tieto kotikatusi puhdistusajankohdasta tekstiviestitse tekstiviestipalvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja Myller
tiimipäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
katukunnossapitoyksikkö
puh. 050 4026162
tarja.myller@hel.fi
Pekka Isoniemi
yksikön päällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
katukunnossapitoyksikkö
puh. 050 3649060
pekka.isoniemi@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Allaktivitetshuset i Sockenbacka renoveras och byggs ut5.5.2025 12:17:25 EEST | Pressmeddelande
Pitäjänmäen peruskoulus huvudbyggnad från 1954 (Kogergränden 6) ska renoveras. Samtidigt kommer tillbyggnaden från 1991 att ersättas med två nya byggnader.
Pitäjänmäen monitoimitaloon tulossa perusparannus ja laajennus5.5.2025 12:17:25 EEST | Tiedote
Pitäjänmäen monitoimitaloon (Viinenkuja 6) suunnitellaan perusparannusta vuonna 1954 valmistuneeseen päärakennukseen. Samalla vuonna 1991 valmistunut laajennusosa korvataan uudella.
Renovation and expansion to Pitäjänmäki multi-purpose building5.5.2025 12:17:25 EEST | Press release
A renovation is being planned for the main building of Pitäjänmäki Comprehensive School (at Viinenkuja 6), which was originally completed in 1954. The expansion built in 1991 will also be replaced with new premises in connection to the renovation.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme