STARK tarjoaa ympärivuorokautista palvelua Turun rakentajille – Artukaisten Nonstop 24/7 avautuu 21.3.

Stark avasi Suomen ensimmäisen ympäri vuorokauden palvelevan rakennustarvikeliikkeen pääkaupunkiseudulle vuonna 2020. Hyvien kokemusten ja positiivisen asiakaspalautteen myötä 24/7-konseptia on laajennettu Ouluun, Tampereelle ja nyt Turkuun.
- Olen tyytyväinen, että voimme nyt tarjota palvelua asiakkaillemme vuorokauden jokaisena tuntina kaikissa suurimmissa, vilkkaasti rakentavissa kasvukeskuksissa, joissa yhä useampi rakennustyömaa pyörii vuoroissa yötä päivää. Tarjoamiemme lyömättömien logistiikkapalvelujen lisäksi ammattirakentaja voi hyödyntää tätä vahvaa palvelumalliamme ja saada tehokkuutta ja sujuvuutta oman hankkeensa etenemiseen, toteaa toimitusjohtaja Harri Päiväniemi.
Stark Turku Artukaisen yksikönpäällikkö Ville Ylitalo kertoo toimipisteen konseptiuudistuksen valmistuneen käsi kädessä uuden toimintamallin kanssa.
- 24/7-palvelumallilla voimme taata rakentajille ja työmaille alueen parasta palvelua ja kaikki saman katon alta ympäri vuorokauden. Palvelu tuo rakentajalle mahdollisuuden rytmittää omaa työtään entistä joustavammin, oman työmaansa tarpeen mukaan. Asiakkaiden odotukset ja etukäteen saamamme palaute ovat olleet erittäin positiivisia. Olen erittäin iloinen, että pääsemme tänään starttaamaan tämän uuden konseptin kanssa.
Ammattirakentaja arvostaa sujuvaa läpimenoaikaa
Artukaisen myymäläuudistuksessa asiakkaan asiointiympäristöä ja kulkua myymälässä ja noutopihalla on tehostettu.
- Ammattirakentaja arvostaa sujuvaa läpimenoaikaa ja juuri tästä näkökulmasta olemme tarkastelleet myymälä- ja noutopihaprosesseja. Ilta- tai yöaikaan rakennustarvikkeita noutaville asiakkaille on avattu uusi sisäänkäynti. Myös myymälän esillepano on uusittu ja selkeät opasteet auttavat rakentajaa löytämään keskeiset materiaalit ja käyttöyhteystuotteet, Ylitalo kertoo.
Ylitalon mukaan ympäri vuorokauden palveleva toimipiste tukee vahvasti myös päivällä tapahtuvaa asiointia.
- Yöllä voimme hoitaa runsaasti erilaisia tukitehtäviä, kuten ennakkokeräystä, hyllytystä, tavaran vastaanottoa ja lastausta. Palvelu tukee sitä kautta myös päivällä tapahtuvaa asiointia. Uudistus näkyy koko liikkeen toiminnassa.
Artukaiseen avautuu uusia työpaikkoja
Aukioloaikojen laajennus ja pian alkava sesonki tuovat Turun yksikköön lisää työpaikkoja.
- Henkilöstön määrä on nyt 55, mutta pian vilkkaana alkava rakentamisen sesonki ja 24/7:n avaus nostavat henkilöstötarvetta ja lisärekrytoinnit ovatkin nyt ajankohtaisia, Ylitalo kertoo.
Vahvat investoinnit rakentajan valtakunnalliseen palveluverkostoon
Stark on investoinut viime vuosina voimakkaasti verkostoonsa ja uudistanut konseptiaan sekä myymälätasolla että markkinoinnissa. Stark avasi vuonna 2018 ensimmäisen STARK Rent -konevuokraamon Turun Skanssiin. Nyt vuokrauspalvelu on tarjolla myös pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Stark on Suomen ainoa rakennustarvikeketju, jossa koneet voi vuokrata myymälöistä.
Stark Nonstop 24/7 palvelee rakentajaa ympäri vuorokauden pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa, eli kaikissa suurimmissa kasvukeskuksissa. Tarjoamme kattavan tuotevalikoiman ja logistiset palvelut asiakkaille. Näihin lukeutuvat monipuoliset kuljetus- ja toimitusmuodot. Starkilla on neljä jakelukeskusta, jotka sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa.
Starkin valtakunnallinen 27 myymälän verkosto, jakelukeskukset sekä verkkokauppa palvelevat ammattilais- ja kuluttaja-asiakkaita ajasta ja paikasta riippumatta ympäri Suomen. Starkin liikevaihto vuonna 2021 päättyneellä tilikaudella oli 612 milj. euroa ja henkilöstöä yrityksellä on noin 1100.
Lisätietoja:
Harri Päiväniemi, toimitusjohtaja, STARK Suomi Oy, puh. puh. 040 643 1800
Ville Ylitalo, yksikönpäällikkö, STARK Turku Artukainen, puh. 044 475 4411
STARK - reilusti rakentajan asialla
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 100 ympäri Suomen ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia. www.stark-suomi.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
STARK - reilusti rakentajan asialla.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/
Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Kysely: Mökillä ollaan uskaliaampia remontoijia – erityisesti kolme kohdetta korostuu3.6.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat mökillä huomattavasti rohkeampia remontoijia kuin kotioloissa, kertoo Stark Suomen teettämä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -kyselytutkimus. Tulosten mukaan mökkiläiset tekevät vapaa-ajan asunnollaan itse usein remontteja, joihin kotona palkataan ammattilainen. Tutkimuksen mukaan tämän kevään kolme yleisintä remonttikohdetta mökillä ovat sauna, terassi ja laituri. Remonttitarpeita selvitettiin tuhannelta 18–75-vuotiaalta suomalaiselta.
Rakentamisessa akkukäyttöiset työkalut valtaavat työmaita – kohti johdotonta tulevaisuutta28.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Akkukäyttöisten laitteiden buumi on ollut menossa jo jonkin aikaa, ja akkutekniikka kehittyy vauhdilla. Kun akunkesto paranee ja koneiden tehot lisääntyvät, ne houkuttelevat rakentamisessa ja remontoinnissa myös ammattilaisia. Vähäinen huoltotarve ja pienempi melusaaste miellyttävät sekä rakennusalan ammattilaisia että kuluttajia.
Kysely paljasti: tässä on suomalaisten suurin remonttipelko – ammattilainen kertoo, miten rahat saa riittämään15.5.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset pelkäävät eri asioita itse tehdyissä remonteissa kuin ammattilaisilla teetetyissä remonteissa selviää Starkin Suomen teettämästä tutkimuksesta. Starkin teettämään Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 –tutkimukseen vastasi yli tuhat 18–75 -vuotiasta suomalaista.
Rakentamisen piristyminen näkyy jo Rovaniemellä ja Lapissa2.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Rakentamisen sukellus on ollut poikkeuksellisen syvä ja pitkäkestoinen, mutta Rovaniemellä ja Lapissa piristymisen merkkejä näkyy jo. Rakentamislain tuoma muutos on vauhdittamassa alaa, mikä näkyy rakennustarvikekaupassa, ja Lapin matkailuinvestoinnit tukevat rakentamisen nousua ja paikallisten rakennusalan yrittäjien ja ammattilaisten työtilannetta.
Rakentamisen piristyminen näkyy jo Vaasassa2.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Rakentamisen sukellus on ollut poikkeuksellisen syvä ja pitkäkestoinen, mutta Vaasassa piristymisen merkkejä näkyy jo. Rakentamislain tuoma muutos on vauhdittamassa alaa ja näkyy rakennustarvikekaupassa. Vaasassa isot hankkeet tukevat alan nousua matalasuhdanteesta ja rakennusyritysten sekä -ammattilaisten työtilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme