BOFIT: Venäjä-ennuste 2022-2023
28.3.2022 13:00:00 EEST | Suomen Pankki | Uutinen
Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen (BOFIT) järjestämässä Venäjä-tietoiskussa 28.3.2022 käsitellään Venäjän aloittaman sodan talousvaikutuksia monesta näkökulmasta. Tietoiskussa esitellään myös BOFIT:n uusi Venäjä-ennuste.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on iskenyt maan talouteen. Venäjän BKT kutistuu tänä vuonna arviolta kymmenesosalla ja jää arvioiden mukaan lähivuosinakin vuosikymmenen takaiselle tasolle. Tämä johtuu epävakaudesta Venäjällä, maalle asetetuista talous- ja kauppapakotteista sekä Venäjän omista vastasanktioista. Lisäksi ruplan kurssi on sukeltanut jyrkästi, ja Venäjän tuonnin arvioidaan putoavan puolella eli 2000-luvun puolivälin lukemiin. Venäjän viennin määrä supistuu etenkin, kun EU-maat vähentävät energian tuontia Venäjältä. Inflaatio pudottaa kotitalouksien kulutusta paljon, ja investoinnit kärsivät pahoin. Ennusteriskit ovat harvinaisen suuria mm. sodan, pakotteiden, inflaation ja investointien osalta. Julkisen talouden menoja saatetaan lisätä voimakkaastikin.
Tietoiskussa käsitellään uuden ennusteen lisäksi myös useita muita teemoja. Venäjän sisäinen kehitys näyttäytyy tällä hetkellä monin tavoin huolestuttavana. Muun muassa. kansalaisten poliittiset vapaudet kaventuvat entisestään. Pakotteiden vaikutus Venäjän talouteen on selvästi haitallinen, ja negatiivisia vaikutuksia kertyy sekä hyvin lyhyellä että pidemmällä aikavälillä. Monin osin Venäjä on sulkeutunut maailmantalouden ulkopuolelle. Venäjän hyökkäyksen takia asetetut pakotteet ja esimerkiksi raaka-aineiden hintojen nousu vaikuttavat negatiivisesti koko maailmantalouteen, myös Suomeen. Kyseessä on kuitenkin pieni kustannus erittäin suuren haitan torjunnassa.
Euroopan unioni pyrkii tällä hetkellä vähentämään monin tavoin riippuvuuttaan venäläisestä energiasta. Tietoiskussa käsitellään myös sitä, millaisia muutoksia maailman energiamarkkinoilla on käynnissä, ja kuinka realistista venäläisen energian korvaaminen on.
Seuraa tietoiskua suorana klo 13.00 alkaen
BOFIT Venäjä-ennuste 2022-2023
Lisätietoja medioille: vanhempi viestintäasiantuntija Satu Hietanen (satu.hietanen@bof.fi, p. 050 352 7802)
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Ekonomin i euroområdet håller ut, men en utdragen konflikt i Mellanöstern kan få långtgående konsekvenser6.10.2026 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Krisen i Mellanöstern bromsar upp den globala ekonomiska tillväxten och skapar osäkerhet om den framtida inflationsutvecklingen. Europeiska centralbankens råd har i år höjt styrräntorna två gånger. Räntehöjningarna har föranletts av inflationsutsikterna och de relaterade riskerna.
Euroalueen talous pitää pintansa, mutta Lähi-idän konfliktin pitkittymisellä voi olla kauaskantoisia seurauksia6.10.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Lähi-idän kriisi hidastaa maailmantalouden kasvua ja luo epävarmuutta tulevasta inflaatiokehityksestä. Euroopan keskuspankin neuvosto on nostanut ohjauskorkoja tänä vuonna kahdesti. Tehtyjä nostoja ovat puoltaneet inflaationäkymät ja niihin liittyvät riskit.
Euro area economy holding up but prolonged Middle East conflict could have far-reaching consequences6.10.2026 11:00:00 EEST | Press release
The Middle East crisis is slowing growth in the global economy and creating uncertainty about the future path of inflation. The Governing Council of the European Central Bank (ECB) has raised the key ECB interest rates twice this year. This has been prompted by the inflation outlook and the risks associated with it.
BOFIT-ennuste Venäjän talouden kehityksestä vuosiksi 2026–20285.10.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Venäjän tuotannon kasvu hiipuu edelleen ja riskit kasvavat
BOFIT Forecast for Russia 2026–20285.10.2026 11:00:00 EEST | Press release
Russian economic output growth slows further amid rising risks
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
