Tutkimus Ukrainan sodan vaikutuksista suomalaisten asenteisiin julki
Suomalaisten kannatus taloudellisille vastatoimille Venäjää kohtaan pysyy korkealla, vaikka samaan aikaan yhtä moni on huolestunut sodan vaikutuksista Suomen talouteen. Pakotteita kannattaa 82 % suomalaisista, selviää markkinointiyhtiö ToinenPHD:n tekemästä tutkimuksesta.
”80 % suomalaisista on huolestunut Ukrainan sodan vaikutuksista Suomen talouteen, ja joka toinen on huolestunut sodan vaikutuksista omaan talouteen. Omia, isompia hankintoja kertoo lykänneensä sodan vuoksi nyt noin joka kahdeksas suomalainen”, sanoo tutkimusjohtaja Kari Tervonen ToinenPHD:sta.
Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista toivoo Euroopan Unionin tukevan Ukrainaa entistä vahvemmin. Noin kolmannes työikäisistä suomalaisista on itse tukenut Ukrainaa raha- tai tavaralahjoituksilla. Varsin moni, eli noin 7 % kotitalouksista ilmoittaa vahvan halunsa olla valmis tarvittaessa majoittamaan ukrainalaisia pakolaisia kotiinsa, ja lisäksi 11 % on jokseenkin valmis harkitsemaan asiaa.
Miesten ja naisten välinen suurin asenne-eroavuus tulee miesten selvästi korkeampana (48 % vs 27 %) kannatuksena sotatarvikeavun ja muun sotilaallisen avun antamisena Ukrainalle.
Venäjän tekoihin kannanottamisesta pidättäytyviä tai Venäjän toimiin ymmärtäväisemmin suhtautuvia on noin viidennes suomalaisista. Esimerkiksi kymmenen prosentin mielestä Ukrainan sotaa on käsitelty liian yksipuolisesti julkisuudessa.
Markkinointitoimisto ToinenPHD:n verkkokyselynä toteuttamaan tutkimukseen haastateltiin 14.–20.3. aikavälillä tuhat 18–70-vuotiasta suomalaista edustavalla väestörakenteella. ToinenPHD teki edellisen tutkimuksen aiheesta kahta viikkoa aiemmin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kari Tervonen
050 4370677
kari.tervonen@omnicommediagroup.com
Tietoja julkaisijasta
ToinenPHD on yksi Suomen suurimpia markkinointialan yrityksiä ja osa kansainvälistä Omnicom Media Group -konsernia. ToinenPHD työllistää Suomessa noin 100 alan ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ToinenPHD
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme