Policy Brief: Terveydenhuollon priorisointia on kehitettävä avoimemmaksi
Huhtikuussa 2021 käynnistynyt valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) hanke Terveydenhuollon palveluvalikoiman priorisointi selvittää, millaisilla periaatteilla, rakenteilla ja prosesseilla terveydenhuollon palveluita voisi Suomessa priorisoida tulevaisuudessa. Hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopisto, Nordic Healthcare Group ja Etuma.
Hankkeessa tuotetaan ehdotuksia, joiden avulla priorisointia voidaan kehittää. Nyt hankkeessa on julkaistu väliraporttina politiikkasuositus priorisointiin.
– Priorisointia tapahtuu joka päivä kaikilla terveydenhuollon tasoilla. Yhteiskunnalliset kriisit, kuten pandemia, tuovat sen näkyville. Nykyistä avoimempi, läpinäkyvämpi ja systemaattisempi terveydenhuollon toimintojen priorisointi on tärkeää, jotta voimme parantaa väestön terveyttä ja kaventaa hyvinvointieroja kestävällä tavalla, kertoo terveydenhuollon tuotantotalouden apulaisprofessori Paulus Torkki.
Toimiva priorisointi edellyttää yhteisiä pelisääntöjä ja tulosten seurantaa
Policy Briefin mukaan priorisoinnin rakenteet ja mallit kaipaavat vielä kehittämistä Suomessa. Jotta priorisoinnin toteutus paranee, tarvitaan avoimeen keskusteluun pohjautuvat yhtenevät periaatteet, jotka on määritelty niin tarkasti, että ne ohjaavat toimintaa oikeaan suuntaan.
– Yhtenevien periaatteiden avulla voidaan vähentää heikosti vaikuttavia hoitoja ja palveluita ja varmistaa palveluiden oikeudenmukainen toteutuminen. Tärkeää on myös se, että priorisoinnin tuloksia mitataan ja niitä seurataan systemaattisesti, jotta saadaan selville, miten tavoitteet täyttyvät, Torkki sanoo.
Yksilön tarpeen ja väestöterveyden tasapaino on oikeudellisesti haastavaa
Policy Brief tarkastelee myös priorisoinnin oikeudellista näkökulmaa. Tasapainottelu väestöterveyden ja yksilön oikeuksien välillä on oikeudellisesta näkökulmasta haastavaa.
– Laissa ilmaistua tarveperiaatetta on kritisoitu epämääräiseksi ja riittämättömäksi ohjenuoraksi. Tarveperiaatteesta ei voida yksinään johtaa ratkaisuja kaikkiin tilanteisiin esimerkiksi silloin, kun pyritään kohtelemaan eri potilasryhmiä mahdollisimman yhdenvertaisesti, sanoo valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen.
Policy Briefin mukaan nykytila on haasteellinen myös tasapainoiltaessa yksilön terveyspalveluihin liittyvien oikeuksien ja väestöterveyden toteutumisen välillä.
– Väestöterveyden huomiointi on jäänyt tulkintakäytännössä vähemmälle, koska perustuslaissa turvatut perusoikeudet ovat pääosin yksilön, eivät niinkään kollektiivin oikeuksia, Ojanen sanoo.
Hankkeen politiikkasuositukset tiivistettynä:
- Terveydenhuollon onnistuneessa priorisoinnissa oleellista yhtenevät periaatteet ja toimintatavat – priorisoinnin tulee toimia samoilla pelisäännöillä läpi järjestelmän.
- Erityistä huomiota tulisi kiinnittää huonosti vaikuttavista hoitomenetelmistä luopumiseen.
- Yhdenmukaisempi kansallinen priorisointi todennäköisesti lisää oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Laintasoinen sääntely on perusteltua.
- Nykyistä avoimempi, eri osapuolia osallistavampi ja systemaattisempi terveydenhuollon toimintojen priorisointi on tärkeää väestön terveyden edistämiseksi ja hyvinvointierojen kaventamiseksi kestävällä tavalla.
Lisätietoja antaa hankkeen asiantuntijaryhmä:
Paulus Torkki, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, p. 050 338 5500, paulus.torkki@helsinki.fi
Tuomas Ojanen, professori, Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, p. 050 448 2656 tuomas.ojanen@helsinki.fi
Riikka-Leena Leskelä, tutkimusjohtaja, Nordic Healthcare Group, p. 050 410 0737, riikka-leena.leskela@nhg.fi
Pasi Tapanainen, toimitusjohtaja, Etuma, p. 050 566 8605, pasi.tapanainen@etuma.com
Yhteyshenkilöt
Elina KirvesniemiViestinnän asiantuntija
Puh:050 409 6469elina.kirvesniemi@helsinki.fiTietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme