Eve Hietamies jatkaa sittenkin supersuosittua romaanisarjaansa – "Olin jo päättänyt, ettei tarina jatku, mutta sitten Antti Pasanen alkoi jutella päässäni"
5.4.2022 08:55:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

– Se Pasanen vain tunki ajatuksiin! Mun oli pakko kirjoittaa! Eve Hietamies parahtaa.
Suureen suosioon nousseista "Pasasen pojista" kertovan romaanisarjan kolme edellistä osaa, Yösyöttö, Tarhapäivä ja Hammaskeiju, ovat myyneet yhteensä neljännesmiljoonan, ja niistä kaksi ensimmäistä on nähty valkokankaallakin. Hietamiehen ei ollut tarkoitus jatkaa sarjaa, mutta toisin kävi. Kun "se Pasanen" valloitti ajatukset, Even ei auttanut kuin ryhtyä hommiin.
Neljäs osa, Numeroruuhka, ilmestyy 13. huhtikuuta. Siinä Antti hukkuu Wilma-viesteihin, joita ilman Paavon koulutaival ei ilmeisesti mitenkään voisi hoitua. Moitteista Paavo noteeraa vain ne, jotka estävät häntä pelaamasta pleikkaa kavereiden kanssa. Pormestari on kutsunut nelosluokkalaiset itsenäisyyspäivän juhliin, mikä synnyttää Antissa puvunhankkimisstressin, Paavossa kikapoo-stressin ja molemmissa yhteisen stressin siitä, että Paavon pitäisi kohdata tyttöbakteerit tanssilattian ahtaudessa. Antin oloa ei helpota, että työpaikalla lehtitalossa leijuu YT-neuvottelujen uhka.
Numeroruuhka ilmestyy 13.4.2022.
Haastattelut ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Otavan kevään 2027 kustannusohjelma on nyt julki3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Otavan kevään 2027 kustannusohjelma on julkaistu. Tammikuulta huhtikuulle ulottuvalla kevätkaudella Otava tarjoaa upean kattauksen uutuusteoksia niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltä tähdiltä.
Uskomaton Sysimetsä-fantasiakertomus nyt toivottuna uusintapainoksena – elokuvan ensi-ilta tänään30.10.2026 15:12:10 EET | Tiedote
Ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2012 julkaistu Sysimetsä-fantasiaromaani on lumoava teos täynnä magiikkaa, viisautta ja villiä seikkailua. Colin Meloyn ja Carson Ellisin rakastettu tarina ilmestyy arvostetun Laika Studiosin stop motion -animaationa tänään.
Synkkiä salaisuuksia ja suljetun paikan kauhuja uutuustrillereissä – Freida McFaddenin Noita ja Shari Lapenan Kutsumaton vieras vievät piinaaviin tunnelmiin27.10.2026 08:50:00 EET | Tiedote
Freida McFaddenin Noita tarjoaa perhesalaisuuksia ja kirotun kartanon, Shari Lapenan Kutsumaton vieras muodostuu suljetun paikan mysteeriksi kaukaisessa vuoristohotellissa. Kummalle avaat oven ensin?
Lohikäärmeenvartija avaa fantasian mestarikertoja Robin Hobbin uuden eeppisen Sadekorven kronikat -saagan.21.10.2026 14:26:04 EEST | Tiedote
Robin Hobb on yksi maailman arvostetuimmista ja suosituimmista fantasiakirjailijoista. Näkijän taru- ja Elolaivat -tarinoillaan maailmanmaineeseen noussut Hobb avaa vihdoin suomeksi saatavassa Sadekorven kronikat -sarjassaan lukijan silmien eteen rehevän ja mielikuvituksellisen maailman, joka lohikäärmeineen ja taikaelementteineen tuntuu yhtä todelta kuin omamme.
70 yötä jouluun – näiden lastenkirjojen parissa odotus sujuu kuin siivillä!15.10.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Kauden jännittävin joulukalenterikirja on Helena Wariksen ja Nora Surojeginin Kaksoistammen salaisuus. Lempeää joulutunnelmointia perheen pienimmille löytyy niin Unitalon joulusta, Kirjeitä tonttuoven takaa -kirjasta kuin Petteri Kaniinin seurasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


