Vaasan kaupunginteatterin tuleva näytäntövuosi vie juurille

Irmeli - kummitusseikkailu kutsuu koko yleisön leikkimään
Vaasan kaupunginteatterin näytäntövuoden syyskauden avaa hauska ja toivoa pursuava lastennäytelmä Irmeli - kummitusseikkailu, joka saa ensi-iltansa 3.9.2022. Näytelmässä Vaasan kaupunginteatterissa on tehty suursiivousta ja teatterin varasto on jouduttu väliaikaisesti siirtämään Julia-näyttämölle. Näyttämömestari Kaunokki on tulossa töihin tavalliseen tapaansa, siivoamaan hiukan pölyttynyttä varastoa, mutta katsomo onkin täynnä väkeä! Ja hetkinen, onko näyttämöllä joku muukin? Kuka ihme on Irmeli? Lempeän lastennäytelmän ohjaa Emma Mattila (vier. / TeaK) ja lavastuksesta ja pukusuunnittelusta vastaa Riku Suvitie (vier. / TeaK). Teos tehdään yhteistyössä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kanssa. Esitys kutsuu yleisön leikkimään ja toivottaa tervetulleeksi ennen kaikkea 4-8 –vuotiaat katsojat.
Suurien tunteiden kaupunkisinfonia West Side Story
Syksyn toisena ensi-iltana nähdään tänä vuonna 65-vuotisjuhliaan viettävä ikoninen ja rakastettu musikaali West Side Story. 50-luvun New Yorkiin sijoittuva musikaali kertoo tarinan kahdesta nuorisojengistä Jetseistä ja Sharkeista, jotka puolustavat reviirejään ja etsivät itseään. Suurkaupungin sykkeessä kahden vastakkaisen jengin nuoret Maria ja Tony kohtaavat eikä mikään voima voi estää heitä rakastumasta. Pystyvätkö jengit hyväksymään rakkauden? William Shakespearen näytelmään Romeo ja Julia pohjautuva West Side Story on kertomus kohtaamattomuudesta ja rakkaudesta. Teos on suurien tunteiden, upean musiikin ja villin tanssin juhlaa.
Jerome Robbinsin alkuperäisideaan perustuvan teoksen on käsikirjoittanut Arthur Laurents. Teoksen musiikin on säveltänyt Leonard Bernstein ja sanoittanut Stephen Sondheim. West Side Storyn Vaasan kaupunginteatterille ohjaa teatterinjohtaja Seppo Välinen. Musikaalin kapellimestarina työskentelee Sauli Perälä. Koreografiasta vastaa Reija Wäre (vier.), joka on toiminut koreografina niin teatterissa, nykytanssiteoksissa kuin tv- ja elokuvatuotannoissa. Teoksen lavastuksesta vastaa Teppo Järvinen (vier.), joka on lavastanut lukuisia kantaesityksiä, musikaaleja ja oopperoita näyttämöille ympäri Suomen. Pukusuunnittelijana teoksessa toimii Paula Varis ja äänisuunnittelijana Niklas Nybom. Teoksen rakastettujen musikaalisävelmien, kuten Maria, Tonight ja Somewhere, pyörteisiin johdattaa muhkea 11-henkinen orkesteri. West Side Story lumoaa Romeo-näyttämöllä 17.9.2022 alkaen.
Koivu ja tähti sukeltaa tanssiin ja fyysiseen teatteriin
Koivu ja tähti –esitys kertoo Sakari Topeliuksen klassisen ja tunnetun sadun tanssin ja fyysisen teatterin keinoin. Sadun suomenkielinen käännös on Aatto Suppasen. Tarinan poika ja tyttö on ison vihan aikaan viety vieraaseen maahan. Rauhan tultua sisarukset päättävät lähteä etsimään kotimaataan ja kotipihaansa, jossa iltaisin kirkas tähti tuikkii koivun oksien lävitse. Ajankohtaisen teoksen ohjauksesta ja koreografiasta vastaa vaasalainen tanssitaiteilija ja koreografi Carl Knif (vier.), joka on Carl Knif Companyn perustaja ja taiteellinen johtaja. Koivun ja tähden lavastus ja pukusuunnittelu on Paula Variksen käsialaa ja äänisuunnittelijana teoksessa toimii Niklas Nybom. Nuorille ja aikuisille suunnatun teoksen ensi-ilta on Julia-näyttämöllä 22.10.2022.
Vauhdikas farssi Puhtaana käteen tempaa katsojan mukaansa
Syyskauden toinen ensi-ilta suurella näyttämöllä koittaa 4.11.2022, kun ensi-iltansa saa Michael Cooneyn posketon farssi Puhtaana käteen. Vauhdikkaassa farssissa Erkki Lehtinen on tehtaillut sosiaalitukia keksittyjen henkilöiden nimissä ja sotkenut vyyhteen mukaan myös vuokralaisensa Visan. Erkillä ja Visalla riittää tekemistä, kun he yrittävät estää totuutta paljastumasta, yhä pöljemmin keinoin ja selityksin. Ohjaajana vierailee Riku Innamaa, joka ohjasi Vaasan kaupunginteatterille syksyllä 2020 ensi-iltansa saaneen kiitellyn Kissani Jugoslavia –näytelmän. Teoksen pukusuunnittelusta vastaa Kristiinankaupungissa asuva pukusuunnittelija Timjami Varamäki (vier.) Näytelmän lavastus on Maria Antmanin käsialaa.
Maa viimeistelee teatterin syyskauden
Syyskauden viimeinen ensi-ilta Maa on pelkistetty, kehollinen ja koskettava teos, jolle liike ja musiikki antavat ainutlaatuisen muodon. Mitä tapahtuu, kun kymmenen nuorta ihmistä astuu näyttämöllä löytääkseen yhteisen maan unelmille, läsnäololle ja kohtaamiselle? Teoksen ohjauksesta ja koreografiasta vastaa kirjailija, ohjaaja ja koreografi Hanna Brotherus (vier.). Teoksen lavastus ja pukusuunnittelu on Reeta Tuoresmäen (vier. / Teak) käsialaa. Säveltäjänä ja äänisuunnittelijana teoksessa toimii Johannes Brotherus. Maa on yhteistuotanto Vaasan kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalveluiden, Vaasan kansalaisopisto Alman sekä Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen kanssa. Teos saa ensi-iltansa 19.11.2022 Julia-näyttämöllä.
Liput syyskauden esityksiin tulevat myyntiin 4.4.2022 klo 12.
Lisätiedot:
Seppo Välinen, teatterinjohtaja
040 575 5231 | seppo.valinen@vaasa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Rantanen
Tiedottaja
Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53, 65100 Vaasa
Puh • 040 773 7587
heidi.rantanen@vaasa.fi
www.vaasankaupunginteatteri.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunginteatteri on Vaasassa toimiva suomenkielinen ammattiteatteri.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri
Koiramäen Suomen historia vie vauhdikkaalle aikamatkalle13.3.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin Romeo-näyttämöllä ensi-iltansa 20.3. saa Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva lastennäytelmä Koiramäen Suomen historia.
Piaf ja Ikuisesti nuori syksyllä Vaasan kaupunginteatterissa17.2.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterissa nähdään syksyllä 2025 musiikintäyteiset teokset Piaf ja Ikuisesti nuori. Teatterin tulevan näytäntökauden teema on hurmio.
Cock tutkii rakkautta ja määrittelemisen vaikeutta11.2.2025 17:45:00 EET | Tiedote
Mike Bartlettin kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama Cock-näytelmä saa ensi-iltansa 20.2. Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä.
Trillerimäinen Tosca on ajaton klassikko9.1.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Romeo-näyttämöllä ensi-iltansa 16.1.2025 saa yksi kaikkien aikojen esitetyimmistä oopperoista, Giacomo Puccinin Tosca.
Vaasan kaupunginteatterin ohjelmisto tarjosi monipuolisuutta3.1.2025 15:15:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 Vaasan kaupunginteatterin esitykset ja tapahtumat keräsivät lähes 35 000 kävijää. Esityksiä nähtiin vuoden aikana noin 190.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme