Nollatuntisopimuksella työskentelevien määrän kasvu pysähtynyt
Nollatuntisopimuslaisten lukumäärä ja osuus ikäryhmän palkansaajista oli käytännössä sama kuin vuonna 2018, jolloin asiaa tutkittiin edellisen kerran.
”Työelämää koskevassa keskustelussa esitetään usein huolta joustavien työsopimusten käytön yleistymisestä. Tästä näkökulmasta tulos on jossain määrin odotusten vastainen”, Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Anna Pärnänen kertoo.
Aiemmilla tutkimuskerroilla nollatuntisopimusten määrissä nähtiin jonkin verran yleistymistä. Vuosien 2014 ja 2018 välillä nollatuntisopimuksella työskentelevien osuus kasvoi 3,6 prosentista 4,8 prosenttiin kaikista 15–74-vuotiaista palkansaajista.
Mittaustavan eroavaisuuden vuoksi nyt julkaistavat luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia edellisiin mittauskertoihin. Joka tapauksessa näyttää siltä, että kovin suurta muutosta nollatuntisopimuksissa ei vuosina 2018–2021 ole tapahtunut.
Pärnäsen mukaan kasvun pysähtymistä selittänevät esimerkiksi vuonna 2018 voimaan tullut lakiuudistus ja koronakriisin aiheuttamat poikkeusolot. Vaikka työllisyysaste ja työllisten määrä ylittivätkin vuonna 2021 korona-aikaa edeltävän vuoden 2019 tason, kriisistä pahiten kärsineillä toimialoilla työllisyys ei palautunut pandemiaa edeltävälle tasolle.
”Näitä toimialoja ovat majoitus- ja ravitsemissala, kuljetus ja varastointi sekä taiteet, viihde ja virkistys ‑toimiala. Nollatuntisopimukset ovat yleisimpiä juuri majoituksen ja ravitsemisen toimialalla (15 % vuonna 2021 ja 2018), ja niiden käyttö on keskimääräistä yleisempää myös kahdella muulla mainitulla toimialalla”, Pärnänen sanoo.
Vuonna 2018 voimaan tulleen vaihtelevaa työaikaa koskevan lain muutoksen myötä vaihtelevasta työajasta ei saa sopia työnantajan aloitteesta, jos työvoimatarve on kiinteä.
Nollatuntisopimuksia on yleisimmin kaikkein nuorimmilla ja toisaalta myös kaikkein vanhimmilla työntekijöillä. Vuonna 2021 nollatuntisopimuksella työskentelevien osuus oli hieman alle viidennes sekä alle 25-vuotiailla että yli 65-vuotiailla palkansaajilla.
”Näiden ikäryhmien palkansaajilla lienee muita ikäryhmiä useammin elämäntilanne, jossa tällaisiin työaikajärjestelyihin liittyvä joustavuus sopii”, Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela sanoo.
Ammattiaseman mukaan tarkasteluna nollatuntisopimukset olivat yleisimpiä työntekijöillä. Työntekijäasemassa olevista palkansaajista lähes joka kymmenes teki töitä nollatuntisopimuksella vuonna 2021. Ammattiryhmittäin nollatuntisopimuslaisten osuus oli suurin ryhmässä muut työntekijät (12,7 %), mutta nousi 8–10 prosenttiin myös ryhmissä palvelu- ja myyntityöntekijät, maanviljelijät ja metsätyöntekijät sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijät.
Sukupuolen mukaan jakautuneilla työmarkkinoilla toimialojen väliset erot heijastuvat suoraan myös siihen, miten yleisiä tietyt työaikatyypit ovat eri sukupuolilla.
”Kiinteä työaika on keskimääräistä yleisempää monilla miesenemmistöisillä toimialoilla kuten teollisuudessa ja rakentamisessa, kun taas erilaiset vaihtoehtoiset tavat järjestää työaikaa ovat keskimäärin yleisempiä naisenemmistöisillä aloilla, ennen kaikkea majoitus- ja ravitsemistoiminnassa”, Sutela kertoo.
Vuonna 2021 nollatuntisopimuksella työskennelleistä 54 prosenttia oli naisia ja 46 prosenttia miehiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Pärnänen
Kehittämispäällikkö
Puh: 029 551 3795
anna.parnanen@tilastokeskus.fi
Hanna Sutela
Erikoistutkija
Puh: 029 551 2907
hanna.sutela@tilastokeskus.fi
Anna PärnänenErikoistutkija
Puh:029 551 3795anna.parnanen@tilastokeskus.fiHanna SutelaErikoistutkija
Puh:029 551 2907hanna.sutela@tilastokeskus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Vanhojen osakeasuntojen hinnat yhä laskussa5.5.2025 08:03:30 EEST | Tiedote
Asuntojen hintojen lasku jatkui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat ennakkotietojen mukaan koko maassa 1,3 % vuodentakaisesta. Maaliskuussa laskua oli 1,6 % viimevuotisesta.
Elinajanodotteet uuteen ennätykseen vuonna 2024 – kuolleiden määrä laski selvästi29.4.2025 08:02:18 EEST | Tiedote
Vastasyntyneen elinajanodotteet nousivat viime vuonna ennätyksellisen korkealle. Ennakollinen elinajanodote oli pojilla 79,6 vuotta ja tytöillä 84,8 vuotta. Pojilla elinajanodote kasvoi 0,7 vuodella ja tytöillä 0,6 vuodella verrattuna vuoteen 2023.
Maahanmuutto väheni tammi-maaliskuussa25.4.2025 08:04:22 EEST | Tiedote
Maahanmuutto Suomeen väheni alkuvuonna. Ulkomailta muutti Suomeen tammi–maaliskuun aikana 10 379 henkeä, mikä on 5 349 vähemmän kuin vuosi sitten. Suomesta ulkomaille muutti 3 213 henkeä, 18 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Tiedot perustuvat maaliskuun väestön ennakkotilastoon.
Lopettaneiden yritysten määrä ennätystasolla 2024 – muutos verotuksessa voi selittää kasvua23.4.2025 08:02:47 EEST | Tiedote
Lopettaneita yrityksiä oli vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä 16 188, mikä on lähes kaksinkertaisesti vuotta aiempaan verrattuna. Kasvua selittää etenkin luonnollisten henkilöiden yritysten luokka, jossa lopettaneiden yhden hengen yritysten määrä kasvoi vielä selvemmin 4 654:stä 11 310:een.
Myymälävarkauksien määrä kasvanut alkuvuonna16.4.2025 08:01:11 EEST | Tiedote
Poliisin tietoon tuli alkuvuonna selvästi enemmän myymävarkauksia kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme