SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma: Nuorten kulttuuripassi otettava käyttöön

- Kulttuurielämä on merkittävässä roolissa aina kun pyritään vaikuttamaan ihmisten mieliin ja sydämiin. Kautta aikojen on kriisien aikana toisaalla levitetty valheita, toisaalla laulaen ja soittaen vahvistettu taistelutahtoa. Elävän kulttuuriperinnön voimaa on myös Venäjän hyökkäyssodan myötä käytetty hyvän puolustamiseksi, kun Ylioppilaskunnan laulajien johdolla suuri määrä suomalaisia lauloi Finlandia-hymniä Tehtaankadulla osoittaakseen tukea Ukrainalle, Heinäluoma painottaa.
Minkä tahansa yhteiskunnallisen hyvän voi toki väittää tukevan resilienssiä. Kuitenkin kulttuuri on se väline, jota kaikki konfliktin osapuolet ovat aina hyödyntäneet. Jo Suomen kestävän kasvun ohjelmassa todettiin kulttuurin olevan tärkeässä roolissa henkisessä jälleenrakennuksessa koronan jäljiltä. Nyt käsissämme on aivan toisen mittakaavan kriisi.
- Yhteiskuntalukutaito, kyky ymmärtää toista ihmistä vaatii yhä enemmän aikana, jolloin informaatiovaikuttamisella pyritään kylvämään eripuraa ja hätäännystä yhteiskuntaan. Kulttuurin antama yhteisyyden, merkityksellisyyden ja mielekkyyden kokemus auttaa ihmisiä sitoutumaan yhteisiin eurooppalaisiin ponnistuksiin. Se rakentaa luottamusta ja solidaarisuutta tavalla, joka kestää myös matkalla sattuneita väärinymmärryksiä sosiaalisessa mediassa, Heinäluoma alleviivaa.
Nuorille aikuisille kulttuuripassi
Useassa Euroopan maassa, kuten Espanjassa on otettu käyttöön nuorille aikuisille suunnattu kulttuuripassi. Nuorten saaman kulttuuripassin arvo Espanjassa on 400 euroa ja se tulee käyttää vuoden sisään. Passin tarkoituksena on helpottaa nuorten pääsyä kulttuurin pariin sekä vähentää koronapandemian kulttuurialalle aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia.
- Vastaavalle mallille voisi löytyä kysyntää myös Suomessa. Nuoret ovat eläneet herkän vaiheen elämässään niin, ettei ole tullut mentyä mihinkään. Kulttuuripassin käyttöönotto toimisi yhtenä tapana elvyttää kulttuuria sekä kannustaisi nuoria ottamaan osaa kulttuuritoimintoihin. Tästä syystä kysyn hallitukselta, tulisiko kulttuuripassin kaltainen etu taata nuorille Suomessakin? Heinäluoma päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Filatov: Sosiaalinen eheys on särkynyt13.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin haaste ei ole talous, vaan sosiaalisen eheyden säilyttäminen. Suomi on rakentunut pitkälti keskinäiselle luottamukselle – sille, että jokainen saa tarvitessaan tukea ja että säännöt ovat kaikille samat. Jos kuilu hyväosaisten ja heikommin pärjäävien välillä kasvaa liian suureksi, tämä luottamus alkaa murentua.
SDP:n Tuppurainen: Orpon oikeistohallitus on epäonnistunut hoitamaan taloutta – tulostaulu on armoton13.9.2025 12:54:06 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo puhui tänään Ylen ykkösaamussa kuinka Suomea ei voi rakentaa velalla. Kuitenkin hänen johtamansa oikeistohallitus ottaa kuluvana vuonna peräti 13 miljardia uutta velkaa ja jättää vaalikauden perinnöksi kaikkien aikojen velkasaldon. Tavallisia suomalaisia kurittaa ennätyksellinen työttömyys, eikä miljardien veronkevennyksistä jää keskituloiselle palkansaajille ja yrittäjille juuri mitään käteen. SD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen näkee, että hallitus on pettänyt niin suomalaiset kuin omat tavoitteensa.
SDP:n Eloranta: Varsinais-Suomen hälyttävä työttömyystilanne vaatii välittömiä toimia13.9.2025 09:10:54 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta pitää Varsinais-Suomen työllisyystilannetta erittäin hälyttävänä. Maakunnan pitkäaikaistyöttömyys lähestyy jo koko mittaushistorian huippua. Eloranta vaatii hallitukselta toimia yhä kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallituksen kärkitavoite työllisyydestä on muuttunut kärkimaaksi työttömyydessä13.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tulostaululla on rumia lukemia: työllisten määrä on vähentynyt 78000:lla, Suomen työttömyys on Euroopan kärkitasoa, enää vain Espanja on edellä. Hallituksen olisi jo herättävä siihen, että työttömien aseman kurjistaminen ei luo Suomeen uusia työpaikkoja, sanoo SDP:n Piritta Rantanen.
SDP:n Elisa Gebhard: Munasolujen pakastaminen julkiseksi palveluksi12.9.2025 17:16:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan munasolujen ennakoivan pakastamisen tarjoamista julkisena palveluna. Hänen mukaansa syntyvyyskeskusteluun tarvitaan vähemmän nuorten naisten patistamista ja enemmän mahdollisuuksien tarjoamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme