MessukeskusMessukeskus

Vuoden lähiruokateko 2022 -palkinto Hakamaan Lammastilalle

Jaa
Vuoden lähiruokateko -palkinnon on voittanut Hakamaan Lammastila Petäjävedeltä. Tilan yrittäjät Maija Suutarinen ja Samppa Suutarinen tekevät pontevasti näkyväksi lähiruoan merkitystä ja puhtaiden, eettisesti kestävällä tavalla tuotettujen raaka-aineiden käyttöä. 2000 euron arvoinen palkinto luovutettiin torstaina avautuneilla Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Palkinnon lahjoitti Suomen Messusäätiö.
Vasemmalta Maija Suutarinen, Jari Palviainen, Ulla Liukkonen
Vasemmalta Maija Suutarinen, Jari Palviainen, Ulla Liukkonen

Edit: tiedotteeseen on liitetty kuvat klo 12.00


Hakamaan Lammastilan toiminta on laajentunut kolmesta kesälampaasta liha- ja villatuotantoon, tilan omaan ravintolaan, elämysmatkailuun, marja- ja hedelmäjalosteisiin sekä virtuaalisiksi tuotteiksi. Tila tuottaa elintarvikkeita ja muita tuotteita mahdollisimman pienellä peltopinta-alalla, ekologisesti ja kestävästi. Tilan eläimet laiduntavat luonnonlaitumilla ylläpitäen luonnon monimuotoisuutta ja eläinten hyvinvointia seurataan ja kehitetään aktiivisesti. Hävikkiä ehkäistään kaikissa tuotannon ja toiminnan vaiheissa.

Tilalla vieraileva näkee ruoan alkuperän ja arjen, jossa eläintenhoito on luonnollista ja eläinten tarpeita kunnioittavaa, saa puuhastella maatilan askareissa lampaiden ja muiden tilan eläinten kanssa sekä oppia kestävän kehityksen mukaisesta lampaankasvatuksesta. Oma ravintola ja tilapuoti tarjoavat antimia lähialueella tuotetuista raaka-aineista.

– Hakamaan Lammastila vie lähiruoan ilosanomaa eteenpäin kerrassaan herkullisesti. Hyödynnetyiksi tulevat sekä oman tilan tuotteet että lähialueiden muiden tuottajien antimet. Yrittäjäpari jakaa apuaan ja osaamistaan anteliaasti myös muille yrittäjille. Hakamaa on laajentanut toimintaansa myös ruokamatkailuun: Suomi-kuvan edistämiseen, tuotepakettien myyntiin, virtuaalisuuteen ja kansainvälisten vieraiden houkutteluun ennakkoluulottomalla markkinoinnilla, perustelee raadin valintaa puheenjohtaja, erityisasiantuntija Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä.

– Tämä palkinto tuntuu erityisen hyvältä, sillä pienenä toimijana olemme yleensä väliinputoajina. Emme ole varteenotettava maatila, koska pinta-alaa on niin vähän ja tuotantomäärät pieniä, mutta koska meillä on alkutuotantoa, emme ole tavanomainen yrityskään. Toisaalta meitä ei ole kahlittu siihen, mitä pitäisi tehdä, vaan olemme voineet kokeilla sitä, mitä haluamme tehdä ja moni idea on lähtenyt lentoon. Meillä on myös ollut onni löytää asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, jotka jakavat kanssamme samat arvot, sanoo yrittäjä Maija Suutarinen Hakamaan Lammastilalta.

– Maailmassa, jossa nyt elämme, jokainen tuotettu kilo ruokaa on tärkeä. Hävikin vähentäminen koko ruokaketjussa on meidän kaikkien yhteinen asia. Jokainen suupala on jonkun kasvattama, jonkun keräämä ja jonkun valmistama. Ja jokainen hukkaan heitetty suupala hukkaa työtä ja luonnonvaroja. Olemme halunneet olla osa tätä ratkaisua ja kiitollisina palkinnosta jatkamme tätä työtä, sanoo Suutarinen.

Yleisöäänestyksen voitti Lihhoo Lieksasta

Lähiruoka & luomu -kilpailussa valittiin myös yleisön suosikki seitsemän finalistin joukosta. Nettiäänestyksessä annettiin ennätykselliset 3163 ääntä. Voittajaksi valikoitui Lihhoo Lieksasta, kolmen pientuottajan yhteishanke Pohjois-Karjalasta.

Kunniamaininnan raati myönsi keittiömestari Ulla Liukkoselle elämäntyöpalkintona. Maailman keittiömestariliiton kunniajäsen Liukkonen on ollut lähiruoan väsymätön puolestapuhuja jo vuosikymmenien ajan, itsekin hyvän ruoan tekijä ja suomalaisen lähiruoan lähettiläs maailmalla.

Lähiruoka & luomu -messut järjestetään 7.-10.4.2022 Helsingin Messukeskuksessa. Samaan aikaan ovat avoinna myös Kevätmessut sekä Lautasella-messut (la–su). www.lahiruokaluomu.fi, #lahiruokaluomu2022

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hakamaan Lammastila, Maija Suutarinen, 040 506 5372, maija@hakamaanlammastila.fi


Lihhoo Lieksasta:
Isäntärenki, Ville Kuivalainen, 050 336 6740, isantarenki@gmail.com
Palviaisen tila, Jari Palviainen, 040 585 8452, palviaisentila@gmail.com
Tapiola Highland, Jaana Jääskeläinen, 040 829 1153, jaana_jaaskelainen@hotmail.com


Keittiömestari Ulla Liukkonen, 050 352 9006, ulla.liukkonen@ullaliukkonen.fi


Vuoden lähiruokateko -raadin puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Kirsi Viljanen, 040 509 8986, kirsi.viljanen@mmm.fi


Lähiruoka & luomu -messut, viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, 050 584 7262, tarja.gordienko@messukeskus.com, www.messukeskus.com

Kuvat

Vasemmalta Maija Suutarinen, Jari Palviainen, Ulla Liukkonen
Vasemmalta Maija Suutarinen, Jari Palviainen, Ulla Liukkonen
Lataa
Lataa
Hakamaan Lammastila, Maija Suutarinen
Hakamaan Lammastila, Maija Suutarinen
Lataa
Hakamaan Lammastila, Maija Suutarinen
Hakamaan Lammastila, Maija Suutarinen
Lataa
Ulla Liukkonen
Ulla Liukkonen
Lataa
Ulla Liukkonen
Ulla Liukkonen
Lataa
Lihhoo Lieksasta edustajanaan Jari Palviainen
Lihhoo Lieksasta edustajanaan Jari Palviainen
Lataa
Lihhoo Lieksasta edustajanaan Jari Palviainen
Lihhoo Lieksasta edustajanaan Jari Palviainen
Lataa
Vasemmalta Maija Suutarinen, Jari Palviainen, Ulla Liukkonen
Vasemmalta Maija Suutarinen, Jari Palviainen, Ulla Liukkonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittaja on Jolla – kilpailutyöt tutkivat levon tiloja10.9.2025 16:30:00 EEST | Tiedote

Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittajaksi on valittu Rosa Piiraisen suunnittelema Jolla. Voittaja julkistettiin Habitaressa tapahtuman avajaispäivänä keskiviikkona 10.9.2025. Kilpailun pääpalkintona oli Suomen Messusäätiön lahjoittama 5000 euron stipendi. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Aitous, paluu perinnemateriaaleihin ja tilojen herättämät tunteet – Habitare näyttää sisustuksen ja asumisen suurimmat ilmiöt8.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Habitare 2025 näyttää, mitkä sisustuksen muotoilun ja asumisen ilmiöt nousevat yli muiden. Havaittavissa on kaipuuta aitoon ja yksinkertaiseen, perinnemateriaalien käyttöön ja erilaisten taitojen opettelemiseen – rinnalla nähdään uusia biomateriaaleja. Uutuuksiin lukeutuvat muun muassa Hakolan Details-kokoelma ja Yrjö Kukkapuron viimeiseksi jäänyt nojatuoli YK92. Koskettaa/Touch-teemanäyttelyn lattiassa on Finlandia-talon seinästä lohkottua marmoria. Habitaren kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye