Valtioneuvoston ajankohtaisselonteossa käsitellään Suomen turvallisuusympäristön muutosta
13.4.2022 14:00:49 EEST | Ulkoministeriö / Utrikesministeriet | Tiedote

Venäjän käynnistämä hyökkäyssota loukkaa räikeästi kansainvälistä oikeutta ja vaarantaa koko Euroopan turvallisuuden ja vakauden sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Venäjän hyökkäys rikkoo myös YK:n peruskirjaa ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) periaatteita. Tätä muutosta on selonteossa kuvattu. Suomi vahvistaa varautumistaan ja turvallisuuttaan reaktiona toimintaympäristön muutokseen.
Ulkoministeri Pekka Haavisto on johtanut valtioneuvoston asettamaa koordinaatioryhmää sekä ulko- ja turvallisuuspoliittista ryhmää selonteon valmistelemiseksi. Ulko-, turvallisuus-, ja puolustuspoliittista osuutta käsiteltiin tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Varautumisen, oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden sekä digitalisaation ja julkisen kehittämisen ministeriryhmät käsittelivät selonteon muita osa-alueita.
”Selonteossa arvioidaan muuttuneen turvallisuusympäristön seurauksia Suomelle. Selonteon tarkoituksena on antaa eduskunnalle mahdollisuus käydä laaja ja perusteellinen keskustelu ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Eduskunnan odotetaan vastaavan selontekoon kirjelmällä, jonka myötä asia palaa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin käsiteltäväksi”, ulkoministeri Haavisto sanoo.
Suomi vahvistaa turvallisuuttaan
Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää turvallisuuspoliittista uudelleenarviointia. ”Suomi jatkaa aktiivista ja ennakoivaa diplomatiaa, vahvistaa turvallisuutta ja puolustuskykyään sekä tiivistää pitkäaikaista yhteistyötä keskeisten kumppanien kanssa vastauksena muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. Ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa Suomi tekee itsenäisesti,” ulkoministeri Haavisto toteaa.
Selonteossa tarkastellaan toimia kansallisen puolustuskyvyn kehittämiseksi, EU:n roolia turvallisuuspoliittisena toimijana sekä kahdenvälisen yhteistyömme tiivistämistä Ruotsin, Norjan ja muiden Pohjoismaiden kanssa. Lisäksi käsitellään suhdettamme Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Naton ja monenvälisten puolustusyhteistyökumppaniemme kanssa. Selonteossa kuvataan niitä mahdollisuuksia, joita nämä yhteistyömuodot ja kumppanuudet meille tarjoavat nykyisessä turvallisuustilanteessa.
EU:n luonne ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisena toimijana on vahvistunut. Suomen asema on sitä turvatumpi, mitä yhtenäisempi ja vahvempi toimija EU on.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan Suomi on entisestään syventänyt kumppanuusyhteistyötä Naton kanssa. Suomelle on tärkeää, että Nato on johdonmukaisesti vahvistanut jatkavansa avointen ovien -politiikkaansa. Selonteossa on esitetty arvioita myös mahdollisen jäsenyyden vaikutuksista Suomelle sekä kuvattu mahdollista liittymisprosessia. Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustana pysyy kansallisen liikkumatilan ja valintamahdollisuuksien ylläpitäminen. Suomi säilyttää mahdollisuuden liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä. Ratkaisuja tarkastellaan aina reaaliajassa.
Yhteiskunnan kriisisietokyvyn ja varautumisen merkitys korostuu
Selonteko kuvaa myös varautumista hybridi- ja kybervaikuttamiseen sekä vaikutuksia ja varautumista sisäiseen turvallisuuteen, väestönsuojeluun, kriisinsietokykyyn, talouteen, huoltovarmuuteen, laajemmin yhteiskunnan toimintoihin ja kriittiseen infrastruktuuriin. Yhteiskunnan kriisinsietokyvyn, kansallisen puolustuskyvyn ja sisäisen turvallisuuden ylläpitämisen merkitys Suomen turvallisuudelle korostuu.
Suomessa vilkastunut turvallisuuspoliittinen keskustelu näkyy todennäköisesti vaikuttamisyrityksinä. Kynnystä vaikuttaa ulkoapäin suomalaiseen yhteiskuntaan nostetaan eri hallinnonalojen varautumisella kokonaisturvallisuusmallin mukaisesti ja kansalaisten kriisinsietokyvyllä.
Selonteko täydentää valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa, puolustusselontekoa, selontekoa sisäisestä turvallisuudesta sekä selontekoa EU-politiikasta.
Selonteon käsittelystä eduskunnassa on tietoa eduskunnan verkkosivuilla.
Valtioneuvosto ajankohtaisselonteko turvallisuusympäristön muutoksista
Lisätietoja:
Johanna Sumuvuori, ulkoministerin valtiosihteeri, puh. 0295 160 983
Joel Linnainmäki, ulkoministerin erityisavustaja, puh. 0295 350 466
Esa Pulkkinen, puolustusministeriön kansliapäällikkö, puh. 0295 140120 (viestintäjohtaja Niina Hyrskyn kautta)
Ajankohtaisselonteon sihteeristö:
Lauri Hirvonen, lähetystöneuvos, ulkoministeriö, puh. 0295 350 063, etunimi.sukunimi@formin.fi
Salla Sammalkivi, lähetystöneuvos, ulkoministeriö, puh. 0295 350 020, etunimi.sukunimi@formin.fi
Karoliina Honkanen, neuvotteleva virkamies, puolustusministeriö, puh. 0295 140 354, etunimi.sukunimi@gov.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ulkoministeriö / UtrikesministerietLaivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.
//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
