Hoitajajärjestöjen lakko peruuntui – ohjeita potilaille
Koska tieto lakon peruuntumisesta tuli vasta päivän päätteeksi, lakon vuoksi tehdyt ajanvarauksien peruutukset pysyvät pääsääntöisesti voimassa, ellei potilas saa yhteydenottoa hoitavasta yksiköstä.
Keskiviikkona 20.4. HUSin yksiköissä keskitytään jo sairaalassa olevien potilaiden hoitoon ja ryhdytään kutsumaan loppuviikon potilaita kiireellisyysjärjestyksessä. Yksiköistä ollaan yhteydessä potilaisiin ja ilmoitetaan uudesta ajanvarauksesta. Omat voimassa olevat ajanvaraukset voi tarkistaa sähköisestä asiointipalvelu Maisasta.
Laboratorio- ja kuvantamispisteet auki
Kaikki laboratorion näytteenottopisteet, röntgenit ja muut kuvantamispalvelut pyritään avaamaan 20.4., mutta on mahdollista, että toiminnan käynnistämisessä on viiveitä ja palvelut ruuhkautuvat.
Synnytykset Lohjan ja Hyvinkään sairaaloissa jatkuvat
Aiemmin päivällä tiedotettu Lohjan ja Hyvinkään sairaaloiden synnytyssulku on päättynyt ja sairaaloihin voi hakeutua synnyttämään normaalisti. Lue lisää tiedotteesta.
Den svenska versionen av pressmeddelandet publiceras inom kort.
Lisätietoja medialle:
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Poliisin ja ensihoidon työnjako aggressiivisten asiakkaiden hoidossa on turvallinen5.5.2025 12:45:41 EEST | Tiedote
Alle puoli prosenttia ensihoidon potilaista siirretään poliisin vastuulle. Näiden potilaiden luovuttaminen poliisille on potilasturvallisuudeltaan verrattavissa niihin tilanteisiin, joissa potilasta ei kuljeteta päivystykseen lainkaan.
HUS samjourer betjänar på valborg28.4.2025 08:49:07 EEST | Pressmeddelande
Tillgång till brådskande vård finns också på första maj.
HUSin yhteispäivystykset palvelevat vappuna28.4.2025 08:49:07 EEST | Tiedote
Kiireellistä hoitoa on saatavilla vappunakin.
HUS Emergency Departments open on May Day28.4.2025 08:49:07 EEST | Press release
Urgent care is available on May Day.
Eksjukhuset öppnar sina dörrar för patienter i maj24.4.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Eksjukhuset som fokuserar på behandling av ögonsjukdomar öppnar i Mejlans i Helsingfors den 12 maj 2025. Eksjukhuset ger bättre beredskap att svara mot det ökade vårdbehovet inom ögonsjukdomar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme