Sähkön markkinatilanne vaatii uudenlaisia sopimuksia
10.5.2022 07:10:00 EEST | Vaasan Sähkö Oy | Tiedote

Energia-alan murros pakottaa alan yhtiöitä uudistumaan. Uutena normaalina voidaan pitää sähkön markkinahinnan suuria vaihteluita.
- Syitä korkeille nykyhinnoille ovat korkeat polttoainehinnat, vuoden aikana kolminkertaistuneet päästöoikeushinnat, kuiva ja vähätuulinen säätyyppi Pohjoismaissa, mikä vaikuttaa tuulivoiman ja vesivoiman saatavuuteen, sekä Keski-Euroopan hinnat. Keski-Euroopan hintoja on nostanut esimerkiksi kaasuvarastojen alhainen taso. Pohjoismaiden yhä laajentuneet siirtoyhteydet Keski-Eurooppaan aiheuttavat sen, että Euroopan hintatasot vaikuttavat myös Suomen hintoihin. Kyse on tarjonnasta ja kysynnästä, avaa toimitusjohtaja Stefan Damlin tilannetta.
- Ukrainassa käytävä sota luo lisää epävarmuutta jo ennestään epävarmoille markkinoille. Kun energian tuonti Venäjältä vähenee tai loppuu kokonaan, vaikuttaa se suoraan myös energian saatavuuteen Euroopassa, ja sen kautta hintaan – myös Suomessa.
Tavoitteena tarjoama, josta asiakkaat hyötyvät
Asiakkaan näkökulmasta tilanne saattaa näyttäytyä hankalana. Päättyvä määräaikainen sähkösopimus pakottaa valitsemaan uutta sopimusta tilanteessa, jossa kaikki hinnat ovat huomattavasti korkeammat kuin edellistä sopimusta tehdessä.
- Pari vuotta sitten sähkön markkinahinta oli ennätysmatala, nyt se taas on ennätyskorkea. Sähkömarkkinoiden vaihtelevuus onkin todennäköisesti jatkossa ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Meille energiayhtiönä se tarkoittaa tuotevalikoiman uusimista uuden normaalin pohjalta tavoitteena rakentaa sellainen tarjoama, joka on itsellemme toimiva ja josta asiakkaat hyötyvät, Damlin toteaa.
Muutoksia tuotevalikoimaan on siis odotettavissa.
Investointeja puhtaaseen energiaan
Vuoden ensimmäisen kvartaalin heikosta tuloksesta riippumatta Vaasan Sähkö uskoo tulevaan. Pyrkimys päästä nollapäästöihin niin sähkön kuin kaukolämmön tuotannon osalta toimii tärkeänä kannustimena investoinneissa ja yhteistyökuvioissa.
- Teemme kovasti töitä sen eteen, että energiantuotantomme olisi tämän vuosikymmenen aikana hiilidioksidineutraalia. Voi myös ajatella, että nykymarkkinoiden epävarmuus nopeuttaa tätä kehitystä, pohtii Damlin.
Sähköverkon puolella alkuvuosi on ollut toimitusvarmuudeltaan erinomainen. Myös tämän vuoden kaapelointihankkeita on päästy aloittelemaan, niitä on käynnissä Mustasaaren Vallgrundissa ja Vikbyssä, Korsnäsin Moikipäässä ja Vähänkyrön Tapoilassa.
|
Vaasan Sähkö -konserni |
1–3/2022 |
1–3/2021 |
|
Liikevaihto M€ |
62,3 |
51,0 |
|
Liikevaihdon muutos % |
22,2 |
46,7 |
|
Liikevoitto M€ |
- 3,3 |
6,5 |
|
Liikevoitto % |
- 5,2 |
12,7 |
|
Investoinnit M€ |
4,8 |
5,7 |
|
Omavaraisuusaste % |
45,3 |
53,0 |
|
|
||
|
Sähkön myynti GWh |
578 |
584 |
|
Kaukolämmön myynti GWh |
272 |
293 |
|
Sähkönsiirto GWh |
300 |
320 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Stefan DamlinToimitusjohtaja
Vaasan Sähkö Oy
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Vaasan Sähkö Myynti Oy ja Vaasan Sähköverkko Oy. Vaasan Sähkö -konsernissa työskentelee noin 160 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2025 oli noin 185 milj. euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Jälleen yksi kaasumoottorilaitos rakenteilla: Vaasan Sähkön osuus lähes 50 %1.7.2026 09:02:22 EEST | Tiedote
Lappeenrantaan tuleva laitos tuo energiajärjestelmään kaivattua joustoa. Vaasan Sähkö investoi osana EPV Energian yhteishanketta uuteen kaasumoottorivoimalaitokseen Lappeenrannassa. Laitoksen avulla voidaan nopeasti lisätä sähköntuotantoa erilaisten häiriöiden ja vaikeasti ennustettavien sääolosuhteiden aikana.
Kylmä alkuvuosi lisäsi energiankulutusta27.5.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Tammi–maaliskuussa 2026 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 90,5 miljoonaa euroa (61,0 M€). Konsernin liikevoitto nousi 17,4 miljoonaan euroon (7,2 M€). Konsernin liikevoittoprosentti oli 19,2 (11,8 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 57,6 prosenttiin (54,0 %). Bruttoinvestointien määrä nousi hiukan edellisvuodesta ollen 4,6 miljoonaa euroa (4,5 M€).
Vaasan Sähkölle uusi hallitus27.4.2026 14:07:51 EEST | Tiedote
Vaasan Sähkön yhtiökokous on tänään 27.4. valinnut yhtiölle uuden hallituksen. Tänään julkaistiin myös konsernin katsaus vuoteen 2025 ja ensimmäinen vastuullisuusraportti.
Tornion moottorivoimalaitos on tärkeä ratkaisu sähköjärjestelmän vakauttamisen näkökulmasta – Vaasan Sähkön osuus laitoksesta yli puolet9.4.2026 10:00:30 EEST | Tiedote
Aprillipäivänä kaupalliseen käyttöön siirtynyt Tornion Voiman moottorivoimalaitos on kaikkea muuta kuin aprillipila. Vaasan Sähkön mukaan se on yksi tärkeä osa voimakkaasti vaihtelevan sähkömarkkinan vakauttamista. Yhtiöllä onkin iso rooli laitoksen mahdollistamisessa.
Hyvä tulos laskevasta liikevaihdosta huolimatta27.2.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 185,4 miljoonaa euroa (218,2 M€). Konsernin liikevoitto laski yli neljänneksen 32,4 miljoonaan euroon (44,5 M€). Konsernin liikevoittoprosentti oli 17,5 (20,4 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 56,0 prosenttiin (51,9 %). Bruttoinvestointien määrä laski edellisvuodesta ollen 18,5 miljoonaa euroa (37,2 M€).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

