Laura Laineen lasiveistoksia Salon taidemuseo Veturitallin Sivuraide-galleriassa 14.5. alkaen
29.4.2022 07:00:00 EEST | Salon taidemuseo Veturitalli | Kutsu

Salon taidemuseo Veturitallin galleria Sivuraiteessa nähdään kesällä ilmeikkäitä ja mielikuvituksellisia lasiveistoksia piirtäjänä ja myös lasitaiteilijana tunnetulta kuvataiteilija Laura Laineelta (s. 1983). Laineen piirtämiä surrealistisia, langanlaihoja naisia hulmuavine hiuksineen on nähty niin New Yorkin päärautatieaseman metrotunnelissa kuin kansainvälisten aikakauslehtien sivuilla. Lasi on kuitenkin tuntunut mahdollistavan hänelle sellaista, mihin kynä ei ole pystynyt. Ensimmäiset lasiteoksensa taiteilija esitteli kutsuttuna taiteilijana Hollannin kansallisessa lasimuseossa vuonna 2014, minkä jälkeen Laine on jatkanut materiaalin huolellista tutkimista.
Lasi on haastava ja kallis materiaali ja sen läpikuultava aineettomuus lumoaa olemuksellaan. Laineen teosten runsaus vie tulkinnan helposti barokin ja rokokoon muotoihin. Samoin hänen käyttämänsä keinot tuovat mieleen pop-taiteen maailman. Laine on kiinnostunut väreistä, maalauksellisuudesta ja lasin rajattomista mahdollisuuksista.
Teosten muotokieli on löytynyt Laineen piirustuspöydällä vapaasti piirtäen. Laine hurmaantuu tarinoista ja myyteistä, joissa tapahtuu muodonmuutos, tai ajatus sellaisesta leijailee ilmassa. Tarinoissa ihminenkin voi saada kasvin muodon. Muuntumisen ajatus on ollut myös näyttelyn teosten lähtökohta; taiteilija on tutkinut kasvien ja kasvillisuuden (flora) elämää ja kiinnostunut sen suhteesta ihmiskehoon. Ihmisen ja kasvien fyysiseen olemukseen liittyy todellista tai kuviteltua samankaltaisuutta – molempien elämänkaaressa kasvetaan ja muututaan. Muutos on elämää eteenpäin vievä voima ja jossain vaiheessa tulee kukoistuksen hetki.
Laine ei ole kuitenkaan halunnut toisintaa kasvimaailmaa veistoksilla, jotka viittaisivat suoraan tuttuun esikuvaan. Rönsyily lasimateriaalin kanssa on synnyttänyt hehkuvia, tuntemattomia kasveja ja syvänmeren uusilta korallilajeilta näyttäviä hahmoja. Tšekkiläiset puhaltajamestarit ovat puhaltaneet teokset Nuutajärven lasikylässä yhteistyössä taiteilijan kanssa. Tämä menetelmä vaatii yhteistyötä ja se viehättää taiteilijaa – kontrollin ja vastuun antaminen myös muille vapauttaa.
Laura Laine on opiskellut vaatesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa (nykyinen Aalto-yliopisto) ja valmistunut taiteen kandidaatiksi. Hänen piirustuksiaan ja kuvituksiaan on nähty kansainvälisten lehtien sivuilla ja muotimerkkien kampanjoissa. Tällä hetkellä taiteilija työskentelee pääasiassa oman taiteellisen tuotantonsa parissa ja piirustuksiin painottuvia näyttelyitä nähdään muun muassa Yhdysvalloissa. Taiteilija asuu ja työskentelee Helsingissä.
Lehdistölle: Varaa oma aikasi näyttelyyn tutustumista varten ti 10.5. kello 16 mennessä puhelimitse 044 7784888 tai minna.nyqvist@salo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna NyqvistIntendentti
Puh:0447784888minna.nyqvist@salo.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Salon taidemuseo VeturitalliMariankatu 14
24240 SALO
p. +358 (0)2 778 4892, veturitalli@salo.fihttps://salontaidemuseo.fi
Salon taidemuseo Veturitalli on Salon kaupungin vuonna 1998 perustama taidelaitos, joka tuottaa korkeatasoisia näyttelyitä. Näyttelyt vaihtuvat kolme kertaa vuodessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Salon taidemuseo Veturitalli
Sauli Suomelas verk inspirerade av glas fyller Galleri Sivuraide med färglager22.9.2026 11:51:27 EEST | Pressmeddelande
Inbjudan till media: Välkommen till utställningens presskonferens i Salo konstmuseum Veturitalli (Mariankatu 14) fredagen den 2.10.2026 kl. 10 i konstnärens närvaro. Öppet hus för allmänheten till höstens utställningar i Veturitalli ordnas samma dag kl. 15–21.
Sauli Suomelan lasista inspiroituneet teokset täyttävät Galleria Sivuraiteen värien kerrostumilla22.9.2026 11:51:27 EEST | Tiedote
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn lehdistötilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (Mariankatu 14) perjantaina 2.10.2026 klo 10 taiteilijan läsnä ollessa. Avoimet yleisöavajaiset Veturitallin syksyn näyttelyihin järjestetään samana päivänä klo 15–21.
Sauli Suomela’s glass-inspired works fill Gallery Sidetrack with layers of colour22.9.2026 11:51:27 EEST | Press release
Press invitation: Welcome to the exhibition’s press conference with the artist in attendance at the Salo Art Museum Roundhouse (at Mariankatu 14) on Friday, 2 October 2026 at 10am. A public opening event for the autumn’s exhibitions at the Roundhouse will be held on the same day from 3 to 9 pm.
Ljuskonst tar över Veturitalli22.9.2026 11:29:23 EEST | Pressinbjudan
INBJUDAN TILL MEDIA: Välkommen till utställningens informationsmöte i Salo konstmuseum Veturitalli, Mariankatu 14, fredagen den 2 oktober 2026 kl. 10.
Valotaide valtaa Veturitallin22.9.2026 11:29:23 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn lehdistötilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (Mariankatu 14) perjantaina 2.10.2026 klo 10. Avoimet yleisöavajaiset Veturitallin syksyn näyttelyihin järjestetään samana päivänä klo 15–21.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

