Väitös 6.5.2022: Liikuntatutkimusta solumaljalla – supistuvien lihassolujen tutkimus antoi uutta tietoa liikunnan vaikutuksista
2.5.2022 08:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Tuoreen väitöskirjan tulokset tukevat aiempia tutkimuksia, joiden mukaan solumaljalla viljeltyjen lihassolujen supistukset saavat aikaan samanlaisia solujen sisäisiä ja ulkoisia muutoksia kuin mitä liikunta saa ihmisen lihaksissa aikaan.
– Supistuvat lihassolut esimerkiksi kuluttivat passiivisia soluja enemmän glukoosia eli energiaa ja tuottivat laktaattia ja asetaattia. Uutena tuloksena havaitsimme, että lihassupistukset lisäsivät ketoaine 3-hydroksibutyraatin ja haaraketjuisten aminohappojen hajotusreitin välituotteiden, haaraketjuisten rasvahappojen, eritystä, tohtorikoulutettava Juulia Lautaoja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo.
Havaitut tulokset vahvistavat näkemystä siitä, että väitöskirjassa käytettyä solutason liikuntamallia voidaan jatkossakin käyttää liikunnan vaikutusmekanismien tutkimiseen solumaljalla. Tämä mahdollistaa esimerkiksi sen, että lihasten erittämien tekijöiden merkitystä voidaan jatkossa tutkia tarkemmin esimerkiksi terveyden ja yksilöllisten liikuntavasteiden selvittämiseksi.
Aineenvaihduntatuotteiden lisäksi lihassolujen supistukset lisäsivät solujen ja kudosten väliseen vuorovaikutukseen liittyvien geenien ilmentymistä sekä säätelytekijöiden vapauttamista.
– Perinteisten umpieritysrauhasten lisäksi lihasten on vastikään osoitettu tuottavan ja vapauttavan verenkiertoon erilaisia säätelytekijöitä, jotka voivat muuttaa kohdekudoksen aineenvaihduntaa. Tämä voi olla yksi reitti, jonka kautta liikunta kokonaisvaltaisesti edistää terveyttä, Lautaoja toteaa.
Vaikka liikunnan aikaansaamia positiivisia vaikutuksia on vielä mahdotonta korvata ”ihmepillereillä”, on tärkeää ymmärtää paremmin molekyylitason muutoksia, joita liikunta saa elimistössä aikaan.
– Tulevaisuudessa tästä voivat hyötyä monenlaiset ryhmät, joille liikunta on pysyvästi tai hetkellisesti mahdotonta tai hankalaa, Lautaoja pohtii.
Lihasmassan ylläpito ei riitä hillitsemään syövän aiheuttamia aineenvaihdunnallisia muutoksia
Lihaskoon muutoksen roolia lihasten aineenvaihduntaan tutkittiin väitöskirjassa hiirillä, joille oli kokeellisesti aiheutettu syöpä. Tulokset osoittivat, että syövän aiheuttamaa lihaskatoa estävän kasvutekijäreseptorin vaikutukset lihaksen aineenvaihduntatuotteisiin oli pienempi kuin itse syövän.
– Tämä voi liittyä syövän kokonaisvaltaisiin vaikutuksiin kehossa. Vaikka suuremman lihasmassan on osoitettu pidentävän elinikää syöpää sairastavilla hiirillä, ei lihasmassan ylläpito yksinään auta palauttamaan kudoksessa tapahtuneita epäedullisia aineenvaihdunnallisia muutoksia terveiden tasolle, Lautaoja sanoo.
Väitöskirja koostui useasta osatutkimuksesta, joita on rahoittanut Suomen Akatemia, Syöpäsäätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Emil Aaltosen säätiö.
Juulia Lautaojan liikuntafysiologian väitöskirjan ”Muscle metabolism and intercellular crosstalk - effects of in vitro exercise and changes in muscle size” tarkastustilaisuus pidetään 6.5.2022 klo 12 Liikuntarakennuksessa salissa L304.
Vastaväittäjänä toimii professori Ketan Patel (University of Reading, Britannia) ja kustoksena apulaisprofessori Juha Hulmi (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti. Yleisö voi tilaisuuden lopussa osoittaa mahdolliset kysymyksensä kustokselle, puh. +358408053728.
Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations 503, Jyväskylä 2022, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-9084-8 (PDF) ja se on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9084-8.
Juulia Lautaoja kirjoitti ylioppilaaksi Sotkamon lukiosta vuonna 2011 ja valmistui liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2017. Tämän jälkeen Lautaoja on ollut teknisenä avustajana ja tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura-Maija Suur-Askolaviestinnän asiantuntija
Puh:+358505628202laura-maija.m.a.suur-askola@jyu.fiJuulia Lautaojaväitöskirjatutkijaliikuntatieteellinen tiedekunta
juulia.h.lautaoja@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Digitalisaatio muokkaa sote‑ammattilaisen toimijuutta odotettua syvemmin24.2.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että digitalisaatio vaikuttaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työhön syvemmin kuin on aiemmin tunnistettu. Muutos ulottuu arjen työn järjestelyistä työn arvoihin, päätöksentekoon ja työhyvinvointiin. Tutkimuksessa kehitetty digitoimijuus‑käsite tekee muutoksen näkyväksi uudella tavalla.
Väitös: Varhaiskasvatuksen johtamiskulttuuri vaikuttaa uudistusten toteutumiseen23.2.2026 07:15:00 EET | Tiedote
Varhaiskasvatuksen johtaminen on muuttunut viime vuosina aiempaa vaativammaksi. Kehityksen taustalla ovat sekä muuttuneet odotukset varhaiskasvatuksen tehtävästä että koulutuspoliittiset linjaukset. Samalla päiväkotien arkea ovat muovanneet merkittävät rakenteelliset ja poliittiset uudistukset. Väitöstutkimus osoittaa, että muutosten toteutuminen arjessa riippuu ratkaisevasti siitä, miten johtaminen päiväkodeissa toimii.
Yläkoululaiset disinformaation keskellä – tutkimuksessa selvitetään, kuka tunnistaa harhaanjohtavan tiedon ja miksi19.2.2026 11:45:02 EET | Tiedote
Disinformaatio eli tarkoituksellisesti harhaanjohtava tieto on yhä näkyvämpi osa nuorten arkea. Sosiaalisen median kanavat, algoritmit ja nopeasti leviävä sisältö altistavat yläkoululaiset virheelliselle tiedolle päivittäin. Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeessa selvitetään, kuinka hyvin nuoret tunnistavat disinformaation ja mitkä tekijät vaikuttavat heidän kykyynsä erottaa tosi valheesta.
Suomen Akatemia rahoittaa musiikin kansainvälisen huippututkijan paluun Jyväskylän yliopistoon19.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 27,5 miljoonaa euroa Suomen ulkopuolelta kutsuttavien korkeatasoisten tutkijoiden rekrytoimiseen. Jyväskylän yliopistoon myönnettiin 2,5 miljoonan euron rahoitus musiikin huippututkija Tuomas Eerolan rekrytointiin. Rahoituksen turvin kaikkiaan 11 kansainvälistä tutkijaa siirtyy suomalaisiin yliopistoihin professorin tehtäviin ja perustaa niihin tutkimusryhmänsä.
Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiöltä merkittävä tuki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle - Säätiö myönsi apurahoja 265 000 euroa18.2.2026 21:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiö sr. on lahjoittanut Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle 190 000 euron apurahan 18.2.2026. Apurahatilaisuudessa Säätiö jakoi apurahoja kauppatieteiden opiskeluun sekä korkeakouluasteisen kaupallisen koulutuksen ja liikesivistyksen ylläpitoon ja tukemiseen Jyväskylässä yhteensä 265 000 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
