Tiibetissä vapauden puute johtaa epätoivoisiin tekoihin ja protesteihin

Barbara Demick: Tukahdutettu kaupunki – Elämää, kuolemaa ja vastarintaa Tiibetissä
Julkaisu 10.6.2022
Yli 150 tiibetiläistä on tehnyt polttoitsemurhan protestina Kiinan sortotoimille. Protestit alkoivat vuonna 2009, yli 50 vuotta Tiibetin miehityksen jälkeen. Toimittaja, tietokirjailija Barbara Demick matkusti Tiibetin ylängölle selvittämään, miksi.
Tiibetiläinen Ngaba on surullisen kuuluisa kaupunki siksi, että se on polttoitsemurhaprotestien keskus. Demick haastatteli kirjaansa varten sekä Tiibetissä että maanpaossa eläviä tiibetiläisiä, joiden kotikaupunki on Ngaba. Kertomuksista syntyy kaupungin ja sen asukkaiden tarina kiinalaissotilaiden saapumisesta nykypäivään.
Kertomus etenee feodaaliselta 1930-luvulta kiinalaismiehitykseen, vastarinnan raakaan tukahduttamiseen ja kulttuurivallankumouksen ylilyönteihin. 1980-luvun liberaalimmat vuodet saivat nopean lopun Tiananmenin verilöylyn aikaan, ja Xi Jinpingin nyky-Kiina on kiristänyt otettaan entisestään.
Koska dalai-lama oli vakuuttanut tiibetiläiset väkivallattomuudesta, 2000-luvun vastarinnan äärimmäisimmät keinot eli polttoitsemurhat kohdistuvat protestoijiin itseensä. Teot ovat poikkeuksellisen rajuja siksi, että itsemurha on tiibetinbuddhalaisuudessa tabu.
Poliisi ja puolisotilaalliset joukot ovat vastanneet niihin eristämällä Ngaban internet-yhteyksiä myöten, vangitsemalla silminnäkijöitä ja kohtelemalla raa’asti liekeistä hengissä selviytyneitä mielenosoittajia.
Tiibetin kiinalaistamistoimet jatkuvat edelleen. Ngabalaisten vaatimukset eivät kuitenkaan ole kohtuuttomia: he toivovat samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin kiinalaisilla on. Demickin haastattelema yrittäjä kertoo, että hänellä on materiaaliset olot kunnossa, mutta passia hän ei saa: ”Minulla on kaikki, mitä elämältä haluan, lukuun ottamatta vapauttani.”
Barbara Demickin Pohjois-Koreaa käsittelevä teos Suljettu maa (Atena 2011, suom. Antti Immonen) oli menestys Suomessakin. Demick on kirjoittanut kirjan myös Sarajevon piirityksestä (Logavina Street, 2012). Hän on ollut Los Angeles Timesin toimittaja ja johtanut lehden Pekingin ja Soulin konttoreita. Omien sanojensa mukaan Demick haluaa kirjoittaa historiasta niin kuin kokijat sen itse näkevät.
Haastattelupyynnöt, lisätiedot, arvostelukappaleet: hanna-leena.soisalo@atena.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloviestintäpäällikköAtena | Otava
Otava | Like | Nemo | Moreeni | Karisto | Atena | F-Kustannus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Atenan kesän ja syksyn valikoima kiehtoo, yllättää, liikuttaa ja tekee viisaammaksi.2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Atenan loppuvuoden 2025 valikoima löytyy juuri julkaistusta Otava-kustantamoperheen Syksyn tähdet -katalogista. Monipuolisen listan kaunokirjoissa perhesiteet pitävät otteessaan. Tietokirjoissa on luvassa hätkäyttäviä elämänpolkuja, värikästä sotahistoriaa, punnittuja ajankohtaisia teoksia, hyytäviä tositarinoita ja tasapainottavaa hyvinvointia.
Uutuuskirja sukeltaa Vastaamo-hakkeri Aleksanteri Kivimäen taustoihin24.4.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Aarno Malinin ravisuttava teos Ransom man seuraa Suomen tunnetuimman hakkerin nousua ja tuhoa.
Neurologian huippututkija uutuuskirjassaan: meidät on suunniteltu unohtamaan13.3.2025 08:22:00 EET | Tiedote
Psykologian professori ja neurologian huippututkija Charan Ranganath johdattaa uutuuskirjassaan Miten muisti toimii lukijat aivojen tuntemattoman voiman äärelle.
Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni opastaa, kuinka tunnistat huijarit ja suojaudut vilpillisyydeltä10.3.2025 11:14:50 EET | Tiedote
Tervetuloa virkistävälle matkalle valheiden ja petosten kiehtovaan maailmaan! Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni avaa silmäsi sille, että kaikki valehtelevat – myös sinä itse. Kirjan opeilla opit tunnistamaan valheet ja elämään rehellisemmin – ja toisaalta myös valehtelemaan itse jäämättä kiinni.
Sitkeät uskomukset muokkaavat maailmankuvaamme7.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Mikä on valtio? Kuinka monta maanosaa maailmassa on? Miksi Venäjä pyrkii valtaamaan naapurimaitaan? Onko uusi silkkitie pelkkä myytti?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme