Rauman kaupunki sai kiitosta Vanhan Rauman vaalimisesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Raumalla on tehty pitkäjänteistä Vanhan Rauman maailmanperintöalueen hoito- ja vaalimistyötä. Huolellisella kaavoituksella luodaan tavoitteet ja perusta alueen arvojen säilymiselle. Vanhan Rauman erityiselimellä ja siihen liittyvällä suunnittelun ohjauksella on tärkeä rooli suojelun toteuttamisessa. Korjausrakentamiskeskus Tammelan toimintaan kuuluvat varaosapankki, verstas ja korjausneuvonta ovat korvaamaton apu rakennusten omistajille. Alueen vaaliminen on yhteistyötä, johon osallistuvat myös mm. maailmanperintökoordinaattori, rakennusvalvonta sekä alueen asukkaat ja toimijat. Vanha Rauma on pohjoismaiden laajin yhtenäisenä säilynyt historiallinen puukaupunkialue, jossa on yli 600 rakennusta. Rakennuskanta on eheä ja hyvin säilynyt ja katuverkko periytyy osin keskiajalta. Rakennuskanta on kerroksellista ja rakennusten vanhimmat osat ovat 1700-luvulta. Vanha Rauma on fyysisen rakenteensa lisäksi säilyttänyt elävyytensä ja on osa kaupungin ydinkeskustaa, mikä on harvinaislaatuista. Toivotamme pitkään jatkuneelle Vanhan Rauman vaalimistyölle menestystä jatkossakin.
Nyt viidettä kertaa jaettavan Satakunnan kulttuuriympäristöteko -palkinnon tarkoituksena on rohkaista ja innostaa alueen kuntia, yhteisöjä ja yksityisiä kansalaisia vaalimaan omaa kulttuuriympäristöään. Palkinto voidaan myöntää laaja-alaiselle kulttuuriympäristön hyväksi tehtävälle työlle tai yksittäisen rakennuksen kulttuurihistorialliset arvot säilyttävälle kunnostustyölle. Olennaista on, että teko voi toimia mallina ja esimerkkinä muille.
Kulttuuriympäristöteko -palkinnon jakaa Satakunnan kulttuuriympäristötyöryhmä. Runsaat 20 vuotta toimineen työryhmän on nimennyt Varsinais-Suomen ELY-keskus ja vastaava alueellinen ryhmä toimii Suomen kaikissa maakunnissa. Siinä ovat edustettuina Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY-keskusten ohella Satakuntaliitto, Satakunnan Museo, Turun yliopisto, Metsähallitus, ProAgria Länsi-Suomi / Maa- ja kotitalousnaiset ja muutamat alueen kunnat. Ryhmän tehtävänä on edistää ja ohjata maakunnassa tehtävää kulttuuriympäristötyötä sekä lisätä yhteistyötä ja tiedonkulkua toimijoiden kesken.
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Kirsti Virkki, Varsinais-Suomen ELY-keskus, p. 0295 022 525
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
En ny anvisning om behandling av växt- och jordavfall som innehåller invasiva främmande arter har publicerats4.2.2025 15:00:00 EET | Pressmeddelande
I Finland har en ny anvisning publicerats som förenhetligar praxisen för hur man behandlar och tar emot växt- och jordavfall som hör till invasiva främmande arter. Målet är att säkerställa en smidig och enhetlig verksamhetsmodell för hur man behandlar avfall från främmande arter i hela landet.
Uusi ohje haitallisia vieraslajeja sisältävän kasvi- ja maa-ainesjätteen käsittelystä on julkaistu4.2.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Suomessa on julkaistu uusi ohje, joka yhtenäistää haitallisiin vieraslajeihin kuuluvien kasvi- ja maa-ainesjätteen käsittelyä ja vastaanottoa koskevat käytännöt. Tavoitteena on varmistaa sujuva ja yhtenäinen toimintamalli vieraslajikasvijätteen käsittelylle koko maassa.
Tilläggsanslag från riksdagen främjar restaureringen av åar i Österbotten och Södra Österbotten4.2.2025 11:00:00 EET | Pressmeddelande
I december 2023 beviljade riksdagens finansutskott särskilt understöd för två restaureringsprojekt. Via fiskerimyndigheten vid NTM-centralen i Egentliga Finland går 110 000 euro till Närpes å och 100 000 euro till Esse å. Understöden används inom fleråriga restaureringsprojekt där projektledarna har samlat in medfinansiering från kommuner, företag och andra aktörer på orten.
Lisää puhtia Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan jokivesistöjen kunnostuksiin eduskunnan lisämäärärahalla4.2.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi joulukuussa 2023 päätöksellään erillisavustusta kahdelle jokivesistöjen kunnostushankkeelle: Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen kautta ohjataan Närpiönjoelle 110 000 euroa ja Ähtävänjoelle 100 000 euroa. Avustukset käytetään monivuotisissa kunnostushankkeissa, joiden omarahoitusosuus on hankevetäjien toimesta kerätty paikallisilta kunnilta, yrityksiltä ja muilta toimijoilta.
Itä-Suomen maanteiden korjaus- ja päällystystyöt 20253.2.2025 15:43:59 EET | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus varautuu käyttämään vuonna 2025 päällystetyn tieverkon korjaus-, päällystys- ja tiemerkintätöihin Itä-Suomessa (Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnat) yhteensä noin 55 miljoona euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme