
Fennovoima on päättänyt Hanhikivi 1 -ydinvoimalan laitostoimitussopimuksen Rosatomin kanssa
Käytännössä laitostoimitussopimuksen päättäminen tarkoittaa, että yhteistyö RAOS Projectin kanssa on päättynyt välittömin vaikutuksin, ja sekä suunnittelu- ja lisensointityö että työt Hanhikivi 1 -työmaalla RAOS Projectin kanssa päättyvät.
“Valitettavasti laitostoimituksen päättämisellä arvioidaan olevan merkittäviä vaikutuksia Fennovoiman työntekijöihin. Vaikutusten arvioidaan koskevan lisäksi kaikkia toimitusketjun toimijoita ja Pyhäjoen aluetta. Päätavoitteenamme on tukea henkilöstöä pitämällä heidät ajan tasalla tilanteesta ja toimia tiiviissä yhteistyössä henkilöstömme ja luottamushenkilöiden kanssa. Lisäksi ylläpidämme työmaa-aluetta”, sanoo Fennovoiman toimitusjohtaja Joachim Specht.
“Laitostoimituksen päättämistä RAOS Projectin kanssa ei ole tehty kevyin perustein. Näin suuressa hankkeessa on merkittäviä ja monisyisiä näkökulmia, ja hankkeeseen liittyvät päätökset tehdään aina huolellisen harkinnan perusteella. Ymmärrämme täysin päätöksen vaikutukset, ja teemme parhaamme niiden hallitsemiseksi”, sanoo Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja Esa Härmälä.
Fennovoima antaa lisätietoa päätöksestä ja vastaa mahdollisiin kysymyksiin maanantaina 2.5.2022 järjestettävässä tiedotustilaisuudessa. Erillisiä henkilökohtaisia haastatteluja emme tässä vaiheessa anna. Tilaisuus järjestetään Technopoliksen tiloissa Helsingin Salmisaaressa klo 12:00 osoitteessa Hiilikatu 3.
Pyydämme osallistujia ilmoittamaan etukäteen osoitteeseen communications@fennovoima.fi. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä osallistujan nimen sekä edustettavan median.
Tietoja julkaisijasta
Fennovoima on ydinenergiayhtiö, joka perustettiin suomalaisten yritysten tarpeisiin. Yhtiön Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitos tuottaa valmistuttuaan noin kymmenyksen Suomen sähköstä, päästöttömästi ja luotettavasti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fennovoima Oy
Fennovoima cuts its activities significantly22.6.2022 14:06:22 EEST | Press release
On 10 May 2022, Fennovoima started the change negotiations, concerning its entire personnel. The change negotiations ended on 21 June. As a result of negotiations, Fennovoima will significantly reduce its operations. Staff terminations will be implemented during 2022. Before the reductions Fennovoima has 356 employees and at the beginning of 2023 Fennovoima will have less than 10 employees.
Fennovoima supistaa toimintojaan voimakkaasti22.6.2022 14:04:26 EEST | Tiedote
Fennovoima käynnisti 10.5.2022 koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut, jotka päättyivät 21.6. Neuvotteluiden tuloksena Fennovoima supistaa toimintojaan voimakkaasti. Henkilöstövähennykset toteutetaan vuoden 2022 aikana. Ennen henkilöstövähennyksiä Fennovoimalla on 356 työntekijää ja vuoden 2023 alussa alle 10 työntekijää.
Fennovoima has withdrawn the Hanhikivi 1 Construction License Application – focus is now on preserving the Pyhäjoki site24.5.2022 09:35:07 EEST | Press release
On Tuesday 24th May 2022, Fennovoima has withdrawn the Hanhikivi 1 nuclear power plant Construction License Application. On 2nd May 2022, Fennovoima announced that it had terminated the EPC contract of plant delivery with RAOS Project due to RAOS Project’s significant delays and inability to deliver the project.
Fennovoima peruu Hanhikivi 1 -ydinvoimalan rakentamislupahakemuksen – keskittyy Pyhäjoen työmaan ylläpitämiseen24.5.2022 09:31:20 EEST | Tiedote
Fennovoima on tiistaina 24.5. perunut Hanhikivi 1 -ydinvoimalan rakentamislupahakemuksen. Yhtiö tiedotti 2.5. päättäneensä RAOS Projectin kanssa solmitun laitostoimitussopimuksen johtuen RAOS Projectin merkittävistä viiveistä ja kyvyttömyydestä toteuttaa hanke.
Fennovoima has terminated the contract for the delivery of the Hanhikivi 1 nuclear power plant with Rosatom2.5.2022 10:05:41 EEST | Press release
Fennovoima has terminated the EPC contract of plant delivery with RAOS Project due to RAOS Project's significant delays and inability to deliver the project. There have been significant and growing delays during the last years. The war in Ukraine has worsened the risks for the project. RAOS has been unable to mitigate any of the risks.