Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen strategia on hyväksytty
”Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen strategia hyväksyttiin tietääksemme ensimmäisenä hyvinvointialuestrategiana Suomessa ja tästä voimme olla ylpeitä. Vaikuttava strategiatyömme on huomioitu muun muassa valtiovarainministeriössä ja sosiaali- ja terveysministeriössä. Meillä on nyt todella hyvä mahdollisuus aidosti kehittää palveluita alueellamme. Emme ole vielä ulosmitanneet niitä mahdollisuuksia, joita palveluiden integraatiolla – siis palveluiden välisellä yhteistyöllä ja yhteensovittamisella –voimme saavuttaa”, toteaa hyvinvointialueen johtaja Ilkka Luoma.
Osana hyvinvointialuestrategiaa aluevaltuusto hyväksyi myös hyvinvointialueen palvelulupauksen ”Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus – yhdessä tehden” sekä arvot, joita ovat Näemme ihmisen, Kohtaamme ammattitaidolla, Edelläkävijänä vaikuttavuudessa.
Hyväksytty hyvinvointialuestrategia sisältää myös toiminnan painopisteet sekä strategiset periaatteet, joiden avulla pyritään palvelulupauksen täyttämiseen ja jotka ohjaavat kehittämistyötä, päätöksentekoa ja poliittista ohjausta. Näihin liittyen aluevaltuusto nosti onnistumisen kannalta avaintekijöiksi erityisesti perustason ja ennalta ehkäisevien palveluiden merkityksen, palveluiden vaikuttavuuden sekä osaavan henkilöstön saatavuuteen ja jaksamiseen liittyvät tekijät.
”Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia strategiatyöhön osallistuneita tahoja – Pohjois-Pohjanmaan ääni kuuluu strategiassa vahvasti. Nyt hyväksytyn strategian pohjalta laaditaan syksyllä päätöksentekoon tuleva sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämissuunnitelma sekä pelastustoimen palvelutasopäätös, jotka tarkentavat palveluiden tarjoamiseen liittyviä tavoitteita ja konkreettisia toimenpiteitä. Strategian sisällöt ja toimeenpano täsmentyvät myös muissa hyvinvointialueen toimintaa, taloutta ja kehittämistyötä koskevissa ohjelmissa”, kertoo sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto.
Hyvinvointialueen strategiaan liittyvä valmistelutyö on aloitettu vuonna 2020 alkaneessa POPsoten palvelustrategia-hankkeessa ja se on jatkunut aktiivisesti myös hyvinvointialueen esivalmisteluvaiheessa lakien voimaan tulon jälkeen.
”Nyt hyväksytyn strategian lähtökohtana ovat Pohjois-Pohjanmaan väestön palvelutarpeet sekä hyvinvointialueen erityispiirteet, joista olemme saaneet valmisteluvaiheessa kattavan aineiston. Strategian valmisteluun on osallistunut eri tavoin lähes 10 000 alueen ihmistä – määrä on merkittävä. Hyvinvointialueen tuleva rahoitus tarkentuu vielä ja se haastaa meitä, mutta yhdessä tekemällä ja aidosti palveluita kehittämällä ja uudistamalla, meillä on kuitenkin strategian pohjalta hyvät mahdollisuudet varmistaa myös talouden tasapaino”, sanoo sote-palvelujen järjestämisen valmistelija Anu Vuorinen.
Hyvinvointialueen strategia löytyy kokonaisuutenaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta.
Strategiasta järjestetään toukokuussa erillinen yleisötilaisuus. Lisäksi medialle järjestetään 13.5. kello 8.30 oma tilaisuus, jossa voi kysyä strategiasta ja valmistelutyöstä hyvinvointialueen johdolta ja päättäjiltä. Kutsut molempiin tilaisuuksiin julkaistaan myöhemmin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@ouka.fiAnu VuorinenSote-palvelujen järjestämisen valmistelija
Puh:044 365 5473anu.vuorinen@oulunkaari.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue vastaa alueen julkisista sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista 1.1.2023 alkaen.
Hyvinvointialueella työskentelevät 18 000 työntekijää tarjoavat asukkaille entistä yhtenäisempiä sosiaali-, terveys- ja pelastusalan palveluita. Alan ammattilaisille tarjoamme tiiviimmän yhteistyöverkoston ja uuden tavan kehittää palveluita. Budjettimme on noin 1,7 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Hailuodon terveyskeskuksen vastaanottotoiminta siirtyy Pohteelle kesäkuusta alkaen6.5.2024 09:25:19 EEST | Tiedote
Hailuodon terveyspalveluista lääkäripalvelu ja hoidon tarpeen arviointi siirtyvät Pihlajalinna Oy:ltä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tuottamaksi 1. kesäkuuta 2024 alkaen.
Suun terveydenhuollon palvelut tuodaan lähelle asukkaita - Pohteen ensimmäinen liikkuva hammashoitola Pohdent käyttöön Vaalassa3.5.2024 12:06:24 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella kehitetään liikkuvia suun terveydenhuollon palveluja. Ensimmäinen liikkuva hammashoitola otetaan käyttöön Vaalassa. Avoimien ovien tapahtumaa vietetään 8.5.2024.
Hoidon jatkuvuusmalli Kaakkurin hyvinvointikeskuksessa ja Oulunsalon terveysasemalla2.5.2024 16:17:23 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella käynnissä olevassa kehittämishankkeessa edistetään hoidon jatkuvuusmallin käyttöönottoa. Hoidon jatkuvuusmallin käyttöönoton tavoitteena on parantaa hoidon jatkuvuutta ja saatavuutta perusterveydenhuollossa.
Pohteen sosiaalipalveluissa kirjattujen tietojen näkyminen OmaKannassa laajenee uusiin kuntiin2.5.2024 11:28:59 EEST | Tiedote
Korjaus 29.4.2024 lähettämäämme tiedotteeseen: Vain osa lastensuojelussa kirjatuista tiedoista tulee asiakkaille näkyviin OmaKantaan. Kokonaisuudessaan lastensuojelussa kirjatut tiedot tulevat näkymään vasta myöhemmässä vaiheessa. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen sosiaalipalveluissa kirjattuja tietoja alkaa 2.5.2024 näkyä OmaKannassa sosiaalipalvelujen asiakkaille, jotka asuvat Haapajärvellä, Haapavedellä, Iissä, Kalajoella, Merijärvellä, Pudasjärvellä, Pyhäjoella, Pyhäjärvellä, Pyhännällä, Oulaisissa, Raahessa, Reisjärvellä, Siikajoella, Taivalkoskella, Utajärvellä ja Vaalassa.
Kuljetuspalvelut tilataan jatkossa Matkakeskuksesta Alavieskassa, Ylivieskassa, Nivalassa ja Sievissä2.5.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella tulee muutoksia kuljetuspalvelujen tilaamiseen Alavieskassa, Ylivieskassa, Nivalassa ja Sievissä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme