
Stalalta kaksi uutta mallistoa design-maailman huipulta

Trace -mallisto on kuin ikkuna arkkitehti Gert Wingårdhin mieleen
Aktiivisena arkkitehtina yli neljänkymmenen vuoden ajan toimineen Gert Wingårdhin ensisijaisia työkaluja ajatusten ja ideoiden visualisointiin ovat olleet käsi ja kynä. Trace -mallistossaan Wingårdh tutkii luovan prosessin sisintä olemusta, eli hetkeä, jolloin ajatus muovautuu viivaksi. Erilaisten kynien, musteiden ja pensseleiden avulla Wingårdh antaa viivojen ja roiskeiden virrata eri suuntiin erilaisilla voimakkuuksilla. Lopputuloksena syntyi seitsemän kuosia, joita voisi kuvailla käsin piirretyiksi ajatusten häivähdyksiksi. Trace -mallisto onkin kuin ikkuna arkkitehti Gert Wingårdhin mieleen.
Gert Wingårdhin Trace-mallisto lanseerataan 5.5.2022 yhdessä Matti Klenell’n suunnitteleman Grid-malliston kanssa. Molemmat mallistot ovat osa StalaTex -konseptia, joka sai alkunsa Stalan julkaistessa Harri Koskisen suunnitteleman malliston vuonna 2019.
Matti Klenell suunnitteli Stalalle graafisen malliston: ”Kuviot luovat sensaatiomaisen kontrastin ruostumattomaan teräkseen”
Suunnitteluprosessissa Matti Klenell lähti visiosta luoda kuvioita, jotka ovat selkeitä graafisia sisustuselementtejä. Klenell tutki kuvioiden käyttöä arkkitehtuurissa ja kehitti ajatusta, miten niitä voitaisiin hyödyntää mielenkiintoisella tavalla yhdessä ruostumattoman teräksen kanssa. Lopputuloksena syntyi nimensä veroinen Grid-mallisto, joka sisältää kahdeksan kuosia.
”Halusin luoda suuria ja voimakkaita abstrakteja kuoseja, jotka erottaa jo kaukaa. Uskon, että tämä mallisto tarjoaa sekä visuaalisesti kiehtovan että toiminnallisen käyttökokemuksen. StalaTex -konsepti tuntuu ällistyttävän tuoreelta ja modernilta, kun sen näkee todellisessa käyttöympäristössään.”, kuvailee Klenell.
StalaTex on uraauurtava teknologia, joka mullistaa ruostumattoman teräksen käytön
StalaTex tuo teräkseen pehmeyttä. Laserkuvioidut, ruostumattomasta teräksestä valmistetut tuotteet on suunniteltu kestämään elämää. StalaTex -kuosit eivät kulu tai haalistu kovassakaan käytössä ja ne häivyttävät lisäksi naarmujen ja tahrojen erottuvuutta tasopinnoista. Kansainvälisesti palkittu StalaTex-teknologia on kestävä ja ekologinen menetelmä kuvioida ruostumattoman teräksen pintaa.
StalaTex on saatavana keittiön työtasoihin, tiskipöytiin, välitilalevyihin, sekä nyt uutuutena myös kalusteoviin ja peitelevyihin.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.TRACE - Gert Wingårdhin kuvioitu ruostumattoman teräksen mallisto Stalalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi HärkönenToimitusjohtajaStala Oy
Puh:+35840 093 4119pasi.harkonen@stala.comAnne KanervoMarkkinointi- ja viestintäpäällikköStala Oy
Puh:+358406526165Puh:+358406526165anne.kanervo@stala.comKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Stala on suomalainen muotoiluyritys, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi innovatiivisia ratkaisuja funktionaalisiin kodin tiloihin.Osaamisemme ydinaluetta on ruostumattoman teräksen, suomalaisen muotoilun ja käytännöllisyyden yhdistäminen.Valmistamme Lahden tehtaallamme tuotteita, joilla on Avainlippu- ja Design from Finland -merkit. Tuotteitamme viedään myös ulkomaille. Stala Oy on syyskuusta 2020 lähtien ollut osa Kovinoplastika Lož Groupia. www.stala.fi
Ruotsalainen muotoilija Matti Klenell (s. 1972), MFA, valmistui Konstfackin taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1999. Hän löysi nopeasti oman kutsumuksensa tilankäyttöön ja arkkitehtuuriin liittyvän tuotesuunnittelun saralta. Nykyään Tukholmasta käsin toimiva Klenell tekee toimeksiantoja lukuisille ruotsalaisille ja ulkomaalaisille asiakkaille. Hän on sekä luonut uniikkeja taideteoksia että suunnitellut sarjavalmisteisia tuotteita yhteistyössä tunnettujen merkkien kuten Iittalan, Lintexin, Fontana Arten ja Offecctin kanssa. Klenell on ansainnut lukuisia palkintoja, ja hänen suunnitelmiaan on nähtävillä useissa museoissa. Klenell tunnetaan Ruotsin muotoiluyhteisön tiennäyttäjänä.
Gert Wingårdh on toiminut arkkitehtinä yli 40 vuotta. Vuonna 1977 hän perusti Wingårdh Architects -yrityksen, josta on vuosien varrella kasvanut yksi Ruotsin merkittävimmistä arkkitehtitoimistoista. Toimiston laadukkaat hankkeet ovat ansainneet lukuisia kunnianosoituksia ja palkintoja sekä Ruotsissa että maailmalla. Gert Wingårdh on ainoa arkkitehti, joka on saanut arvostetun Kasper Salin palkinnon viidesti. Arlandan lennonjohtokeskus, Universeum -tiedekeskus Göteborgissa sekä Ruotsin suurlähetystöt Berliinissä ja Washingtonissa ovat kaikki hänen käsialaansa. Vuonna 1999 Wingårdh nimitettiin Chalmersin teknillisen korkeakoulun kunniatohtoriksi. Lisäksi hän toimii asiantuntijaroolissa huippusuositussa ruotsalaisessa Unelmakoti -ohjelmassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stala Oy
Stalalle Red Dot Award: Product Design 2023 -palkinto13.4.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Stala voitti Red Dot Award: Product Design 2023 -palkinnon kuvioiduilla ruostumattomilla StalaTex-teräspinnoillaan
Stalan uutuudet Habitare -messuilla 7.-11.9.20225.9.2022 11:20:38 EEST | Tiedote
Stala tuo Habitareen uutuuksia teräspinnoillaan. Kuvioitua ja kuvioimatonta ruostumatonta terästä on nähtävillä kahdella eri osastolla. Tervetuloa Dream Cozyn luomalle yhteisosastollemme 6e51 sekä Signals -trendinäyttelyyn Ahead-hallissa!
Lahtelainen Stala Oy Euroopan ympäristöpääkaupungista voitti Green GOOD DESIGN® 2021 -palkinnon ruostumattomilla StalaTex™-teräspinnoillaan27.4.2021 08:52:55 EEST | Tiedote
European Centre for Architecture Art Design and Urban Studies ja The Chicago Athenaeum: Museum of Architecture and Design ovat myöntäneet StalaTexille Green GOOD DESIGN® 2021 -palkinnon, joka on yksi maailman arvostetuimmista muotoilupalkinnoista. Green GOOD DESIGN® -palkinto on Eero Saarisen sekä Charles ja Ray Eamesin Chicagossa vuonna 1950 perustaman alkuperäisen GOOD DESIGN -ohjelman erityispalkinto.
Stala Oy:n Seitsikko -tiskipöydille ja välitilalevyille on myönnetty Avainlippu-merkki17.2.2021 08:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt lahtelaisen Stala Oy:n Seitsikko -tuoteperheelle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetusta tuotteesta. Seitsikko on tuoteperhe, johon kuuluu asiakasmitoitetut ruostumattomasta teräksestä valmistetut tiskipöydät, työtasot ja välitilalevyt.
Kovinoplastika Lož Group ostaa Stala Oy:n23.9.2020 15:37:19 EEST | Tiedote
Slovenialainen metallinjalostusyritys, Kovinoplastika Lož Group, on ostanut 100% Stala Oy:n osakekannasta 23.9.2020 allekirjoitetulla kauppasopimuksella. Stalatube Oy:n omistukseen kauppa ei vaikuta, koska jo vuodesta 2004 alkaen yritykset ovat olleet täysin erillisiä. Stala Oy on vuodesta 1972 toiminut lahtelainen keittiöallas- ja tasovalmistaja, jonka strategisena myyntialueena ovat pohjoismaiset markkinat.