Kierrätettäviä pahvilavoja valmistava KraftPal valitsi Tampereen seudun – suunnitelmissa vähintään miljoona lavaa vuodessa
6.5.2022 11:22:06 EEST | Business Tampere | Tiedote

KraftPal Finland Oy valitsi tuotantolaitoksensa sijoituspaikaksi Tampereen seudun, koska suuri osa yhtiön asiakkaista on 250 kilometrin säteellä Tampereelta. Lempäälän Marjamäen alue taas valikoitui houkuttelevimmaksi vaihtoehdoksi, sillä Marjamäkeen on kasvanut kiinnostava yrityskeskittymä. Marjamäki sopii KraftPalin ajatusmaailmaan myös ympäristöarvoiltaan.
– Meidän tuotteemme on ympäristöystävällinen ja täysin kierrätettävä, Marjamäen tavoitteena taas on olla ns. nollapäästöalue, joka tuottaa sähkönsä aurinkokennoilla ja biokaasulla, sanoo KraftPal Nordicsin operatiivinen johtaja Jarmo Palukka.
– On hienoa, että KraftPal valitsi Lempäälän Marjamäen yritysalueen. Alue on kehittynyt viime vuosina merkittävästi; Marjamäessä sijaitsee jo noin 400 yritystä ja yli 2000 työpaikkaa, toteaa Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Kari Löytty.
– Tampereen seutu kiilasi kärkeen, kun yritys teki perusteellista analyysia Suomen parhaasta sijaintipaikasta, josta löytyvät hyvien yhteyksien lisäksi myös osaavat tekijät. Tervetuloa sijoittumaan ja kasvamaan Lempäälään! toivottaa teollisuuden asiakasvastaava Jouni Myllymäki Business Tampereesta.
Tuotantolinjasto saapuu tänä vuonna
KraftPalin tilat valmistuivat Marjamäkeen helmikuun lopulla ja pahvilavoja valmistava täysautomatisoitu kone saapuu sinne Sloveniasta tänä vuonna. Aikataulu tarkentuu myöhemmin. Sen jälkeen Lempäälässä käynnistyy tuotanto, jossa valmistetaan miljoona pahvilavaa vuodessa.
KraftPal työllistää alkuvaiheessa noin 10 henkeä. Keskeisimmät rekrytoinnit on jo tehty ja osaajat löydetty.
Marjamäessä on tilaa kasvulle
Pahvilavojen ja niiden tuotantoprosessin oikeudet omistava KraftPal Technologies julkisti helmikuussa saamansa huomattavan pääomasijoituksen, joka nopeuttaa pahvilavojen maailmanvalloitusta.
KraftPal Nordicsin tavoitteena on saada 3–5 vuodessa sijoitettua yhteensä 10–15 tuotantolinjastoa Pohjolaan ja Kanadaan. Lempäälässäkin on varauduttu kasvuun.
– Nykyiseen tilaamme mahtuu toinen linjasto ja tontilla on vielä tilaa rakentaa. Uskon, että toinen kone voisi tulla Lempäälään kohtuullisen nopeasti, Palukka arvioi.
Lisätietoja:
www.kraftpal.fi
www.kraftpal.com
Martin Wichmann
CEO, KraftPal Nordics
+358 505 285 391
martin.wichmann@kraftpal.fi
Jarmo Palukka
COO, KraftPal Nordics
+358 400 581 589
jarmo.palukka@kraftpal.fi
Kari Löytty
toimitusjohtaja
Lempäälän Kehitys Oy
+358 40 572 7931
kari.loytty@lempaala.fi
Jouni Myllymäki
asiakkuusvastaava, teollisuus
Business Tampere
+358 50 434 5820
jouni.myllymaki@businesstampere.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Martin Wichmann
CEO, KraftPal Nordics
+358 505 285 391
martin.wichmann@kraftpal.fi
Jarmo Palukka
COO, KraftPal Nordics
+358 400 581 589
jarmo.palukka@kraftpal.fi
Kari Löytty
toimitusjohtaja
Lempäälän Kehitys Oy
+358 40 572 7931
kari.loytty@lempaala.fi
Jouni MyllymäkiAsiakkuusvastaava, teollisuus
Puh:050 434 5820jouni.myllymaki@businesstampere.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Tampere
Business Tampere avasi toimiston Lviviin vahvistamaan yritysten liiketoimintaa Ukrainassa17.9.2026 19:00:00 EEST | Uutinen
Toimisto vahvistaa Tampereen kaupunkiseudun yritysten toimintamahdollisuuksia Ukrainan kehittyvässä taloudessa. Lvivin toimisto on väylä kumppaneiden, asiakkaiden ja uuden liiketoiminnan löytämiseen.
Maailman johtavat kuvankäsittelyn tutkijat ja yritykset kokoontuvat Tampereelle IEEE ICIP 2026 -konferenssiin14.9.2026 16:59:02 EEST | Tiedote
IEEE International Conference on Image Processing (ICIP) 2026 -konferenssi kokoaa Tampereelle Tampere-taloon 13.–17. syyskuuta yli tuhat tutkijaa, teknologia-asiantuntijaa ja alan johtajaa eri puolilta maailmaa.
Voiko Tampere-Pirkkalasta kehittyä nykyistä merkittävämpi kansainvälisen matkustaja- ja rahtiliikenteen solmukohta?7.9.2026 16:52:56 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tampere Aviation Forum -hybridiseminaari kokoaa yhteen ilmailun, logistiikan ja elinkeinoelämän asiantuntijoita keskustelemaan ilmailun ja logistiikan tulevaisuudesta sekä Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehittämismahdollisuuksista. Lentoliikenteen ja -rahdin tulevaisuus on syyskuun 10. päivänä Tampere Aviation Forumiin teema.
Voiko sovellus opettaa lapset liikkumaan? 18 tamperelaista koulua mukana uudessa tutkimuksessa31.8.2026 16:38:41 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston DigiKids-tutkimus selvittää, kuinka koulupäivään ja koteihin tuotavat lyhyet, sovelluksen käynnistämät liikuntahetket vaikuttavat 6–8-vuotiaiden liikuntataitoihin ja liikkumiseen. Tutkimuksessa käytettävän tamperelaisen Geego Kids -sovelluksen erikoisuus on, että sen ääreen ei ole tarkoitus jäädä: näyttö antaa tehtävän, lapsi liikkuu.
FREIJA nimittää kokeneen suomalaisen teollisuusjohtajan johtamaan laajamittaista e-metaanituotannon kehitystä3.7.2026 10:53:37 EEST | Tiedote
FREIJAn osakkeenomistajat ovat nimittäneet Joni Lukkaroisen yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi tukemaan yhden Euroopan suurimman e-metaanihankkeen etenemistä Suomessa. Yli 25 vuoden kokemuksellaan kansainvälisten, pääomavaltaisten teollisuusyritysten johtamisesta ja hallitustyöskentelystä hän vahvistaa merkittävästi FREIJAn strategista osaamista sekä kykyä toteuttaa mittavia teollisia investointihankkeita. Lukkaroisella on laaja kokemus johtotehtävistä ja hallitustyöstä sekä pohjoismaisissa että kansainvälisissä teollisuusyrityksissä, kuten Nesteessä, Metsä Groupissa ja Kronochem Groupissa. Hän toimi Terrafamen toimitusjohtajana kahdeksan vuoden ajan ja johti yhtiötä merkittävän kasvun, tuotannon laajentamisen sekä suurten investointiohjelmien läpi. Tällä hetkellä hän toimii neuvonantajana Arctial Groupissa, jonka taustalla ovat Vargas, Rio Tinto ja Mitsubishi. Arctial Group kehittää Suomeen useiden miljardien eurojen arvoista primäärialumiinitehdasta. Lukkaroisen nimitys ajoittuu vai
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


