Vammaisten tyttöjen ja naisten asema Suomessa on edelleen heikko – Kalevala Koru ja Rusetti ry nostavat näkyvyyttä yhteiskunnassa
Kalevala Koru on naisten perustama ja omistama, Suomen tunnetuin koruvalmistaja, joka rohkaisee jokaista tyttöä ja naista nousemaan näkyväksi, puhumaan lujempaa ja kurottamaan korkeammalle. Kalevala Korun strategian ytimessä on hyvän tekeminen, ja yritys käyttää vuosittain kolmanneksen tuloksestaan henkilöstölle ja naisia ja tyttöjä tukeviin hankkeisiin.
Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys Rusetti ry on perustettu vuonna 2016 kannustamaan vammaisia tyttöjä, naisia ja naiseksi identifioituvia pitämään huolta omasta hyvinvoinnistaan, toteuttamaan unelmiaan ja voimaantumaan. Yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä Rusetti tuo esiin naiserityistä näkökulmaa vammaisten tyttöjen ja naisten kannalta ja edistää erityisesti YK:n vammaissopimuksen toteutumista naisten osalta Suomessa.
Hyväntekeväisyyskumppanuudessa keskeistä on, että vammaiset tytöt ja naiset luovat toinen toisilleen mahdollisuuksia voimaantua, saada esikuvia, kohdata ja nousta näkyväksi. Kalevala Koru rahoittaa toiminnan. Lahjoitettava summa on 50.000 euroa ja summa on järjestökentällä poikkeuksellisen suuri sekä vaikuttavuudeltaan että euromääräisesti. Kalevala Korun rahoittamalla Rusetin vertaistoiminnalla pyritään tavoittamaan mahdollisimman laajasti vammaisia tyttöjä ja naisia Suomessa.
Suomen ensimmäinen vammaisten naisten verkkosivusto ja yhteisölliset leirit vahvistavat itsetuntoa ja uskoa omiin mahdollisuuksiin.
Konkreettisesti yhteistyö tarkoittaa Kalevala Korun rahoittamaa vammaisten tyttöjen voimaannuttavaa leiriä, jolle on suuri tarve. Lisäksi rahoituksella mahdollistetaan uudenlaisen äänitorven luominen – yhdessä perustettava vammaisettytöt.fi on Suomen ensimmäinen vammaisilta naisilta vammaisille naisille toimitettu verkkosivusto. Leirit ja vertaistuotettu verkkosivusto toimivat alustana kohtaamisille, oman elämän näkyväksi tekemiselle ja mahdollisuuksille löytää esikuvia ja kokea tulleensa nähdyksi.
“Tutkimusten mukaan vammaiset tytöt ja naiset kokevat voimakasta syrjintää ja osattomuuden tunnetta suomalaisessa yhteiskunnassa. Haluamme omalta osaltamme olla mukana nostamassa heitä näkyviksi, joten hyväntekeväisyyskumppanin valinta oli arvojemme pohjalta hyvin luonnollinen. Koemme, että Rusetin kanssa tehtävällä yhteistyöllä meillä on aidosti mahdollisuus päästä tähän tavoitteeseen rohkaisemalla ja vahvistamalla vammaisten tyttöjen uskoa itseensä, omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa”, kertoo Kalevala Korun design- ja vastuullisuusjohtaja Maria Uunila.
“Meille vammaisina naisina tämä uniikki ja erityislaatuinen yhteistyö on maailmaa mullistava. Kalevala Koru on toimijana paras mahdollinen kumppani edistämään YK:n vammaissopimuksen mukaisesti vammaisten tyttöjen ja naisten asemaa yhteiskunnassamme. Tällä yhteistyöllä pääsemme vaikuttamaan ennakkoluuloihin, asenteisiin ja luomaan parempaa tulevaisuutta jokaiselle vammaiselle tytölle ja naiselle.” Rusetti ry:n Marja Pihnala ja Anni Täckman kertovat.
Järjestettävillä leireillä on tarkoitus luoda kohtaamisia ja käsitellä avoimesti, vertaisten seurassa, elämää ja löytää näin omia voimaantumisen mahdollisuuksia. Hankkeen verkkosivu vammaisettytöt.fi on alusta, jolla tytöt ja naiset tuottavat itse sisältöä toisilleen, kohtaavat, löytävät omia vahvuuksiaan ja tulevat nähdyiksi. 13–29 -vuotiaille suunnatut leirit järjestetään 2022 syksyn ja talven 2023 aikana. Hankkeen sisältöjä ja etenemistä voi seurata osoitteessa vammaisettytöt.fi sekä Kalevala Korun verkkosivustolla kalevala.fi ja sosiaalisessa mediassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Uunila, Design- ja vastuullisuusjohtaja
Kalevala Koru puh 0207 611 203, maria.uunila@kalevala.fi
Kirsi Paakkari, Toimitusjohtaja
Kalevala Koru Puh 050 382 2025, kirsi.paakkari@kalevala.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1937 perustettu Kalevala Koru on Suomen rakastetuin korutalo ja merkittävin kultaseppien ja korualan ammattilaisten työllistäjä Suomessa. Kalevala-korut valmistetaan käsityönä yrityksen omalla tehtaalla Helsingin Konalassa yli 80 Korulaisen voimin. Kotimainen valmistus ja sosiaalinen vastuu ovat tärkeitä arvoja yrityksen toiminnassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kalevala Koru Oy
Kalevala Jewelry launches the new Itu collection at Copenhagen Fashion Week – designed by Martin Bergström and inspired by the power of Finnish nature6.8.2025 11:46:27 EEST | Press release
In August 2025, Kalevala launches a new jewelry collection called Itu (Finnish for “sprout”). The collection is designed by multidisciplinary designer and artist Martin Bergström, who works in both Sweden and Finland. The collection will debut during Copenhagen Fashion Week on August 6th at a Kalevala event, where the nearly 90-year-old brand will be presented to an international audience. Kalevala’s Creative Director is Aino Ahlnäs.
Kalevala Koru lanseeraa uuden Itu-korusarjan Kööpenhaminan muotiviikolla - Kalevala Korun ja Martin Bergströmin uutuudesta versoo pohjoisen luonnon voimaa6.8.2025 10:36:04 EEST | Tiedote
Kalevala Koru lanseeraa elokuussa 2025 uuden Itu-kokoelman, joka saa ensiesittelynsä 6. elokuuta Copenhagen Fashion Week -tapahtumassa. Kokoelman on suunnitellut monialainen muotoilija ja taiteilija Martin Bergström, joka työskentelee sekä Ruotsissa että Suomessa. Sarja esitellään yleisölle ensimmäistä kertaa Kööpenhaminan muotiviikoilla Kalevala Korun omassa tapahtumassa, jossa kohta 90-vuotiasta brändiä tehdään tunnetuksi kansainväliselle yleisölle. Kalevala Korun luovana johtajana toimii Aino Ahlnäs.
Kalevala Koru ja Robes Rental aloittavat yhteistyön – ikonisen brändin korut vuokrattaviksi kestävällä tavalla6.5.2025 11:14:30 EEST | Tiedote
Suomalainen korubrändi Kalevala ja muodin vertaisvuokrauspalvelu Robes Rental pilotoivat uudenlaisen yhteistyömallin, jossa rajattu valikoima Kalevala-koruja tuodaan vuokrattavaksi kuluttajille. Kalevala Koru avaa 7.5.2025 oman profiilin Robes-sovelluksessa, jolloin Kalevala-koruja voi ensimmäistä kertaa vuokrata suoraan sovelluksen kautta ympäri Suomen sekä Robes Rentalin ja Helsingin showroomilta.
RAKAS Rolf Ekroth x Kalevala -kollaboraation lanseeraus Kööpenhaminan muotiviikolla 5.8.20246.8.2024 12:00:56 EEST | Tiedote
Rolf Ekroth tuo lavatanssit ja suomalaisuuden syvimmän olemuksen Kööpenhaminan muotiviikoille. Lanseeraamme yhdessä RAKAS Rolf Ekroth x Kalevala -kollaboraation, johon sisältyy monikäyttöinen koru sekä huiveja. Korut on valmistettu kierrätyshopeasta suomalaisena käsityönä Kalevala Korun tehtaalla Helsingissä. RAKAS-koru toimii korvakoruna, huivikoruna ja monikäyttöisenä asusteena, jonka stailaamisessa vain mielikuvitus on rajana.
Kalevala Koru hälventää koru- ja designmaailman rajaa. Uusi Männyt-mallisto lanseerataan syksyllä 2024.31.5.2024 17:30:02 EEST | Tiedote
Kalevala lanseeraa syksyllä 2024 uuden Männyt-korumalliston, jossa yhdistyy suomalaisen luonnon mystiikka ja moderni, innovatiivinen muotoilu. Männyt-korusarja on ensimmäinen Aino Ahlnäsin, Kalevala Korun uuden luovan johtajan ulostulo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme