Ammattiliitto JHL hyväksyi kunta-alan sovintoehdotuksen ehdollisena
Ammattiliitto JHL:n edustajisto hyväksyi tiistai-iltana sovittelulautakunnan tekemän sovintoesityksen kunta-alan työehtokiistaan. Esitys hyväksyttiin sillä ehdolla, että muutkin osapuolet sen hyväksyvät. Edustajiston ratkaisu ei ollut yksimielinen. Äänestysluvut olivat kuitenkin selvät: 67 edustajaa äänesti hyväksymisen puolesta, 27 hyväksymistä vastaan. Myös yksi tyhjä ääni annettiin.
Sovintoesityksen sisällöstä käytettiin useita puheenvuoroja, joista osassa puolustettiin esityksen pitkäaikaisia vaikutuksia, osassa kritisoitiin palkkaohjelman työnantajavetoisuutta. Palkkaohjelman vaikutus on 5,1 prosenttia ja se jaettaisiin paikallisina erinä. Palkkaohjelma tukee työvoimapulan ratkaisua, henkilökohtaisia palkanlisiä ja palkankorotuksia.
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laineen mukaan kolmevuotinen sopimus on palkankorotusrakenteeltaan sellainen, että se murtaa niin sanotun Suomen mallin.
- Sovintoesityksessä seuraavan kolmen vuoden palkankorotukset tulisivat olemaan vähintään 1,9 prosenttia vuodessa riippumatta siitä, mitä vientialoilla ja teollisuudessa sovittaisiin. Lisäksi, mikäli näillä aloilla sovittaisiin paremmista korotuksista, erotus laskettaisiin myös mukaan kunta- ja hyvinvointialueiden palkankorotuksiin. Käytännössä kunta-ala on sovintoehdotuksen kautta rikkonut työmarkkinoiden lasikaton, koska yksityisen sektorin palkankorotusten määrä tuo julkiselle sektorille lisää palkkaliukumarahaa.
- Kustannusvaikutuksiltaan ensimmäinen vuosi on korotusten osalta 2,53, toisen vuoden osalta 4,8 prosenttia ja kolmannen vuoden osalta jopa 10 prosenttia.
Sovintoesityksen todelliset kustannukset ovat työnantajalle pelkkiä palkankorotuksia suuremmat. Tämä niin sanottu kustannusvaikutus tarkoittaa sitä, että palkankorotusten lisäksi työntekijät hyötyvät myös työehtosopimusten teksteihin tehdyistä, työelämän laatua parantavista muutoksista ja esimerkiksi työhyvinvointiin tehdyistä parannuksista.
- Palkankorotusten päälle tuleva viiden vuoden palkkaohjelma on samansuuruinen kaikille kunta-alan sopimusaloille. Sillä tartutaan työvoiman saatavuuden parantamiseen ja palkkausjärjestelmien uudistamiseen kannustavammiksi. Lisäksi vain hyvinvointialueilla sote-uudistuksen myötä palkkojen harmonisointiin on tulossa miljardi (1 000 000 000) euroa sovintoehdotuksen korotusten päälle, Niemi-Laine sanoo.
Myönteiseksi JHL katsoo myös perhepäivähoitajille tulevan kuukausipalkan ja työpaikkaohjaajien roolin huomioimisen sopimuksessa. Molemmat ovat pitkän linjan vaikuttamisen tuloksia. Perhevapaauudistuksen niveltäminen työehtosopimusmääräyksiin perheystävällisesti on ratkaisussa positiivista.
Niemi-Laine muistuttaa, että JHL:n linja on alusta asti ollut, että palkkaohjelma ja palkankorotukset kuuluvat kaikille.
- Tämä on alkua työlle, jolla nostamme kuntien pienipalkkaiset ammattilaiset täysin perusteettomasta palkkakuopasta. Esimerkiksi ensimmäisen vuoden palkankorotusten sekalinja ei kasvata palkkaeroja, vaan tukee matalapalkkaisten työntekijöiden asemaa, hän sanoo.
Sovintoesityksen voimaan tuleminen edellyttää kaikkien neuvotteluosapuolten hyväksyntää.
Kunta-alan työehdoista sopivat Julkisen alan unioni JAU, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote sekä työantajaa edustava Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.
Kunnissa ja hyvinvointialueille noudatetaan useita työehtosopimuksia. Niitä ovat kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES, kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS, kunnallinen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus TTES Sote-sopimus, OVTES sekä kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus LS.
Lisätiedot
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 165 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: HRT-områdets konduktörer går i tvådagarsstrejk7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Fackförbundet JHL har utlyst en två dagars arbetsnedläggelse i huvudstadsregionen på torsdag och fredag. Strejken omfattar arbetsuppgifter i lokaltrafiken inom ramen för järnvägsbranschens kollektivavtal. Strejken ordnas i protest mot avsikterna att ersätta VR:s konduktörer med ordningsvakter i HRT-områdets lokaltrafik.
JHL: HSL-alueen konduktöörit kahden päivän työnseisaukseen7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on julistanut kahden päivän työnseisauksen pääkaupunkiseudulla torstaina ja perjantaina. Kohteena ovat Raidealan työehtosopimuksen lähiliikenteessä olevat työtehtävät. Työnseisauksella liitto vastustaa VR:n konduktöörien korvaamista järjestyksenvalvojilla HSL-alueen lähiliikenteessä.
Valtion sopimus yleisen linjan mukainen – ensimmäinen korotus heinäkuussa5.5.2025 17:03:35 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n edustajisto hyväksyi tänään 5.5.2025 neuvottelutuloksen valtion uudeksi virka- ja työehtosopimukseksi. Myös muut palkansaajaosapuolet, JUKO ja Ammattiliitto Pro, ovat hyväksyneet sopimuksen. Valtion työmarkkinalaitos vie neuvottelutuloksen vielä valtioneuvoston käsittelyyn toukokuun aikana.
Evenemang Lönedag den 6.5 ställs in28.4.2025 11:30:25 EEST | Pressinbjudan
Kommun- och välfärdssektorns avtal uppnåddes sent på måndag kväll, så dagens evenemang Lönedag den 6.5 ställs in.
PALKKAPÄIVÄ-TAPAHTUMA 6.5. on peruttu.28.4.2025 11:30:25 EEST | Kutsu
Kunta- ja hyvinvointialan sopimukset syntyivät maanantaina myöhään illalla, joten Palkkapäivä- tapahtuma tänään 6.5. on peruttu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme