Tehy ja SuPer hylkäsivät sovintoehdotuksen, joukkoirtisanoutuminen uhkaa uusia hyvinvointialueita
11.5.2022 12:06:15 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

– Lautakunta ei ymmärtänyt hoitajapulan vakavuutta ja vaikutuksia. Toistan, että emme tee huonoa sopimusta. Meillä ei ole kiire. Tärkeintä on saada hoitajapulaan ratkaisu, joka palauttaa hoitajille tulevaisuuden uskon, houkuttelee nuoria kouluttautumaan alalle ja varmistaa kansalaisten perusoikeuden terveydenhuoltoon kohti 2030-lukua, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
Kuntien sote-palvelut siirtyvät hyvinvointialueille reilun puolen vuoden päästä, jolloin myös sote-henkilöstö siirtyy pois kuntien palveluksesta. Kunta- ja hyvinvointialueiden työnantajat KT:n nykyiset päättäjät edustavat kuntia, jolloin heillä ei hoitajajärjestöjen mukaan ymmärrettävästi ole intressiä ratkaista hoitajapulaa vuosiksi eteenpäin.
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan hoitajien luottamus päättäjiin ja työnantajiin on rikkoutunut pahasti vanhuspalvelukriisin, koronan ja tämän kevään seurauksena.
– Tilannetta ei voi korjata ilman uskottavaa pelastusohjelmaa hoitoalalle. Tällaista kokonaisuutta lautakunnan ehdotus ei sisältänyt, vaan oli jopa yllättävän heikko hoitajien kannalta. Ehdotuksesta välittyy hoitajien aliarvostus, sanoo Paavola.
Järjestöjen hallinnot päättivät kokouksissaan samalla joukkoirtisanoutumisen toteuttamisesta aikaisintaan, kun kuntasektorin muut työehtosopimukset on sovittu, kuitenkin viimeistään 1.1.2023 hyvinvointialueille siirtyvää sote-henkilöstöä koskevan liikkeenluovutuksen jälkeen, ellei asiassa saavuteta sovintoratkaisua. Tehyläisten joukkoirtisanoutuminen tulee kohdistumaan ensi vaiheessa erikoissairaanhoitoon ja superilaisten kotihoitoon.
Joukkoirtisanoutuminen ajoitetaan siten, että työtaistelutoimenpiteen painostusvaikutus on suurin mahdollinen.
– Taistelemme hoitajien puolesta ja hoitajapulan ratkaisemiseksi – tämä on koko yhteiskunnan toimintaan vaikuttava alakohtainen ongelma, eikä koske koko kuntasektoria, sanovat Rytkönen ja Paavola.
Joukkoirtisanoutuminen ei toteudu kesällä, koska jäsenten kesälomia ei haluta vaarantaa. Lisäksi opiskelijoiden työharjoittelu halutaan turvata. Hallitus tullee säätämään myös joukkoirtisanoutumisen toteutumisen varalta potilasturvallisuuslain, joka merkitsisi pakkotyötä hoitajille kesällä. Tuleva kesä on jo hoitajapulan vuoksi ennennäkemättömän vaikea.
Rytkönen ja Paavola muistuttavat kevään 2023 eduskuntavaaleista.
– Mitä lähempänä vaalit ovat, sitä painavammin mahdollisesti edelleen ratkaisematon hoitajapula ja työmarkkinakriisi kaatuvat myös päättäjien syliin – nykyisten ja tulevien.
Tehyn ja SuPerin ylityö- ja vuoronvaihtokielto on voimassa koko kuntasektorilla toistaiseksi.
Lisätietoja:
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 527 5085
Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847
SuPerin edunvalvontajohtaja Anne Sainila-Vaarno, p. 050 310 1492
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer ja La Carita -säätiö palkitsivat ikääntyneiden laadukkaasta hoitotyöstä Loviisan Hyvän elämän talo Harmaakallion9.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
SuPer on yhdessä La Carita -säätiön kanssa myöntänyt tämän vuoden ruotsinkielisen tunnustuspalkinnon Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella toimivalle Hyvän elämän talo Harmaakalliolle.
SuPer och La Carita-stiftelsen belönade Det goda livets hus Gråberg i Lovisa för högkvalitativt vårdarbete för äldre9.4.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
SuPer har tillsammans med La Carita-stiftelsen tilldelat årets svenskspråkiga pris för högkvalitativt vårdarbete till Det goda livets hus Gråberg, som verkar inom Östra Nylands välfärdsområde.
SuPerin selvitys: Lähihoitajat kokevat, että lakisääteinen hoidon laatu ei toteudu ikäihmisten palveluissa8.4.2026 07:52:35 EEST | Tiedote
SuPerin tuore selvitys paljastaa isoja ongelmia ikääntyneiden palveluissa, mutta kertoo myös lähihoitajien vahvasta ammattitaidosta ja motivaatiosta. Ikääntyneiden palveluissa työskentelevät lähihoitajat ovat sitoutuneita, osaavia ja välittäviä, ja kolme neljästä vastaajasta mainitsi asiakkaat työn suurimmaksi ilonaiheeksi. Lähihoitajat kuitenkin työskentelevät olosuhteissa, jotka eivät tällä hetkellä mahdollista työn tekemistä tavalla, joka vastaisi heidän ammattietiikkaansa ja asiakkaiden tarpeita. Vastaajista 43 prosenttia kokee jatkuvaa huolta hoidon laadusta.
Kutsu: SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg 28.3. Joensuussa27.3.2026 08:23:04 EET | Kutsu
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg osallistuu Joensuun varhaiskasvatuksessa työskentelevien superilaisten teemapäivään huomenna lauantaina 28. maaliskuuta.
SuPerin Inberg: Hallitus haluaa jälleen laskea vanhustenhoidon henkilöstömitoitusta13.3.2026 16:43:54 EET | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on pettynyt siihen, että ikääntyneiden hoitoa ei olla valmiita parantamaan, vaan päinvastoin sitä ollaan jälleen heikentämässä. Hallitus esittää, että teknologialla voidaan korvata välitöntä hoitotyötä ja näin laskea henkilöstömitoitusta. Inberg harmittelee, ettei vanhuspalvelulakia lähetetä uudestaan perustuslakivaliokunnan arvioon. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta äänesti asiasta tänään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
