Docendo

Jarkko Sipilän Takamäki-sarjan viimeinen osa valmistui postuumisti

31.5.2022 02:00:00 EEST | Docendo | Tiedote

Jaa
Maaliskuussa äkilliseen sairauskohtaukseen kuolleen Jarkko Sipilän viimeiseksi jäänyt 22. Takamäki-dekkari Kahdesti tapettu julkaistaan kesäkuun taitteessa. Käsikirjoituksen viimeistelivät postuumisti Jarkon tytär Annika Sipilä, kustannustoimittaja Nina Gimishanova ja kirjailija Harri Nykänen.
Jarkko Sipilän kirja Kahdesti tapettu julkaistaan 31.5.2022.
Jarkko Sipilän kirja Kahdesti tapettu julkaistaan 31.5.2022.

Nyt julkaistavassa Kahdesti tapettu -teoksessa Helsingin rikospoliisin väkivaltatoimisto on jälleen oudon mysteerin äärellä. Helsingin Keskuspuistosta löytyy pahoinpidelty miehen ruumis, jollaista ei pitäisi enää olla olemassakaan, sillä vainaja on jo aikoja sitten kirjattu kuolleiden kirjoihin. Uhri oli kadonnut vuosia sitten ja ehditty jo julistaa kuolleeksi. Kaidalta polulta eksyneen katoamista oli aikoinaan epäilty jopa henkirikokseksi.  
 
Entistä kummallisemmaksi tapaus muuttuu, kun poliiseille selviää, että tällä kertaa todistettavasti kuollut mies oli elänyt Helsingissä jo pidempään uuden henkilöllisyyden turvin. Tapaus vetää atarimies Suhosen ja Takamäen ryhmän jälleen kerran alamaailman syvyyksiin.  
 
Pitkän linjan rikostoimittaja Jarkko Sipilä tunnettiin realistisista rikosromaaneistaan, joissa hän pohti työssään kohtaamia ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja. Poliisiromaanin taitajan teoksia on julkaistu useilla kielillä. Hän raportoi rikoksista MTV:n uutisissa ja erikoisohjelmissa. 

Jarkko Sipilä: Kahdesti tapettu (CrimeTime 2022), sidottu, 320 sivua.

Toimittaja, pyydä mediavedos ennakkoon 
Tiedotus@docendo.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jarkko Sipilän kirja Kahdesti tapettu julkaistaan 31.5.2022.
Jarkko Sipilän kirja Kahdesti tapettu julkaistaan 31.5.2022.
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ

https://docendo.fi

Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Docendo

Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii? Jukka Valtasaaren ajankohtainen kirja julkaistaan 15. syyskuuta15.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote

Jukka Valtasaaren tietoteos ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii” julkaistaan Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 16.00–17.00, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä kello 17.00–19.00 julkaistaan myös kaksi muuta tietokirjaa: Arto Luukkasen ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia” ja Katleena Kortesuon ”Kiinan aivosota länttä vastaan”. Ilmoittaudu mukaan tietokirjojen iltapäivään!

Venäjän vallanvaihdosten julmaa historiaa – Arto Luukkasen brutaali historiateos julkaistaan 15.9.15.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote

Arto Luukkasen järkälemäinen historiateos ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia” julkaistaan Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 17–18, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä, ennen sitä kello 16–17, julkaistaan Jukka Valtasaaren kirja ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii”. Kello 18–19 julkistettavana on Katleena Kortesuon teos ”Kiinan aivosota länttä vastaan”. Ilmoittaudu mukaan tiedon iltapäivään!

Kiina valtaa aivomme bitti kerrallaan! Katleena Kortesuon kirja Kiinan aivosota länttä vastaan julkaistaan 10.9.10.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote

Katleena Kortesuon tietoteoksen ”Kiinan aivosota länttä vastaan” julkaisutilaisuus järjestetään Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 18-19, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä, ennen sitä kello 16-17 julkaistaan Jukka Valtasaaren kirja ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii” sekä kello 17-18 Arto Luukkasen teos ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia”. Ilmoittaudu mukaan tiedon iltapäivään!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye