Kiskonjoen kosken ja Hålldammin kalatiet valmistuvat

Kalateiden toteutus on osa EU:n Freshabit Life IP -hanketta. EU:n hankerahojen lisäksi hanketta on rahoitettu MMM:n kalataloudellisista kunnostusmäärärahoista.
Kosken ja Hålldammin kalateiden suunnittelussa ja rakentamisessa on yhteensovitettu kalatalouden, luonnonsuojelun, kulttuurihistorian ja voimatalouden näkemykset ja edut. Kalateiden rakentamisen edellytykset, kalateiden toiminta ja kalateihin johdettavat vesimäärät on sovittu voimalaitoksen eli Visinflow Oy:n kanssa. Museoviraston ja alueellisten vastuumuseoiden apu ja ohjaus on ollut tärkeää varsinkin hankkeen suunnitteluvaiheessa, koska kalatiet sijoittuvat vanhalle ruukinalueelle, jolla on merkittäviä kulttuurihistoriallisia, arkeologisia ja maisemallisia arvoja. Työmaa-alueiden sijainti lähes Kosken kartanon pihapiirissä ja Kiskonjoen Natura-alueen tuntumassa on tuonut lisähaastetta hankkeen toteutukseen.
Kosken ja Hålldammin kalateiden rakennuttajana on toiminut Varsinais-Suomen ELY-keskus. Kalatiet on suunnitellut Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami Aho. Rakennusurakan rakennuttajakonsulttina on toiminut Rakennuttajatoimisto HTJ Oy. Itse rakentamisesta on vastannut Rakennus- ja louhintaliike Toivo Ajalin Ky ja sen kalataloudellisesta ohjauksesta Apajax Oy. Työn arkeologisena valvojana toimi Muuritutkimus Oy. Kalatien juoksutusjärjestelmän suunnitteli Maveplan Oy ja toteutti LSK Technology Oy. Kalatien teräsluukut suunnitteli ja toteutti Joter Oy.
Kosken luonnonmukainen kalatie sijaitsee Visinflow Oy:n voimalaitoksen padolla. Kalatien pituus on noin 100 m ja sen putouskorkeus on 7 m. Kalatiehen juoksutetaan vettä aina vähintään 100 l/s. Syksyllä lohikalojen nousuaikaan juoksutetaan 200-400 l/s. Tämän lisäksi kalatiehen juoksutetaan vettä 400 l/s aina kun voimalaitos ohijuoksuttaa vettä eli kun joessa on vettä enemmän kuin mitä voimalaitos pystyy hyödyntämään. Kalatiestä vedet juoksevat Kosken vanhaan koskiuomaan, joka toimii voimalaitoksen ohitusuomana mutta joka on ollut osan vuodesta lähes kuivillaan. Vanha koski kunnostettiin koko pituudeltaan ja uuden vesityksen ansiosta se toimii nyt vesieliöiden elinympäristönä kuten kalatiekin. Töiden valmistuttua Kiskonjokeen on näin syntynyt 500 m uutta elinaluetta kaloille ja muille vesieliöille.
Hålldammin kalatie rakennettiin vanhaan historialliseen sulkukanavaan. Kalatien vesimäärä säätyy Kirkkojärven pinnankorkeuden mukaisesti.
Lisätietoja:
Leena Rannikko
kalastusbiologi
puh. +358 295 022 649
leena.rannikko@ely-keskus.fi
Tapio van Ooik
Freshabit-hankkeen koordinaattori
puh. +358 295 022 649
tapio.vanooik@ely-keskus.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Linja-autoliikenteen linjastoihin Aura-Turku 413 ja Oripää-Pöytyä-Aura 415 muutoksia 2.6.2025 alkaen26.5.2025 13:16:16 EEST | Tiedote
Seudullisen joukkoliikenteen kesäaikataulukausi alkaa 2.6.2025. Linjalla 413 Aura-Turku siirrytään harvempaan vuorotarjontaan, ja Oripää-Pöytyä-Aura seutuliikenne siirtyy kesätauolle. Keskeiset ja tavanomaisimmat työ-, opiskelu- ja asiointivuorot kuitenkin säilyvät. Molempia linjoja ajaa 1.7.2025 alkaen Matka-Niinimäki Oy yhteistyökumppaneineen.
Siltojen korjaus- ja uusimistöitä Salossa maantiellä 11023.5.2025 15:05:01 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Salon Suomusjärvellä maantiellä 110 (Helsingintie) Anerion koulun alikulkukäytävän sekä Kitulan risteyssillan ja ylikulkukäytävän korjaustyöt. Korjaustöiden lisäksi maantiellä 110 Varisjoen ylittävän laattasillan tilalle rakennetaan uusi teräsputkisilta. Lähekkäin sijaitsevat kohteet toteutetaan samanaikaisesti, jotta voidaan minimoida liikennehaittojen toistuminen ja maksimoidaan rakentamisen tehokkuus. Valmistelevat työt siltakohteilla alkavat viikolla 22. Ensimmäisenä työt käynnistyvät Kitulan korjaustöiden osalta toukokuun loppupuolella. Varisjoen ja Anerion koulun siltojen osalta työt siltapaikalla alkavat kesäkuun alkupuolella. Siltatyöt valmistuvat lokakuun 2025 loppuun mennessä.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 2223.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Viikolla 22 päällystystöitä on käynnissä useilla kohteilla Varsinais-Suomessa. Päällystystöiden lisäksi tehdään erilaisia päällystystä valmistelevia töitä kuten palteen poistoa ja rummun vaihtoja. Satakunnassa päällystystyöt jatkuvat Porin ja Kankaanpään kohteilla.
I april fortsatte arbetslösheten i Egentliga Finland att minska trendenligt22.5.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Regionens arbetslöshet var något minskande i april, men antalet lediga jobb är fortfarande alldeles för lågt. Regionens arbetslöshet har ökat mest i landet tillsammans med Nyland jämfört med situationen för ett år sedan. Den största ökningen av arbetslösheten har drabbat långtidsarbetslösa, högutbildade, unga och kvinnor.
Varsinais-Suomen työttömyys edelleen trendinomaisessa laskussa huhtikuussa22.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Maakunnan työttömyys oli hienoisessa laskussa huhtikuussa mutta avoimien työpaikkojen määrät laahaavat pahasti vielä liian alhaalla. Maakunnan työttömyys on kasvanut Uusimaan kanssa valtakunnan voimakkaimmin verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen. Pahiten työttömyyden kasvu on osunut pitkäaikaistyöttömiin, korkeakoulutettuihin, nuoriin ja naisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme