Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirasto suosittelee lakia tiukempia vaatimuksia rescuekoirien sisämarkkinatuontiin – rabiesriski merkittävästi kasvanut Ukrainan sodan vuoksi

Jaa
Ukrainan sodan vuoksi ukrainalaisia kulkukoiria on tuotu runsaasti EU-alueella oleviin naapurimaihin, ja koirat on voitu tunnistusmerkitä näiden maiden mikrosiruilla. Toiminta vaikeuttaa koiran alkuperän luotettavaa varmistamista. Ukrainassa rabiestilanne on huono, ja kulkukoirissa rabiesriski on suuri. Kun rescuekoiran alkuperä ei ole luotettavasti tiedossa, niiden maahantuonti aiheuttaa kohonneen riskin rabieksen leviämiselle.

Kaikki Suomeen tuotavat rescuekoirat on rokotettava rabiesta vastaan jo lähtömaassa. Aluehallintovirasto suosittelee lisäksi, että rokotuksen ja lähtömaassa tapahtuvan kuukauden odotusajan jälkeen mitataan koiran vasta-aineet. Tämän jälkeen koira eristetään lähtömaassa vielä kolmeksi kuukaudeksi. Jos vasta-aineet ovat suojaavalla tasolla eli vähintään 0,5 IU/ml ja odotusaika (yhteensä 4 kuukautta) on täyttynyt, voi koiran tuoda Suomeen.

Rabiesrokotus ei poista rabiesta, jos koira on saanut tartunnan jo ennen rokottamista. Rabieksen itämisaika on jopa kuusi kuukautta. Se voi tarttua jo ennen oireita. Rabies johtaa nisäkkäillä oireisena aina kuolemaan, myös ihmisillä.

Suomi on rabiesvapaa maa. Aluehallintoviraston suosituksella tiukemmista maahantuonnin vaatimuksista pyritään pitämään Suomen rabiestilanne edelleen hyvänä. Ukrainan tilanteesta johtuvan kohonneen rabiesriskin vuoksi vastuullinen maahantuonti on nyt erityisen tärkeää, jotta rabies ei pääse leviämään Suomessa. Kohonneen rabiesriskin vuoksi kaikkein turvallisinta olisi pitää taukoa rescuetuonnista.

Jos tautiepäily herää tai tautitapaus todetaan, on siitä ilmoitettava välittömästi kunnan virkaeläinlääkärille, joka ilmoittaa asiasta aluehallintovirastoon. Ilmoitettava on myös tiedot siitä, kuka on tuonnista vastaava yhteyshenkilö (jonka saa kiinni myös päivystysaikaan), mitä muita eläinyksilöitä kuljetuksessa oli sekä missä eläimet sijaitsevat. Taudin torjumiseksi viranomaisten on saatava tarkastettua kaikki kontaktieläimet ja näiden paperit heti sekä kartoitettava mahdolliset ihmiskontaktit. Ajantasainen kirjanpito tuonneista ja tuontikoirien uusien omistajien yhteystiedoista on siis erityisen tärkeää.

Rescuejärjestöjen on syytä laatia omavalvontasuunnitelma rabiesriskin minimoimiseksi. Rescuetuonnista vastaavan henkilön päivystysaikaankin toimivan puhelinnumeron on oltava viranomaisten tiedossa.

Pohjimmiltaan hyvää tarkoittava ajatus voi johtaa sanktioihin

Poikkeuksellisissa olosuhteissa omistajansa kanssa matkustavat lemmikit Ukrainasta tai pakottavasta tilanteesta johtuen Venäjältä voivat tulla Suomeen sotaa pakenevan omistajansa kanssa. Kaikkien Suomeen saapuvien eläinpakolaisten on käytävä eläinlääkärillä 3 päivän kuluessa maahantulosta.

Poikkeuslupa koskee kuitenkin ainoastaan sotaa pakenevien ihmisten omia lemmikkejä, ei löytöeläimiä. Kodittomien, uuteen kotiin tulevien, eläinten maahantuontia kolmansista maista koskee edelleen EU:n asettamat tuontirajoitukset. Jos koiran tuontiin liittyviä vaatimuksia ei ole noudatettu, on kyseessä laiton tuonti. Laiton tuonti on rikos.

Suurimman riskin rabieksen leviämiseen aiheuttavat järjestäytymättömien tahojen tuonnit, joista ei tehdä TRACES-ilmoituksia. Vaikka tarkoituksena olisi auttaa sodasta kärsineitä eläimiä, on eläinten maahantuonti silti tarkoin säänneltyä. Jos asiaan ei perehdy tarkasti ja noudata tuontiin liittyviä vaatimuksia ja suosituksia, voi hyvää tarkoittava ajatus aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä ja jopa kuolemaa eläimille ja myös ihmisille. Maahantuoja voi syyllistyä rikokseen. Tietoinen tautivaaran aiheuttaminen on vakava asia ja lain vastaista.

Lisätietoa:

- Ruokaviraston verkkosivu Ukrainan tilanteesta

Lisätietoa medialle kaikkien aluehallintovirastojen puolesta:

läänineläinlääkäri Sari Haikka, p. 0295016104, etunimi.sukunimi@avi.fi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Lagen om djurvälfärd - hundar ska alltid ha tillgång till rent dricksvatten11.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt lagen om djurvälfärd ska hundar alltid ha tillgång till dricksvatten, oberoende av årstid. I permanenta djurhållningsplatser för hundar, till exempel en inhägnad på gården, ska det hela tiden finnas dricksvatten. Undantag från kravet på att hundar alltid ska ha tillgång till vatten kan endast göras i särskilda situationer på yrkesmässiga draghundsgårdar i samband med köldgrader.

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Kainuun hyvinvointialueella11.9.2025 07:45:00 EEST | Tiedote

Kainuun hyvinvointialueella kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Merkittävimmät puutteet molemmissa palveluissa ovat Kajaanin alueella. Aluehallintovirasto jatkaa Kainuun hyvinvointialueen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.

Regionförvaltningsverket upptäckte brister i Varhas ordnande av mentalvård och missbrukarvård8.9.2025 12:31:00 EEST | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har gett Egentliga Finlands välfärdsområde en anmärkning för framtiden om att klienter som använder rusmedel och rehabiliteringsklienter inom mentalvården ska beviljas service-, vård- och rehabiliteringshelheter som motsvarar deras servicebehov. Välfärdsområdet ombeds före början av december redogöra för de åtgärder som vidtagits för att förbättra dess rutiner och tillgången till servicen.

Aluehallintovirasto havaitsi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä8.9.2025 12:30:00 EEST | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye