Jarno Forssell ProComin uudeksi toimitusjohtajaksi

Viestinnän ammattilaisia edustavan ProCom ry:n hallitus on valinnut järjestön ja sen omistaman ProCom Oy:n toimitusjohtajaksi VTM Jarno Forssellin, 58. Hän tulee uuteen tehtäväänsä viestintätoimisto Pohjoisranta BCW:stä, jossa hän on toiminut kymmenen vuotta johtavana konsulttina. Forssell aloittaa tehtävässään 8. elokuuta.
Forssell seuraa toimitusjohtajana ProComia 17 vuotta johtanutta FT, dosentti Elina Melginiä, joka jatkaa työuraansa muun muassa T-Median vanhempana neuvonantajana ja akateemisissa tehtävissä.
”On hienoa saada Jarno luotsaamaan ja kehittämään ProComia edelleen. Yhteisenä tavoitteenamme on luoda Suomeen maailman vastuullisinta viestintäkulttuuria, kehittää koko alaa ja tuoda viestintäalalle näkyvyyttä. Suuri kiitos Elinalle huikeasta työstä ja lämpimästi tervetuloa Jarno”, sanoo ProComin hallituksen puheenjohtaja Maria Mroue.
Monipuolisen uran median ja viestinnän alalla tehnyt Forssell toimi ennen viestintäkonsultin uraansa viestintäalan yrittäjänä ja toimittajana, muun muassa Suomen Kuvalehden toimituspäällikkönä ja Ylioppilaslehden päätoimittajana. Forssell on myös toiminut ProComin luottamustehtävissä hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana.
”ProCom tekee arvokasta työtä ja on vakiinnuttanut paikkansa viestintäalan tärkeimpänä järjestönä. Koen olevani etuoikeutettu päästessäni jatkamaan työtäni roolissa, jossa voin hyödyntää kaikkea tähän asti oppimaani viestinnän ammattilaisten ja koko viestintäalan hyväksi. Tavoitteenani on lisätä ymmärrystä viestinnän vaikuttavuudesta ja merkityksestä yritysten ja organisaatioiden menestymisessä”, Forssell sanoo.
ProCom on viestinnän ammattilaisten järjestö, joka toimii jäsentensä osaamisen kehittäjänä, yhteistyöfoorumina ja alan vaikuttajana. Sen jäseninä on noin 2 600 viestinnän parissa työskentelevää ammattilaista, jotka työskentelevät yksityisellä sektorilla, julkishallinnossa ja järjestöissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Maria Mroue
ProComin hallituksen puheenjohtaja
maria.mroue[at]den.fi, 050 393 4974
Jarno Forssell
ProComin toimitusjohtaja 8.8.2022 alkaen
jarno.j.forssell[at]gmail.com, 040 506 4815
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ProCom - Viestinnän ammattilaiset ryKasarmikatu 23 A 5, 2. krs.
00130 HELSINKI
+358 (0)9 135 7775http://www.procom.fi
ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry on viestinnän ammattilaisten järjestö, joka toimii jäsentensä osaamisen kehittäjänä, yhteistyöfoorumina ja alan vaikuttajana. Jäseninä on noin 2 600 viestinnän parissa työskentelevää ammattilaista – viestinnän asiantuntijoita, viestintäpäälliköitä, viestintäjohtajia, viestintäalan yrittäjiä, konsultteja ja opiskelijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ProCom - Viestinnän ammattilaiset ry
Antti Oksanen jatkaa ProComin puheenjohtajana, hallitukseen neljä uutta viestintäalan vaikuttajaa26.11.2025 08:22:58 EET | Tiedote
Suomen suurin viestinnän alan järjestö ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry on vuosikokouksessaan 25.11. valinnut Veronmaksajain Keskusliiton viestintäjohtaja Antti Oksasen jatkamaan hallituksensa puheenjohtajana. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Posti Oyj:n viestintäjohtaja Anna Bjarland, Järvenpään kaupungin viestintäjohtaja Heli Komulainen, Ammattiliitto Pron viestintäpäällikkö Salla Matilainen ja ABB Oy:n viestintäjohtaja Satu Perälampi. ProComin hallituksessa jatkavat Gia Forsman-Härkönen Koneelta, Hanna Leppäniemi S-Ryhmästä, Atte Palomäki AP Advisorysta, Anniina Sulku Woltista ja Tiina Tikander Perheyritysten liitosta. ProCom ry:n ja oy:n toimitusjohtajana toimii Jarno Forssell. ProComin hallituksen kokoonpanossa huomioidaan hakijoiden monipuolinen osaaminen ja tausta, jäsenkunnan rakenne sekä eri toimialojen edustavuus. Tänä vuonna hallitushaussa painotettiin erityisesti kokemusta viestintätiimien johtamisesta, talousviestinnän osaamista sekä kokemusta julkiselta sektori
Viestintäammattilaiset ovat ylpeitä omasta työstään, mutta alan tulevaisuus huolestuttaa yhä useampia29.10.2025 08:22:38 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan viestintäalan ammattilaiset tuntevat vahvaa ammattiylpeyttä, mutta kokevat samalla työn kuormittavana ja alan yhteiskunnallisen arvostuksen heikentyneen. Viestinnän resurssien väheneminen, globaalit kriisit, vihaisen puheen lisääntyminen ja jatkuvat yllätykset näkyvät viestinnän arjessa yhä enemmän.
Tutkimuskirja avaa strategisen viestinnän roolia yhteiskunnassa ja organisaatioissa9.6.2025 11:35:12 EEST | Tiedote
Miten viestinnällä rakennetaan kriisinkestävää yhteiskuntaa? Millaisia ovat digiajan propagandan eri ilmenemismuodot? Miten johtamisviestinnällä voidaan vahvistaa työyhteisön konfliktinhallintakyvykkyyttä? Muun muassa näitä ajankohtaisia kysymyksiä tarkastellaan ProComin tutkimuskirjasarjan ProComma Academicin uudessa julkaisussa Strateginen viestintä.
Työelämän ikäsyrjintää vastustava liike palkittiin vuoden viestintätekona5.6.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Viestinnän ammattilaisten järjestö ProCom on palkinnut 55 Rise and Shine -liikkeen vuoden viestintätekona. Vuoden johtajana palkittiin Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja vuoden viestintäammattilaisena viestintäyrittäjä Laura Vuorio-Kuokka. Elämäntyöpalkinto myönnettiin Päivi Sihvolalle. Palkinnot jaettiin Finlandia-talossa järjestetyssä ProCom-päivässä.
Vuoden 2024 parhaina medioina palkittiin Huijarille luu kurkkuun -monimediakokonaisuus ja VR Groupin vuosikertomus29.11.2024 13:00:50 EET | Tiedote
ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n Oma Media 2024 -arviossa ja -kilpailussa mukana olleissa medioissa korostuivat yhteiskunnallinen ote ja halu tehdä uutta ja merkityksellistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme