Riistakolarien kulta-aika on touko–kesäkuussa
23.5.2022 08:15:00 EEST | Suvia Group Oy | Tiedote
”Riistakolarin syntyyn tieliikenteessä vaikuttavat aina kaikenlaiset häiriötekijät. Keväällä ja alkukesästä matalalta paistava aurinko yhdistettynä talven jäljiltä sisäpinnaltaan likaiseen tuulilasiin on tappavan tehokas yhdistelmä näkyvyydelle. Kesärajoitukset vapauttavat kaasujalkaa ja se ei tietenkään tässä asiassa auta, kun tilannenopeudet kasvavat. Toisaalta väsymys vaikuttaa etenkin hämärässä tapahtuviin riistakolareihin. Liikenneturvan mukaan melkein puolet suomalaisista pyrkii ajamaan pidemmät ajomatkat niin sanotusti ”yhden pysähdyksen taktiikalla” eli pysähtyen mahdollisimman vähän”, toteaa suomalaisen vauriokorjaamokeskus InCarin tekninen päällikkö Jerry Linjamäki.
Tilastokeskuksen mukaan pelkästään viime vuoden toukokuussa ajettiin eläimeen 1 375 kertaa ja koko vuoden aikana ihminen törmäsi autolla hirveen 1 680 kertaa. Alueellisesti katsottuna suurin osa riistakolareista tapahtuu usein Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Viime vuoden tilastojen mukaan jopa lähes puolet kaikista riistakolareista tapahtui Etelä-Suomessa. Seuraavaksi kovimpaan tilastoryhmään joutuivat Pirkanmaa, Satakunta ja Kanta-Häme, joissa kaikista onnettomuuksista tapahtui kolmannes.
Riistakolaripiikki näkyy tietenkin myös vauriokorjauksessa.
”Riistakolarivaurioita tulee tietenkin enemmän korjattavaksi silloin, kun niitä tapahtuu enemmän. Suurempien vaurioiden kohdalla autot menevät lunastukseen, sillä suomalainen autokanta on melko vanha ja näin ollen korjauskustannukset nousevat nopeasti yli lunastusrajan. Me InCarissa emme vain korjaa näitä vaurioita vaan pyrimme aktiivisesti nostamaan autoilevien suomalaisten tietoisuuteen liikenneturvallisuutta edistäviä asioita”, Linjamäki sanoo.
Ennaltaehkäisy onkin tietenkin se paras tapa varmistaa liikenneturvallisuus.
”Hirvi- ja peurakolareita tapahtuu eniten noin tunti auringonlaskun jälkeen ympäri vuoden. Törmäysriski on myös suurin juuri sinä, missä hirviaita loppuu tai alkaa. Juuri nyt hirvet ovat liikkeellä siksi, että emot vieroittavat ylivuotisia vasojaan. Nämä pölhöt vasat eivät osaa oikein liikkua yksin ja tupsahtelevat tielle vähän mistä sattuu”, Linjamäki toteaa.
Vinkit kolarin välttämiseksi (Liikenneturva ja InCar)
- Vähennä nopeutta hirvivaara-alueella tai jos näet metsästäjiä tien läheisyydessä. Jarruta heti, jos näet jotain poikkeavaa.
- Käytä mahdollisimman paljon kaukovaloja ja huolehdi myös, että vaihdat valot lyhyiksi kohdatessa – näin et häikäise muita autoilijoita ja aiheuta vahingossa vaaratilanteita.
- Tarkkaile tien vierustoja, erityisesti paikoissa, joissa puita tai pensaikkoa kasvaa tien lähellä, tai jos metsäalue/peltoalue/aukea alkaa tai päättyy. Myös riista-aitojen alkamis- ja loppumispisteet ovat suosittuja ylityspaikkoja eläimille.
- Jos eläin juoksee tielle, yritä väistää takaa.
Toiminta onnettomuustilanteessa
- Varoita muuta liikennettä: käsiä heiluttamalla voi herättää muiden autoilijoiden huomion ja pyytää hiljentämään. Vie varoituskolmio paikalleen!
- Auta ja hälytä apua, jos onnettomuudessa on loukkaantuneita (hätänumero 112).
- Ilmoita aina poliisille (112).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riina Lawviestintä ja -markkinointipäällikköSuvia Group
Puh:0408221721Puh:0408221721riina.law@suviagroup.comTietoja julkaisijasta
InCar Oy on vuonna 1991 perustettu Suomen johtava vauriokorjaamoketju ja toimialan kehityksen edelläkävijä, jossa yli 325 työntekijää saavat loistaa oman työnsä huippuosaajina yli 40 toimipisteessä ympäri Suomen. InCarin liikevaihto oli vuonna 2021 noin 57,8 miljoonaa euroa. InCar Oy on osa Suvia Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suvia Group Oy
Intera Partners sijoittaa Suvia Groupiin3.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Intera Partners ja Suvia Groupin nykyomistajat ovat allekirjoittaneet kauppakirjan, jonka myötä Interasta tulee Suvian suurin omistaja. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksyntää. Suvia Group on ainutlaatuinen yhdistelmä vahinkotarkastusta, vauriokorjausta ja varaosapalveluita. Yhtiö palvelee vakuutusyhtiöitä, leasing-toimijoita sekä ajoneuvojen käyttäjiä Suomessa.
Intera Partners invests in Suvia Group3.2.2026 10:00:00 EET | Press release
Intera Partners and the current owners of Suvia Group have signed a share purchase agreement, under which Intera will become Suvia’s largest shareholder. Completion of the transaction is subject to approval by the Finnish Competition and Consumer Authority. Suvia Group is a unique combination of vehicle damage inspection and assessment services, collision repair services, and spare parts services. The company serves insurance companies, leasing operators, and vehicle users in Finland.
InCar laajentaa Länsi-Suomessa – liiketoimintakauppa Rinta-Joupin Autoliikkeen kanssa5.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
InCar ja Rinta-Joupin Autoliike ovat tehneet liiketoimintakaupan, joka koskee Porin, Vaasan ja Turun vauriokorjaamotoimintoja. Järjestely vahvistaa InCarin palveluverkostoa Länsi-Suomessa ja tukee tavoitetta tarjota asiakkaille entistä vaivattomampaa vauriokorjaamisen ja autolasipalveluiden kokemusta. Järjestely astuu voimaan tammikuun 2026 alusta.
Näe ja näy pimeänä vuodenaikana4.11.2022 11:48:47 EET | Tiedote
Syksyinen aamu, taivaalta tihkuu vettä. Pyyhkijät liukuvat edestakaisin tuulilasissa, tie kiiltää edessä. Vastaantulevien ajoneuvojen valot iskeytyvät päin näköä. Teillä liikkuvat jalankulkijat ja pyöräilijät muuttuvat helposti näkymättömiksi. Loppusyksyn hämärässä moni seikka liikenteessä vie tilaa aistihavainnoiltamme. Miten näkyä ja nähdä kunnolla liikenteessä?
Energiatehokasta autoilua – näin säästät sähköä ensi talvena25.10.2022 09:49:42 EEST | Tiedote
Kelit viilenevät ja auto tarvitsee sähköä, muodossa tai toisessa. Suomalainen vauriokorjaamoketju InCar keräsi yhteen vinkit, joilla autoilu on ensi talvenakin astetta energiaystävällisempää. Olipa autosi sitten polttoaineella kulkeva, hybridi tai sähköauto, kaipaa näistä jokainen esilämmitystä ja sähköautot akun latausta. Mutta kuinka energiatehokasta se on yhä nousevilla energiahinnoilla? Pohjoisessa jos jossain nämä tiedetään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
