Rakastettu Tove-festivaali saapuu joulukuussa Tampere-taloon

Kuvataiteilija, kirjailija, lauluntekijä, näytelmäkirjailija ja sarjakuvantekijä Tove Janssonia (1914–2001) juhlistava Tove-festivaali saapuu ensimmäistä kertaa Tampereelle. Tukholman Fotografiska-museossa maaliskuussa 2020 ja Helsingin Svenska Teaternissä syyskuussa 2021 järjestetty festivaali valtaa Tampere-talon perjantaina 2. joulukuuta 2022. Muumihahmojen luojana maailmanmaineeseen noussut Jansson muistetaan ennen kaikkea monipuolisena taiteilijana, jonka ajaton rohkeus heijastuu koko hänen tuotantoonsa ja yksityiselämäänsä ja inspiroi taiteilijoita ja kirjailijoita edelleen tänä päivänä.
"Tove Jansson oli ajassaan erityisen rohkea ja edistyksellinen nainen, joka niin työllään kuin tavallaan elää auttoi murtamaan vanhoillisia normeja. Hänen työstään inspiroituneena tämä Tove-festivaali kokoaa yhteen erittäin vaikuttavan joukon ihmisiä, jotka omilla erityisalueillaan tekevät uraauurtavaa työtä mahdollistaakseen tasa-arvoisemman, inklusiivisemman ja onnellisemman maailman. Meitä ilahduttaa myös se, että tapahtuma päästään järjestämään Tampereella. Sen lisäksi, että Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki, se on Tove Janssonin alkuperäisen muumitaiteen koti: Jansson lahjoitti 1986 Tampereen taidemuseolle valtavan kokoelman esimerkiksi muumikirjojen alkuperäiskuvituksia", Moomin Characters Oy:n toimitusjohtaja Roleff Kråkström kertoo.
Tampereen Tove-festivaalin juontaa näyttelijä Christoffer Strandberg, ja tapahtumaan kutsutut keskustelijat, muusikot ja muut ajankohtaiset asiantuntijat vievät yleisön kiehtovalle audiovisuaaliselle matkalle, jota elävöittävät harvinaiset arkistomateriaalit Janssonista ja ihmisistä, jotka tunsivat hänet. Vieraiksi saapuvat muiden muassa pääministeri Sanna Marin, toimittaja Sean Ricks sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta vaikuttavat Googlen tuotemarkkinointipäällikkö Yacine Samb ja aktivisti Piki Rantanen.
Tove Janssonin ja muumien faniksi tunnustautuva pääministeri Marin osallistuu tapahtumassa keskusteluun, joka käsittelee inklusiivisuuden ja sosiaalisen kestävyyden teemoja sekä haastavissa tehtävissä toimivia rohkeita naisia, jollainen Janssonkin aikanaan oli. Paneelikeskusteluiden lisäksi luvassa on Stratovarius-yhtyeestä tutun ja muumitarinoista ammentaneen säveltäjä ja muusikko Lauri Porran sekä Janssonin laulutekstien tulkitsijana tunnetun näyttelijä ja laulaja Emma Klingenbergin esittämää musiikkia.
Tove-festivaalia vietetään perjantaina 2. joulukuuta klo 17–21 Tampere-talon Pienessä salissa. Festivaalin keskustelut käydään suomen kielellä, ja ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin. Varsinaisen lavaohjelman jälkeen ilta jatkuu saariston makumaisemista inspiroituneella ruokailulla ja tunnelmallisilla jatkoilla Muumimuseossa. Museossa soi Tove Janssonin ajan musiikki ja Ateljeessa on ravintola Tuhton baari. Elämyksellisessä Muumimuseossa on esillä Janssonin alkuperäisiä kuvituksia ja tämän taiteilijapuolison Tuulikki Pietilän (1917–2009) kolmiulotteisia kuvaelmia. Observatorion vaihtuvana näyttelynä nähdään Toven kirjahyllystä, jossa pohditaan mitä kodin kirjasto kertoo omistajastaan.
Kirjallisuuden ja kulttuurin ystäville on luvassa ohjelmantäyteinen viikonloppu, kun toista kertaa järjestettävä Tampereen Kirjafestarit levittäytyy Tampere-taloon lauantaina ja sunnuntaina 3.–4. joulukuuta.
”Tampere-talo on joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna kirjafanien ykköskohde. Olemme erittäin innoissamme Tampereen omasta Tove-festivaalista, joka samalla johdattaa vierailijat Kirjafestareiden tunnelmaan. Tukholmassa ja Helsingissä Tove-festivaalin liput myytiin loppuun hetkessä, joten liput Tampereelle kannattaa ostaa hyvissä ajoin ennen tapahtumaa”, Tampere-talon liiketoimintajohtaja Mika Nevalainen kertoo.
Tove-festivaalin liput maksavat 59 euroa, ja ne tulevat myyntiin tiistaina 24. toukokuuta klo 9 Tampere-talon lipunmyyntiin ja Lippu.fi-myyntikanaviin. Festivaali-illan päättävä Tove Janssonin teemaruokailu myydään erikseen, ja se sisältää Tampere-talon buffetpöydän antimien lisäksi jatkojuhlat Muumimuseossa puoleen yöhön asti. Lipun hinta on 35 euroa.
Tove-festivaalin järjestävät yhteistyössä Moomin Characters Oy ja Tampere-talo Oy. Lataa Tove-festivaalin lehdistökuva täältä ja lisää lehdistömateriaalia Tove Janssonista täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna StenbackToimitusjohtaja, tuottajaAll Things Content Oy
Puh:+358 40 5267536johanna.stenback@atcontent.fiHanna KilpinenTuottajaTampere-talo Oy
Puh:+358 41 533 0381hanna.kilpinen@tampere-talo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2023 Tampere-talon liikevaihto oli 18,1 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme yli 517 500 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampereen Kirjafestarien ensimmäiset esiintyjät nyt julki – mukana muun muassa Anna-Leena Härkönen ja Katja Kallio, Sophia Jansson, Milla Ollikainen, Emmi Itäranta, Juha Itkonen, Juha Hurme, Satu Hassi ja Tatun sekä Patun “äiti ja isä” Aino Havukainen ja Sami Toivonen25.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Tampereen Kirjafestarit 2025 on julkistanut ensimmäiset esiintyjänsä ja kirjailijavieraansa. Tänä vuonna Kirjafestareilla tavataan jälleen nimekkäitä suosikkikirjailijoita sekä tekijöitä tieteen, taiteen ja politiikan huipulta. 29.–30. marraskuuta järjestettävät Tampereen Kirjafestarit tarjoaa tänä vuonna viikonlopun aikana yhdellä lipulla kolme innostavaa ja laadukasta messutapahtumaa – mukana Kirjafestareilla ovat ensimmäistä kertaa Tampereen Antikvaariset Festarit ja laajat äänilevyihin ja audiotuotantoon keskittyvät Levyfestarit. Tampereen Kirjafestareiden lopullinen ohjelma julkaistaan Tampere-talossa 17. syyskuuta.
Uusi yhtiörakenne toi kasvua ja vaikuttavuutta – Tampere-talo-konserni teki positiivisen tuloksen ja toi 98 miljoonaa euroa tuloa Tampereelle24.6.2025 09:01:10 EEST | Tiedote
Vuosi 2024 oli Tampere-talo-konsernille uuden alun vuosi. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 alkaen kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvä Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy. Rakenne on osoittanut toimivuutensa. Koko konsernin liikevaihto sekä liiketoiminnan muut tuotot vuonna 2024 kasvoivat 28,6 miljoonaan euroon ja Tampere-talo-konserni teki positiivisen 540 000 euron tuloksen.
Tampere-talon ensimmäinen hiilinielu täynnä19.6.2025 09:20:50 EEST | Tiedote
Tampere-talon ensimmäinen hiilinielu on saavuttanut täyden kapasiteettinsa – Mesikämmenpuiston hiilinielu on nyt täynnä, ja sillä on valmius sitoa seuraavan sadan vuoden aikana jopa 1000 tonnia hiilidioksidia ilmakehästä. Seuraava askel vie kohti uutta hiilinielua Mikkelissä.
Mediakutsu: Van Gogh Alive -näyttely avautuu Tampere-talossa19.6.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Yli 100 kaupunkia kiertäneen immersiivisen Van Gogh Alive -näyttelyn on nähnyt jo yli 9 miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Nyt suosittu digispektaakkeli saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Näyttely on koettavissa Tampere-talossa vain rajoitetun ajan 25.6.–17.8.2025. Kutsumme median edustajia tutustumaan näyttelyyn ennakkoon tiistaina 24. kesäkuuta klo 13.
Tampere Filharmonian kesäisessä Puistokonsertissa ihastuttavat aurinkoiset sävelmät ja klassiset suosikkiteokset11.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Tampere Filharmonia, Tampereen Energia ja Tampere-talo järjestävät loppukesän perinteisen Puistokonsertin Sorsapuistossa lauantaina 9. elokuuta 2025. Ylikapellimestari Matthew Hallsin johtaman orkesterin solistina säväyttää sopraano Anu Komsi. Konsertin ohjelmassa kuullaan musiikillisia satuja ja tarinoita sekä klassisia suosikkisävelmiä. Tampere Filharmonian konsertti alkaa klo 18, ja DJ Juissi virittää puistotunnelman jo klo 15 alkaen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme