Ramboll panostaa vahvasti kestävään kehitykseen

Ramboll-konserni julkaisee tänään uuden strategiansa The Partner for Sustainable Change. Strategiassaan Ramboll on asettanut tavoitteekseen olla kestävässä kehityksessä johtava kansainvälinen toimija, joka auttaa asiakkaitaan ja yhteiskuntaa siirtymään kohti kestävää tulevaisuutta.
- Edellisen strategiakauden aikana Ramboll on kasvanut 35 prosenttia, ja olemme rakentaneet erittäin vahvan kestävän kehityksen konsultointipalveluiden portfolion kaikilla markkinoillamme. Jatkona tälle vastaamme yritysten ja yhteiskunnan nopeasti kasvavaan tarpeeseen tunnistaa keskeiset toimenpiteet kestävän muutoksen toteuttamiseksi. Autamme asiakkaitamme muuttamaan vastuullisuustavoitteet konkreettisiksi toimenpiteiksi, sanoo konsernin toimitusjohtaja Jens-Peter Saul.
Kestävä kehitys liiketoiminnan ytimessä
Jatkossa Ramboll tuo kestävän kehityksen osaksi kaikkia asiakasprojektejaan, samoin kuin auttaa asiakkaitaan kehittämään ja toteuttamaan vastuullisia liiketoimintastrategioita. Yhtiö keskittyy neljään osa-alueeseen: hiilineutraalisuus, elinvoimaisuus ja sopeutuminen, resurssitehokkuus ja kiertotalous sekä luonnon monimuotoisuus. Nämä keskeiset yhteiskunnalliset muutokset ovat yhtiön suunnittelu- ja palveluliiketoiminnan ytimessä.
- Seuraavan neljän vuoden aikana toimintamme painottuu näiden tärkeimpien kestävyyshaasteiden ympärille. Teemme tämän muodostamalla vahvempia kumppanuuksia asiakkaidemme kanssa, olivatpa he kunnianhimoisia kestävän kehityksen suhteen tai siirtymävaiheen alussa. Tarvitsemme näitä tiiviitä kumppanuuksia, jotta voimme parhaiten tuoda hankkeisiin kestävän kehityksen näkemyksemme, innovaatiomme ja suunnitteluratkaisumme, Jens-Peter Saul sanoo.
Vaikka Rambollilla on jo vahva asema kestävän kehityksen suunnittelu- ja konsultointiyhtiönä, yhtiö aikoo panostaa osaamisen kehittämiseen kohdennetuilla investoinneilla, yritysostoilla ja uusilla rekrytoinneilla sekä yhtiön nykyisten työntekijöiden osaamisen strategisella kehittämisellä.
- Olemme liiketoiminnassamme suuren muutoksen edessä. Investoimme yli 300 miljoonaa euroa yritysostoihin ja innovaatioihin, jotka vahvistavat osaamistamme entisestään. Lisäksi koulutamme ja päivitämme 16 000 työntekijämme osaamista, jotta voimme ohjata asiakkaitamme kestävän kehityksen suuntaan. Keskitymme erityisesti vahvistamaan kansainvälisiä osaajaverkostojamme, joiden avulla viemme tätä tärkeää agendaa eteenpäin.
Globaali johtaja vihreässä energiasiirtymässä
Strategian yhtenä tavoitteena on olla globaali toimialajohtaja vihreässä energiasiirtymässä. Rambollin energialiiketoiminta työllistää nykyään 1 500 asiantuntijaa. Vuoden 2025 loppuun mennessä tavoitteena on työllistää 2 500 asiantuntijaa, jotka työskentelevät maailman vaikuttavimpien uusiutuvan energian hankkeiden parissa. Ramboll on jo nyt maailman johtava merituulivoiman asiantuntija ja toimialan johtaja kehittyvissä energiateknologioissa kuten Power-2-X-teknologiassa, vedyn valmistuksessa sekä hiilidioksidin talteenotossa ja varastoinnissa.
Ramboll myös luopuu öljyn ja kaasun etsintään liittyvistä hankkeista vuoden 2025 loppuun mennessä. Pohjanmeren öljy- ja kaasukentillä hankittua kokemusta voidaan hyödyntää uusiutuvien energialähteiden asiantuntijapalveluissa. Muutos on jo hyvässä vauhdissa:
- Öljy- ja kaasuteollisuuden asiantuntijoillamme on vankka tuntemus rakentamisesta meriolosuhteissa, joissa aiomme laajentaa jo nykyisinkin vahvaa osaamistamme merituulivoimaan, Power-2-X-teknologiaan ja vedyn tuotantoon liittyen. Olemme jo vähentäneet öljy- ja kaasutoimintojamme 75 prosenttia ja vauhditamme suunnitteluosaamisemme siirtoa uusiutuviin energialähteisiin ja hiilioksidipäästöjen vähentämiseen, Jens-Peter Saul sanoo.
Ramboll-konsernin uusi strategia The Partner for Sustainable Change ajalle 2022–2025 julkaistaan tänään yhtiön 16 000 työntekijälle.
Tutustu The Partner for Sustainable Change -strategiaamme (englanniksi).
Yhteyshenkilöt
Jens-Peter Saul
Group Chief Executive Officer
P: +45 5161 1000
Morten Peick
Senior Group Director, Clients, Communication & Marketing
P: +45 5161 6065
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee yli 18 000 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ramboll Finland Oy
72 tunnin liikennehaasteen voittajat tekisivät Tampereen Kaukajärvestä hygge-kaupunginosan31.10.2024 16:10:02 EET | Tiedote
Helsingissä ja Tampereella järjestetyn 72 tunnin liikennehaasteen voitosta kisasi yli 100 opiskelijaa. Kisan voittajajoukkue kehittäisi Tampereen Kaukajärvestä ihmisläheisen hygge-kaupunginosan. Voittajatyötä kiitettiin futuristiseksi, mutta nykytilanteen huomioivaksi.
Mikä on parasta Helsingissä? Matka Tampereelle21.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Kolme neljästä kaukoliikenteen bussien ja junien käyttäjästä Helsingissä ja Tampereella antaa kokemukselleen hymynaaman, suunnittelu- ja konsultointialan yrityksen Rambollin tutkimus kertoo.
Ramboll-konserni hankki datakeskusten konsultointiyrityksen4.9.2024 14:29:12 EEST | Tiedote
Ramboll-konserni on ostanut datakeskusten konsultointiin erikoistuneen i3 Solutions Groupin. Tämä sekä edellinen EYP Mission Critical Facilities -yrityskauppa vuonna 2022 vahvistavat Rambollin asemaa datakeskusten täyden palvelun konsulttina Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Tavoitteena on auttaa datakeskusalaa pienentämään ilmastojalanjälkeään.
Rambollin selvitys: Pohjoismaisissa suuryrityksissä kiertotalous on edelleen jätehuoltoa2.7.2024 15:10:21 EEST | Tiedote
Suunnittelu- ja konsultointiyritys Rambollin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa tekemä tuore selvitys kertoo, että Pohjoismaiset suuryritykset arvioivat edistyneensä kiertotalouden teemoista eniten jätehuollossa, kasvihuonekaasupäästöjen ja muiden ympäristövaikutusten vähentämisessä sekä uusiomateriaalien käytössä.
Rambollin monialatiimi mukana Metson Lokomotion-teknologiakeskushankkeessa3.6.2024 10:22:03 EEST | Tiedote
Metso on valinnut Rambollin uuden teknologiakeskuksensa monialaiseksi suunnittelukumppaniksi sekä vastaamaan rakennuttamisesta ja työmaavalvonnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme