Johanna Valkaman uutuusromaanissa 1600-luvun Tukholma tuoksuu tervalta
31.5.2022 08:00:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Johanna Valkama: Kuningatarlaiva
Ilmestyy 21.6.2022
Vuosi sitten julkaistussa Katariinanpyörä-romaanissa Susanna Katariina, nuijapäällikön nuori leski, pakeni vainoajat kantapäillään Pohjanmaalta Turkuun. Kuningatarlaiva jatkaa Susanna Katariinan tarinaa, mutta aikaa on kulunut parikymmentä vuotta, Tukholmasta on tullut uusi kotikaupunki ja nuori leski on kasvanut pienporvariksi. Varakkaan hansasuvun tyttärenä kauppiaan ammatti on Susanna Katariinalle jo entuudestaan tuttu.
Kuningatarlaiva on aikamatka 1600-luvun Tukholmaan, jolloin kärsittiin rutosta, Puolan sodan rasituksista ja rakennettiin Vasa-laivaa alempien säätyjen kustannuksella. Tukholman keskustan mutkittelevat kadut ovat samoja kuin Susanna Katariinan aikaan.”Tukkiholmin” kaupungissa suomalaisväestöllä on merkittävä osa, he ovat välttämätön edellytys kasvavalle kaupungille. Silti he saavat osakseen ylenkatsetta ja syrjintää.
Susanna Katariinallekin uusi kotikaupunki osoittautuu kovaksi paikaksi harjoittaa kauppaa. Vaikka apuna ovat ottolapset Hannes ja Pirita, epäonni on suistaa koko kauppahuoneen tuhoon. Kuninkaan tekemä suuri laivatilaus voisi olla mahdollisuus päästä arvoasteikossa ylöspäin, mutta tie ei ole helppo maailmassa, jossa palvelus pitää palauttaa ja etuoikeutetuilla suurporvareilla on parhaat mahdollisuudet.
Valkama kertoo aistivoimaisesti historiallista miljöötä ja elämää, jossa terva tuoksuu, helmat kuraantuvat kuhisevan kaupungin kaduilla ja yhteiskunnallinen asema luetaan oikeanlaisesta vaateparresta. Yhtä elävän samastuttavasti hän kuvaa keski-ikää lähestyvän naisen elämää. Jotkut polunhaarat on ohitettu jo pysyvästi, ja vaikka uusiakin avautuu, kaikki vaihtoehdot eivät ole enää avoinna. Voisiko leskellä olla mahdollisuus vielä uuteen rakkauteen?
Suomen ja Ruotsin historiallinen suhde on juuri nyt hyvin ajankohtainen ja Vasa-laivan on esillä Tukholmassa tänäkin päivänä. Kuningatarlaiva puhaltaa tuulen sen purjeisiin kuvaten, kuinka kuninkaan lippulaivaa rakennettiin. Tuhansia ja tuhansia tunteja kaupungin taitavien käsityöläisten työtä upposi elokuussa 1628 Tukholman edustalle. Suuren juhlan päättyminen kauheaan katastrofiin jäi Tukholman historiaan pysyvästi.
Johanna Valkama on kotoisin Tampereelta ja hän asuu nykyisin Nokialla nelihenkisen perheensä kanssa. Hän on työskennellyt 14 vuotta teollisuuden vientituotteiden markkinointitehtävissä.
”Pienten poikien äitinä olen miettinyt, miten suomalainen leskiporvari olisi pärjännyt tuohon aikaan. Minulla on kaupallinen koulutus, kuten päähenkilöllänikin. On mielenkiintoista pohtia kaupan kehitystä ja historiaa. Kuulun Jaakko Ilkan sukuseuraan ja juureni ovat pohjalaiset isän puolelta. Tukholman vanha kaupunki ja Vasa-laiva olivat suuri innoitus tälle kirjalle”, Johanna Valkama kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloViestintäpäällikköOtava
Atena, Moreeni, Nemo, viihde
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Katja Ketun uutuusromaani nostaa esiin Lars Levi Laestadiuksen vaimon Brita-Kajsan vaietun tarinan27.4.2026 13:18:05 EEST | Tiedote
Katja Ketun Brita‑Kajsa on väkevä romaani Brita‑Kajsa Laestadiuksesta, Lars Levi Laestadiuksen puolisosta, jonka elämä jäi kuuluisan saarnaajan ja herätysliikkeen perustajan varjoon. Ketun romaani kertoo villin tarinan rakkaudesta, petoksesta, hurmoksesta ja anteeksiantamisen vaikeudesta.
Siri Hustvedtin Haamutarinoita on intiimi muistelmateos ja rakkaudenosoitus edesmenneelle puolisolle23.4.2026 10:29:59 EEST | Tiedote
Haamutarinoita kuvaa pelottomasti ja hellästi kirjailijapariskunta Siri Hustvedtin ja Paul Austerin avioliiton viimeisiä yhteisiä hetkiä. Teos sisältää myös Hustvedtin ja Austerin keskinäistä kirjeenvaihtoa sekä katkelmia Austerin viimeiseksi jääneestä, keskeneräisestä kirjasta, jonka hän omisti lapsenlapselleen. Siri Hustvedtin odotettu Suomen-vierailu toteutuu toukokuussa.
Arto Satosen sisäpiirikuvaus Petteri Orpon hallituksesta23.4.2026 10:10:01 EEST | Tiedote
Entinen työministeri Arto Satonen avaa hallituksen kulisseja sekä työmarkkinoita mullistaneiden uudistusten syntyä. Kirja paljastaa hallitusohjelmaneuvotteluiden kiihkeät hetket sekä uudistusten toteuttamiseen liittyvät poliittiset väännöt ja keskustelut, joita mediassa ei toistaiseksi olla vielä käsitelty.
Otavan tähdet loistavat kirkkaampina kuin koskaan – syksyn kustannusohjelma on nyt julki!20.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Otavan syksyn kaunokirjallisuuden ohjelma kokoaa yhteen koti- ja ulkomaiset mestarikertojat ja bestsellerit. Tietokirjoissa tarjolla on huikeita elämäntarinoita ja tutkittua tietoa niin maailmankuvan laajentamiseen kuin hyvinvoinnin vaalimiseen.
Joona Hellmanin ja J.S. Meresmaan Polte pohtii, pitääkö huippu-urheilijan elää kaapissa16.4.2026 15:14:45 EEST | Tiedote
Somen supertähden ja palkitun kirjailijan nuortenromaanissa jalkapallolupaus Joose kipuilee urheilumaailman homofobisten asenteiden kanssa. Voiko miesfutarilla olla poikaystävä, vai tarkoittaisiko elämä ulkona kaapista urheilu-uran loppua?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

