Ritva Hellstenin tuorein romaani käsittelee itsensä etsimistä

Ritva Hellstenin romaani Anna minulle nimi on julkaistu Aviadorin kustantamana.
Nuori Malla haaveilee taiteilijan urasta. Opiskeluaikanaan hän kohtaa hengellisen yhteisön, joka tempaa hänet mukaansa. Malla tuntee saavansa elämälle tarkoituksen, kuuluvansa johonkin itseään suurempaan, mutta joutuu samalla ristiriitaan omien unelmiensa kanssa ja jättää taiteen. Hän perustaa perheen yhteisössä tapaamansa miehen kanssa. Mallan sisäinen yksinäisyys kuitenkin kasvaa, ja lopulta hän tajuaa, että voidakseen elää hänen täytyy jättää sekä avioliitto että uskonyhteisö, jossa yksi totuus hallitsee.
Nuorena maalattu omakuva kulkee Mallan mukana ja pakottaa hänet etsimään todellista itseään. Malla palaa kuvataiteen pariin ja maalatessaan kohtaa tunteitaan ja muistojaan. Samalla kun hän alkaa ymmärtää entistä ja nykyistä itseään, hänelle avautuu uusia näkökulmia menneisyytensä ihmissuhteisiin. Malla oivaltaa, miten tarve tulla rakastetuksi on ohjannut häntä lapsesta saakka hakemaan hyväksyntää auktoriteeteilta, joista lopulta on vapauduttava voidakseen elää omana itsenään.
Ritva Hellsten on kotkalainen kirjailija, jonka edellinen romaani Raija oli kaunokirjallisuuden vuoden 2020 Finlandia-finalisti. Syvällisenä ihmissuhteiden kuvaajana tunnettu Hellsten on kirjoittanut niin ikään erinomaisen vastaanoton saaneet romaanit Lea (2018) ja Orvot (2014).
HELLSTEN, RITVA : Anna minulle nimi
220 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523810945
Ilmestymisaika: Toukokuu 2022
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Haastattelupyynnöt ja tiedustelut pressikuvista voi esittää Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle. Lähetämme pyynnöstä myös arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantaja
Puh:+358505916059vesa@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottaja
Puh:+358 405599575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Tekoäly ja tunteet runouden keinoin – uusi kokoelma rikkoo rajoja11.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tämän kirjan jokainen säe on ihmisen kirjoittama – koneita käsittelevä, mutta ei koneen tekemä.
Vaietusta hyväksikäytöstä tyttöjen puolestapuhujaksi – Tuire Krogeruksen esikoisromaani nyt äänikirjana6.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Majakan varjo julkaistaan audiokirjana syyskuussa, lukijana Krista Kosonen.
Pyhtääläisen Ville Vanhalan kolmannessa romaanissa mahdoton on todellista ja todellinen mahdollista23.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Ville Vanhalan romaani Seurataloromaani on julkaistu Aviadorin kustantamana. Puhallinorkesteri soittaa pieleen, mutta ei se mitään. Näytelmää näytellään vähän sinne päin. Ihmissuhteetkin ovat vähän sinne päin, mutta kaikki tarkoittavat hyvää. Kaikki ikäluokat ja iät elävät ihmisten mielissä sulassa ristiriitaisessa sovussa, yhdessä ja erillisinä. Elämä on ihanaa, kipeää ja käsittämätöntä. Ville Vanhalan (s. 1965 Pyhtää) kolmas romaani sukkuloi rintamamuistoista ja huvielämän sodanjälkeisestä kulta-ajasta nykyaikaan kaikessa parhaansa tekeviä ihmisiä lempeän humoristisesti kuvaten – elämän surrealistisia piirteitäkään unohtamatta. VANHALA, VILLE : Seurataloromaani 111 sivua Sidottu, kovakantinen ISBN 9789523813694 Ilmestymisaika: Heinäkuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoitteeseen jarkko@aviador.fi (HUOM! Aikavälillä 4.7. –
Ukrainassa asuvan Gita Anttosen esikoisromaani perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin22.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Matkalla Kiovaan ei ole sotakirja, vaan kertomus tavallisten ihmisten kohtaamisista epätavallisissa olosuhteissa, jaetusta painajaisesta sekä sen kääntöpuolesta: lojaaliudesta ja erilaisuuden ymmärtämisestä. Tarina perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin avustustehtävissä Puolan ja Ukrainan rajalla vuonna 2022.
Hannu Mäkelän uutuusteos Eino Leinosta yhdistää elämäkerran ja runoantologian21.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Eino Leinon kuolemasta tulee 10.1.2026 kuluneeksi jo sata vuotta. Hannu Mäkelä palaa Eino Leinon pariin uudesta näkökulmasta: yhdistämällä samaan teokseen laajan ja kattavan elämäkerran sekä sata kansallisrunoilijamme keskeistä runoa 30 vuoden ajalta Maaliskuun lauluista (1896) alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme