Rantalaidunnuksen mahdollisuuksia selvitetään Pirkanmaan lintuvesikohteilla

Rantalaidunnus on kustannustehokas keino hoitaa umpeenkasvaneita rantoja. Hoidetuilla rantaniityillä viihtyvät monet vaateliaatkin putkilokasvit ja hyönteiset, ja ne ovat sopivaa elinympäristöä linnuista esimerkiksi kahlaajille ja sorsalinnuille. Samalla rantalaidunnus parantaa alueiden maisemallista arvoa.
Pirkanmaan ELY-keskus on tilannut Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisilta rantalaidunselvityksen, jossa selvitetään laidunnuksen mahdollisuuksia 19 Natura-alueella, jotka on liitetty Natura-alue-verkostoon lintudirektiivin perusteella eli ovat ns. SPA-alueita. Työ on osa Helmi-elinympäristöohjelmaa.
Maastotyöt alkavat kesäkuussa
Alustavan karttatarkastelun perusteella on valikoitunut maastokäyntikohteet ja maastotyöt aloitetaan kesäkuun aikana. Maastokäyntien avulla saadaan tietoa kohteiden tämänhetkisestä tilasta ja selvityksessä annetaan soveltuville kohteille kunnostus- ja hoitosuositukset rantalaidunnuksen aloittamiseksi.
Selvityksen yhteydessä potentiaalisten laidunalueiden maanomistajiin tullaan olemaan yhteydessä ja laidunnukseen soveltuville alueille pyritään löytämään laiduntajat. Helmi-ohjelmassa kaikki kunnostustoimenpiteet perustuvat maanomistajien vapaaehtoisuuteen eli mitään toimenpiteitä ei tulla tekemään ilman maanomistajan suostumusta. Pirkanmaan ELY-keskuksella on kuitenkin resursseja kunnostaa ja aidata potentiaalisia laidunkohteita, mikäli löydetään sopivia yhteistyökuvioita. Rantalaidunnuksen tavoitteena on lisätä ja turvata alueen luonnonarvoja ja parantaa erityisesti alueen lintulajiston elinolosuhteita. Hoidon tavoitteena on, että kunnostuksen ja hoidon avulla soveltuville alueille kehittyy matalakasvuinen rantaniitty.
Selvitys osana Helmi-ohjelmaa
Rantalaidunselvitys tehdään osana Helmi-elinympäristöohjelmaa. Helmi-ohjelma on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteinen ohjelma, jota toteuttavat yhdessä ministeriöiden hallinnonalat sekä kunnat ja järjestöt. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja se on keskeinen keino luonnon köyhtymisen pysäyttämisessä. Helmi-ohjelmassa tartutaan Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen.
- Lue lisää Helmi-elinympäristöohjelmasta (ym.fi)
- Lue lisää Helmi-ohjelman lintuvesikunnostuksista (ym.fi)
Selvityksessä mukana olevat Natura-alueet:
Järvi | Kunta |
Sarkkilanjärvi | Hämeenkyrö |
Kirkkojärven alue | Kangasala |
Tervaniemenlahti | Kuhmalahti |
Ahtialanjärvi | Lempäälä |
Kaakkurijärvet | Nokia |
Hirtopohja | Orivesi |
Kukkolan Vähäjärvi | Pälkäne |
Tykölänjärvi | Pälkäne, Valkeakoski |
Nuorajärvi | Tampere |
Kortejärvi | Urjala |
Uurtaanjärvi | Urjala, (Kalvola) |
Vanajaveden lintualueet (Saarioisjärvi, Ritvalan Vähäjärvi, Suolahti, Luukonperä, Uskilanlahti ym.) | Valkeakoski, (Hattula) |
Ekojärvi | Vammala |
Hanhijärvi-Keskistenjärvi- Tapiolanjärvi |
Vammala |
Onkemäenjärvi | Vesilahti |
Alhonlahden alue | Viljakkala |
Hauhusselkä | Virrat |
Joutsenjärvi | Virrat |
Hirvijärvi | Ylöjärvi |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
Maria Yli-Renko
lintuvesikoordinaattori
Varsinais-Suomen ELY-keskus
puh. 0295 023 020
maria.yli-renko@ely-keskus.fi
Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset:
Auli Hirvonen
maisema- ja ympäristöasiantuntija
ProAgria Etelä-Suomi ry/ MKN Maisemapalvelut
puh. 0400 864 494
auli.hirvonen@maajakotitalousnaiset.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Leväseuranta: Pirkanmaan sinilevähavaintojen määrä on vähentynyt helteistä huolimatta31.7.2025 10:16:09 EEST | Tiedote
Sinilevähavaintojen määrä on kääntynyt laskuun Pirkanmaalla. Kuluvalla viikolla sinilevää on havaittu kahdella sinileväseurannan havaintopaikalla. Viime viikolla havaintoja kirjattiin vielä kahdeksan kappaletta eri puolilta maakuntaa.
Pirkanmaan ELY-keskuksen hankkiman joukkoliikenteen muutokset syksyllä 202530.7.2025 13:14:19 EEST | Tiedote
Joukkoliikenteen muutokset vaikuttavat muun muassa Kiikoisten ja Tampereen väliseen linja-autoliikenteeseen sekä VAU-liikenteeseen jota ajetaan Valkeakosken, Akaan ja Urjalan välillä. Jämsä-Lahti välinen linja-autoyhteys pysyy ennallaan, mutta ajopäivä vaihtuu tiistaista maanantaiksi.
Hollitie poikki Virroilla siltatyön vuoksi 4.-7.8.202529.7.2025 10:00:14 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Virtain Liedenpohjassa maantien 14381 (Hollitie) alittavan Ahon putkisiltaparin. Työstä johtuen tie katkaistaan ja ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille. Siltatyö tehdään 4.–7.8. välisenä aikana.
Pirkanmaan päällystyskohteet viikolle 3128.7.2025 10:11:08 EEST | Tiedote
Viikolla 31 tietä päällystetään Virroilla, Kuhmoisissa ja Kangasalla. Kaikki työt tehdään päivätyönä.
Poikeluksentie poikki Ikaalisissa rumputyön vuoksi 31.7.-1.8.202522.7.2025 09:41:32 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Ikaalisissa maantien 2764 (Poikeluksentie) alittavan rummun Sisätössä. Työstä johtuen tie katkaistaan ja ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille. Rummun vaihtotyö tehdään 31.7.–1.8. välisenä aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme