Erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien maahantulo nopeutuu – pikakaista käyttöön 1.6.
Erityisasiantuntijoita ovat esimerkiksi IT-alan erityisosaajat ja korkeakoulututkinnon suorittaneet työntekijät, jotka tulevat Suomeen erityistä ammattitaitoa vaativaan tehtävään.
Pikakaistan kautta Suomeen muuttavan oleskelulupa käsitellään enintään kahdessa viikossa.
Pikakaista otetaan käyttöön samaan aikaan kuin uusi lupatyyppi, kansallinen D-viisumi. Kansallinen D-viisumi mahdollistaa sen, että Suomeen voi matkustaa heti, kun oleskelulupa on myönnetty ja asiakas on käynyt todistamassa henkilöllisyytensä. Oleskelulupakortin saa nykyisestä poiketen Suomessa.
– Pikakaista on jälleen tärkeä signaali siitä, että suomalainen yhteiskunta haluaa toivottaa kansainväliset osaajat tervetulleiksi Suomeen ja tehdä viranomaistoiminnasta entistä asiakaslähtöisempää. Aiemmin tänä keväänä tuli voimaan myös opiskelijoiden maahantuloa helpottava lakimuutos. Pikakaistan ansiosta kansainväliset osaajat voivat saapua Suomeen töihin saman tien, kun oleskelulupa on myönnetty riippumatta siitä, mistä maasta he tulevat. kertoo Maahanmuuttoviraston ylijohtajan sijainen Elina Immonen.
Maahantulo helpottuu ja nopeutuu entisestään
Pikakaistan kautta Suomeen muuttava saa oleskelulupapäätöksen enintään kahdessa viikossa. Suomeen muuttaminen pikakaistan kautta edellyttää asiakkaalta sitä, että hän jättää ja maksaa hakemuksen verkossa ja käy tunnistautumassa asiointipisteessä ulkomailla viiden työpäivän kuluessa.
Kun hakemuksessa on kaikki edellytetty tieto ja liitteet hakemuksen käsittely alkaa välittömästi ja on nopeaa. Kun hakemus on maksettu ja lähetetty, hakija tunnistautuu ulkomailla, eli hänen henkilöllisyytensä varmennetaan ja hän antaa sormenjäljet oleskelulupakorttia varten.
Päätöksen hakija saa Maahanmuuttoviraston Enter Finland -verkkopalveluun. Jos asiakas hakee D-viisumia, tulee viisumivapaasta maasta tai ei tarvitse viisumia saapuakseen Suomeen, hänen ei tarvitse odottaa oleskelulupakortin valmistumista ulkomailla.
Oleskelulupakortti toimitetaan hakemuksessa ilmoitettuun suomalaiseen osoitteeseen.
Tarkemmat hakuohjeet pikakaistan käyttöön löytyvät Maahanmuuttoviraston verkkosivuilta. Pikakaistan asiakasneuvontaan on panostettu ja asiakasta ja työnantajaa ohjataan tiheästi lähetettävillä automaattiviesteillä.
Taustalla tiivis kehittämisyhteistyö
Maahanmuuttovirasto on ollut osaajien pikakaistan ja D-viisumin valmistelussa aktiivisesti mukana. Valmistelutyötä on tehty koko vuoden ajan.
Pikakaistan kehittämistyö on tehty laajassa ja tiiviissä yhteistyössä. Mukana valmistelussa ovat olleet muun muassa työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoministeriö, sisäministeriö, Business Finland, ELY-keskus ja Digi- ja väestötietovirasto.
Sekä kehitystyö että pikakaistan tuleva käyttöönotto on saanut jo etukäteen kiitosta ja hyvää palautetta asiakkailta ja yrityksiltä. Uutta toimintatapaa on kuvattu tervetulleeksi parannukseksi ja erinomaiseksi suunnaksi.
– Asiakkaiden ja yritysten näkemyksillä on ollut valmistelussa tärkeä merkitys. Pikakaista vastaa heidän toiveisiinsa siitä, että lupaprosessi on nykyistä ennakoitavampi ja läpinäkyvämpi. Asiakas tietää, mitä kussakin vaiheessa tapahtuu ja koska. Pikakaistan onnistumisen kannalta on tärkeää, että kaikki hoitavat oman osuutensa hyvin. Tässä tuemme asiakkaita ja työnantajia eri tavoin, kertoo Immonen.
Erityisasiantuntijoiden hakemuskäsittelyssä on käytössä osa-automaatio ja kehitystyö jatkuu. Automaation lisääminen on ollut tärkein keino nopeuttaa lupakäsittelyä. Lisäksi mukana olevat viranomaiset ovat sitoutuneet tiukkoihin määräaikoihin oman osuutensa osalta, jotta 14 vuorokauden palvelulupaus on mahdollinen.
Oleskelulupahakemusten määrä on kasvanut vuosittain ja yhä useampi muuttaa Suomeen työn, perheen tai opiskelun vuoksi. Kansainväliset työntekijät, opiskelijat ja tutkijat ovat tärkeitä Suomen innovaatioille ja kasvulle. Suomeen muuttamisen työn ja opiskelun takia pitää olla sujuvaa ja nopeaa, koska kansainvälinen kilpailu työvoimasta on kovaa.
Erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien ohella muissa työ- ja opiskeluperusteisissa luvissa tavoite on enintään kuukauden käsittelyaika vuonna 2023.
Lue lisää
- Pikakaistan verkkosivut: Pikakaistalla voit saada oleskeluluvan kahdessa viikossa
- Asiakastiedote 1.6.2022: Pikakaistalla voit saada oleskeluluvan kahdessa viikossa 1.6.2022 alkaen
- Maahanmuuttoviraston tilastot
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maahanmuuttoviraston ylijohtajan sijainen, apulaispäällikkö Elina Immonen, p. 0295 433 842, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 10
00086 Maahanmuuttovirasto
Puh. 0295 430 431 (vaihde/switchboard))http://www.migri.fi
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Determination of citizenship status and definition of national travel document for residence permit applications reviewed by Finnish Immigration Service3.10.2025 16:05:09 EEST | Press release
The Finnish Immigration Service has reviewed the definition of a national travel document which is required for issuing a residence permit. Determination of citizenship status has also been examined in this context.
Migrationsverket har bedömt bestämmandet av medborgarskapsstatus och definitionen av ett nationellt resedokument vid ansökan om uppehållstillstånd3.10.2025 16:04:17 EEST | Pressmeddelande
Migrationsverket har bedömt definitionen av ett nationellt resedokument som krävs för att uppehållstillstånd ska kunna beviljas. I anknytning till detta har verket också granskat bestämmandet av medborgarskapsstatus.
Maahanmuuttovirasto arvioi kansalaisuusaseman määrittämistä ja kansallisen matkustusasiakirjan määritelmää oleskelulupaa haettaessa3.10.2025 13:00:32 EEST | Tiedote
Maahanmuuttovirasto on arvioinut oleskeluluvan edellytyksenä olevaa kansallisen matkustusasiakirjan määritelmää. Tähän liittyen on tarkasteltu myös kansalaisuusaseman määrittämistä.
Finnish Immigration Service resumes issuing asylum decisions for Syrians26.9.2025 12:31:43 EEST | Press release
The Finnish Immigration Service suspended making decisions on asylum applications from Syrians in December 2024 because of the considerable changes in the security situation in Syria. The Finnish Immigration Service will now resume issuing decisions for Syrian asylum seekers. The Finnish Immigration Service constantly monitors the security situation in different countries, as the most recent country of origin information is needed to assess the need for protection when processing asylum applications. In order to ensure decision-making of high quality, the Finnish Immigration Service maintains awareness of the security situation and its changes in different countries.
Migrationsverket återupptar beslutsfattandet om asylansökningar som lämnats in av syriska medborgare26.9.2025 12:31:11 EEST | Pressmeddelande
Migrationsverket avbröt beslutsfattandet om asylansökningar från syriska medborgare i december 2024 till följd av att säkerhetsläget i Syrien förändrades väsentligt. Nu återupptar verket beslutsfattandet om asylansökningar som lämnats in av syriska medborgare. Migrationsverket följer upp säkerhetsläget i olika länder hela tiden, eftersom aktuell landinformation behövs vid behandlingen av asylansökningar för att bedöma behovet av skydd. För att säkerställa att beslutsfattandet håller hög kvalitet upprätthåller verket en lägesbild av säkerhetsläget i olika länder och hur läget förändras.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme