Akateemisen työpaikkakiusaamisen eräs lopetus
2.6.2022 08:00:00 EEST | Atena | Tiedote

Anna Idström: Taivaankalat
Arvostelupäivä 20.6.
Laura on nuori opiskelija, joka kiinnostuu syvällisesti maailman kielistä. Hän huomaa, ettei yksi kieli voi korvata toista, vaan jokaisella on oma ainutlaatuinen ilmaisuvoimansa ja kauneutensa.
Lauran intohimo työhön ja hänen saamansa kansainvälinen arvostus nostattavat kuitenkin kateutta, eikä hänen omalta tiedekunnaltaan heru hänelle tukea. Kun Laura väittelee tohtoriksi, hänet lytätään ja hänen jatkonsa yliopistolla tuhotaan. Hän jää työttömäksi, masentuu ja erakoituu.
Tarinan toinen polku seuraa Mikaelia, huumekauppiasta ja väkivaltaista pikkurikollista, joka on joutunut vaikeuksiin. Pakomatkalla Mikael tapaa Lauran ja päätyy tämän luokse metsämökkiin. Syntyy rakkaus, joka ajaa lopulta Mikaelin äärimmäisiin tekoihin.
Taivaankalojen vahva yhteiskunnallinen teema on akateeminen syrjäytyminen ja kiusaaminen yliopistolla – tämä on monen ihmisen vaiettu ja hävetty tarina. Kilpailu on kiristetty kovaksi ja kulttuuriset rakenteet palkitsevat kyynärpäätaktiikan käyttäjiä. Kuilun toisella puolella on nelinumeroinen luku työttömiä tohtoreita.
Romaani perustuu kirjailijan omaan kokemukseen yliopistosta. Hän vietti siellä kokonaisen vuosikymmenen – ensin opiskelijana, sitten työssä – ja huomasi, että akateemisesta syrjäytymisestä ei puhuta. Tilastot kuitenkin puhuvat: Suomessa on yli 900 pitkäaikaistyötöntä tohtoria, opiskelijat käyttävät vuosittain massiivisen määrän mielialalääkkeitä eikä ketään enää hätkähdytä dosenttitasoinen tutkija hakemassa töitä lukion sijaisena.
Romaani herättelee pohtimaan, mitä väliä sanoilla on – mitä ne tekevät ihmisille ja kulttuureille. Sanat voivat pelastaa paljon tai tuhota vielä enemmän. Romaani ammentaa tekijän tieteellisestä taustasta. Se avartaa tietämystä kuolevien kielten metaforista ja idiomeista sekä siitä, mitä ne kertovat katoavista elämäntavoista.
Anna Idström on kielentutkimuksen alalta väitellyt filosofian tohtori. Aiemmin hän on tehnyt useita tieto- ja tiedekirjoja tutkimusaiheistaan sekä kaksi lastenkirjaa.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@atena.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloviestintäpäällikköAtena | Otava
Otava | Like | Nemo | Moreeni | Karisto | Atena | F-Kustannus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Suomalaisten lapsihaaveet ja villinä rehottava sijaissynnytysbisnes – uusi kirja paljastaa Kolumbian todellisuuden6.5.2026 10:31:30 EEST | Tiedote
Kaupallinen sijaissynnytys on Suomessa laitonta, mutta kiellot eivät ole poistaneet ilmiötä. Monet lapsettomuudesta kärsivät suomalaiset ovat kääntäneet katseensa Kolumbiaan, jossa sijaissynnytystä ei säännellä. Kaisa Beltranin ravisuttava tietokirja Vauvakaupan varjot pureutuu ilmiön eettisiin, taloudellisiin ja inhimillisiin seurauksiin.
Taitavan työnteon kirja on tarpeellinen avainteos jokaiselle tietotyötä tekevälle24.4.2026 09:44:39 EEST | Tiedote
Kiire, keskittymisen katkeilu ja hallinnan puute kuormittavat tietotyöntekijöitä enemmän kuin koskaan. Heljä Franssilan ja Iida Ylisen Taitavan työnteon kirja koostaa keinoja, joilla työtä voi tehdä keskittyneemmin, sujuvammin ja tuotteliaammin.
Atenan kesän ja syksyn 2026 kirjavalikoima julkaistu23.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Atenan kesän ja syksyn kirjakattaus on tulvillaan kiinnostavia elämäntarinoita, historian käännekohtia ja ihmissuhteiden kipupisteitä sekä ideoita hyvinvoinnin tukemiseen. Tämä valikoima tarjoaa lukijoille näkökulmia ymmärtää aikaa, jota elämme.
Kenttäkirurgi Seppo Salmisen vauhdikkaat muistelmat kertovat sodan raakuuksista ja maailman ihmeistä20.4.2026 12:43:30 EEST | Tiedote
Leena Hirvosen ja Seppo Salmisen uutuuskirja kuvaa kokeneen kirurgin uskomattomia seikkailuja ja poikkeuksellista työelämää Lähi-idässä, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.
Mitä yhteistä on Muumeilla ja zen-buddhalaisuudella?10.4.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläinen zen-opettaja Mikko R. Ijäs valottaa uutuuskirjassaan Zen ja muumit oivaltavia yhtymäkohtia itämaisen ajattelun ja Muumilaakson asukkaiden välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

