SUPERFINNS®-ohjelman pääomasijoittajat ja Nordea uskovat, että Tracegrown menestys on kirjoitettu tähtiin
![Kuvassa Tracegrown Jaakko Nauha (vas.) ja voittajalle SUPERFINNS-palkinnon luovuttanut Nordean Vesa Riihimäki](/data/images/00622/309f2b4d-a9c3-4034-91c6-c4695cb7d890-w_720.jpg)
Kärsämäkeläinen, vuonna 2012 perustettu Tracegrow Oy puhdistaa ja palauttaa arvokkaita materiaalivirtoja uudelleen käytettäviksi. Kierrätetyistä alkaliparistoista valmistetut lannoitteet parantavat maanviljelyn tuottavuutta.
Nordean kasvuyrityspankin johtaja Vesa Riihimäki sanoo, että Tracegrown mahdollisuus globaaliin kasvun on huikea.
”Voittajan valinta oli äärimmäisen vaikea erinomaisten kandidaattien joukosta. Tracegrow on omalla sektorillaan kyennyt uskottavasti kehittämään skaalautuvan liiketoimintamallin ja sillä on näyttöjä vahvasta, mutta realistisesta kasvumotivaatiosta. Tiimin kyvykkyydet ovat linjassa globaalien kasvusteppien aikaansaamiseksi”, Riihimäki sanoo.
Tracegrown lisäksi SUPERFINNS® -ohjelmassa palkittiin
- Bluet Oy Ltd
- Caidio Oy
- Meeat Food Tech Oy
- Nanoksi Finland Oy
Raati uskoo, että kaikilla yrityksillä erityinen mahdollisuus kansainväliseen kasvuun omalla alallaan.
Mukana SUPERFINNS® -raadissa olivat
- Vesa Riihimäki, Nordea
- Inka Mero ja Pontus Stråhlman, Voima Ventures
- Juha Ruohonen, Superhero Capital
- Mia Sirkiä ja Mikael Lönnroth, Saari Partners
- Mika Kukkurainen, Nordic FoodTech VC
- Sami Lampinen, Inventure
SUPERFINNS®
SUPERFINNS® -ohjelma on tarkoitettu suomalaisille yrityksille, joilla on kunnianhimoiset kansainvälistymistavoitteet.
Kasvu Openin ja Nordean organisoima ohjelmassa ovat mukana Suomen johtavat pääomasijoittajat Inventure, Nordic Food Tech, Voima Ventures, Superhero Capital sekä Saari Partners.
SUPERFINNS® -ohjelma jatkuu myös vuonna 2023. Tarkempi aikataulu syksyllä 2022. Lue lisää kokemuksista: VideoVisit
***
SUPERFINNS® 2022: The jury believes that Tracegrow’s success is written in the stars
Nordea and Finland’s capital investors Inventure, Nordic FoodTech, Superhero, Voima Ventures and Saari Partners chose Tracegrow as the most promising growth company in the SUPERFINNS® sparring program.
Tracegrow makes sustainable fertilizers out of micronutrients extracted and purified from used alkaline batteries. The company’s mission is to minimize the exploitation of our planet’s limited resources by reusing them as wisely as possible. Read more about Tracegrow.
Vesa Riihimäki, Head of Startup & Growth business unit in Nordea, says that Tracegrow fills in all the SUPERFINNS criteria: market potential, ability to grow, references, team and especially the future impact, that the jury wanted to highlight.
”This year the choice was extremely difficult to make among the excellent and diverse candidates. Tracegrow has been able to credibly develop a scalable business model in its own sector and strong yet realistic growth motivation is evident. The opportunity for significant global breakthrough is clear and the team’s capabilities are in line with the next growth step”, says Riihimäki.
Honorable mentions were given to:
- Bluet Oy Ltd
- Caidio Oy
- Meeat Food Tech Oy
- Nanoksi Finland Oy
The jury believes all companies have their niche to tap into the global markets.
Members of the SUPERFINNS® jury are
- Vesa Riihimäki, Nordea
- Inka Mero and Pontus Stråhlman, Voima Ventures
- Juha Ruohonen, Superhero Capital
- Mia Sirkiä and Mikael Lönnroth, Saari Partners
- Mika Kukkurainen, Nordic FoodTech VC
- Sami Lampinen, Inventure
SUPERFINNS® SPARRING PROGRAM
The SUPERFINNS® sparring program is for Finnish growth companies that have a giant-size hunger for global growth. The main themes in the program are finance and global growth.
The program is organized by Kasvu Open and Nordea. Supporting partners are Inventure, Nordic FoodTech, Saari Partners, Superhero, and Voima Ventures.
Information and schedule for SUPERFINNS® 2023 will be published in autumn 2022. Read the experience: VideoVisit (in Finnish)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka Hyvönen
Kasvu Open
+358 50 570 3500
inka.hyvonen@kasvuopen.fi
Vesa Riihimäki
Head of Startup & Growth, Nordea
040 826 2009
vesa.riihimaki@nordea.fi
Kuvat
![Kuvassa Tracegrown Jaakko Nauha (vas.) ja voittajalle SUPERFINNS-palkinnon luovuttanut Nordean Vesa Riihimäki](/data/images/00622/309f2b4d-a9c3-4034-91c6-c4695cb7d890-w_240.jpg)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kasvu Open tarjoaa monipuolisesti palveluja yrittäjille, joilla on kiikarissa liiketoiminnan kehittäminen ja kasvu. Kasvu Openin palveluiden ytimessä on liiketoiminnan sparraus.
Vuonna 2018 Kasvu Openille myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto sekä European Enterprise Promotion Award, joka on Euroopan komission jakama tunnustus menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille.
Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit ovat: Nordea, Business Jyväskylä, If, Keski-Suomen Liitto, KPMG, KPY, Staffpoint Executive, Technopolis, Varma ja Yksityisyrittäjän säätiö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
SUPERFINNS 2024 -voittaja QOCO Systems oli piilossa oleva helmi11.6.2024 10:48:10 EEST | Artikkeli
Lentokonehuoltoon liittyviä prosesseja digitalisoiva QOCO Systems vastasi täsmällisesti SUPERFINNS-ohjelman voittajan kriteereihin. Yrityksellä on selkeä ja skaalautuva bisnesmalli, markkinapotentiaalia, kunnianhimoinen ja osaava tiimi sekä rohkeutta ajatella isosti. – QOCO Systemsissä erityisen hienoa oli hyvä ja valmis tuote, joka on ison menestystarinan kynnyksellä, sanoo Nordea Startup & Growth -kasvuyrityspankin johtaja ja tuomariston puheenjohtaja Vesa Riihimäki.
Seed Village -ohjelmaan valitut yritykset: kymmenen innovaatiota hyvinvoinnin ja suorituskyvyn mittaamiseen11.6.2024 09:23:45 EEST | Tiedote
Hyvinvoinnin ja suorituskyvyn mittaamiseen erikoistuneille yrityksille suunnattuun Seed Village -kiihdyttämöohjelmaan on valittu kymmenen yritystä.
SUPERFINN 2024: QOCO Systems on ison menestystarinan kynnyksellä5.6.2024 16:15:52 EEST | Tiedote
QOCO Systems valittiin SUPERFINNS-ohjelman lupaavimmaksi yritykseksi. QOCO Systems tuottaa SaaS palveluita ilmailualan kunnossapidon, tehokkuuden ja turvallisuuden lisäämiseen.
Muistutuskutsu medialle: Tervetuloa SUPEFINNS-tapahtumaan keskiviikkona 5.6.202429.5.2024 08:51:22 EEST | Kutsu
Kasvu Openin ja Nordean SUPERFINN of the year -tunnustus jaetaan SUPERFINNS -ohjelman lupaavimmalle pk-yritykselle. Tunnustuksen saaja valitaan 14 kansainvälisen läpimurron kynnyksellä olevan yrityksen joukosta. Valinnat tekevät Nordea ja joukko Suomen tunnetuimpia sijoittajia.
Työtä haittaavat mielenterveysongelmat ovat yleistyneet - kolmannes kokee, ettei saa tukea työnantajalta22.5.2024 09:52:41 EEST | Uutinen
Mielenterveysongelmat, kuten stressi, vaikuttavat aiempaa enemmän työkykyyn. Suomalaisten, jotka kokevat stressin vaikuttavan työhön kielteisesti, osuus on vuoden aikana noussut 17 prosenttiyksikköä. Muutos on Pohjoismaiden suurin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme