Hesburger on kiinnostava työnantaja – tuhansia uusia työhakemuksia
2.6.2022 11:57:03 EEST | Hesburger | Tiedote

Hesburger on kiinnostava brändi ja haluttu työpaikka erityisesti nuorten työnhakijoiden keskuudessa. Ravintolamme on monelle nuorelle elämän ensimmäinen työpaikka.
”Olemme todella iloisia voidessamme kertoa, että saimme alkuvuoden aikana yli 4.000 uutta työhakemusta”, kertoo Hesburgerin henkilöstöpäällikkö Tiina Nurmela-Aaltonen.
Kesätyönälkä
”Myös kesätyönälkä-aiheinen rekrytointiviestimme on purrut hienosti kevään aikana. Palkkaamme kesätöihin tänä vuonna 600 uutta työntekijää”, Tiina Nurmela-Aaltonen lisää.
”Odotamme hyvällä fiiliksellä kesän asiakaskohtaamisia ravintoloissamme. Uusien kesätyöntekijöidemme koulutus on jo täydessä vauhdissa”, Tiina Nurmela-Aaltonen kertoo.
Yksi tämän vuoden kesätyöntekijöistämme on 18-vuotias Saana. Saana oli viime kesänä ensimmäistä kertaa kesätyöntekijänä Hesburgerissa. Millaista on ollut työskennellä ravintolassa?
”Hesellä työskentely on ollut mukavaa. Meidän työporukkamme on tiivis. Asioita tehdään yhdessä ja toisia auttaen”, Saana kertoo.
Hesburgerin tavoitteena on työllistää kesällä hyvin oppineet heseläiset myös syksyn tullen. Monet kesätyöntekijöistämme jatkavat Hesburgerissa osapäivätöissä vielä syksyllä opintojen alettua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri Pohjonenviestintäpäällikkö
Puh:+358 (0)40 761 3201petteri.pohjonen@hesburger.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Suomalainen perheyritys haastaa amerikkalaisjätit Euroopassa – Hesburger on myös Baltian markkinajohtaja22.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hesburger on poikkeus Euroopan pikaruokamarkkinoilla: se on yksi alueen harvoista isoista eurooppalaisista pikaruokaketjuista. Hesburger on kasvanut Suomen lisäksi Baltian markkinajohtajaksi ravintoloiden määrässä mitattuna. Ketju on toiminut Virossa jo 30 vuotta.
Hesburger laajentaa aurinkovoimaansa – Kaarinan tuotantolaitokselle lähes 2 000 uutta paneelia10.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hesburger hyödyntää aurinkovoimaa tehtaallaan, keskusvarastollaan sekä kymmenissä ravintoloissa. Aurinkovoimaloiden tuottamalla energialla voidaan paistaa noin 1,2 miljoonaa hampurilaista vuodessa.
Yli 2 miljoonaa kasvishampurilaista vuodessa – VEKE® pysyy edullisempana vaihtoehtona31.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kasvisruoan suosio jatkaa kasvuaan Hesburgerilla. VEKE®-tuotteiden osuus lihattomien tuotteiden osuudesta verrattuna koko tuotevalikoimaan on noussut jo 14 prosenttiin.
Yli puolet kesätyöntekijöistä jatkaa Hesburgerilla syksyllä – ketjun työsuhteet pidentyvät ja henkilöstön keski-ikä nousee19.8.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Hesburger-ketjun työsuhteet ovat pidentyneet ja henkilöstön sitoutuminen kasvanut. Yli puolet kesätyöntekijöistä jää Hesburgerille töihin, ja miesten osuus henkilöstöstä on nousussa.
Hesburger tuo valikoimaan uudet Miniateriat – Lastenaterian oheistuotteet poistuvat4.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hesburger uudistaa ateriavalikoimaansa 4. elokuuta, jolloin Lastenateriaan aiemmin liittyneet oheistuotteet poistuvat ravintoloista. Tilalle tulevat uudet Miniateriat, jotka ovat saatavilla pienempään nälkään kaikille iästä riippumatta. Samalla Hesburger alentaa muun muassa useiden sormisyötäväannosten hintoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
